Aaron kanssa liikkeellä. Lennettiin Helsingistä KLM:n kyydillä Amsterdamin kautta Los Angelesiin. Lento oli Amsterdamin sumun takia 40 minuuttia aikataulusta jäljessa ja hiukan mietittiin, kuinka jatkolennon kanssa onnistutaan, kun vaihtoaikaa oli vain kaksi tuntia. Hyvin kuitenkin tultiin perille ja olimme jo 50 minuutissa laskeutumisesta laukkuinemme Alamon vuokraamossa, missa Cadillacin piti odottaa. Cadillacista olisi saanut vain "farkkumalli" (Escalado tai jotain) ja
Huomenna ajellaan San Franciscon liepeille.
Reitti on etusivun kartassa oranssilla.
Oheisesta linkistä voi seurata kartalta ajamaamme reittiä ja katsoa missä yövyimme ja kuinka paljon on ajettu, YÖT 1-8
http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&msa=0&msid=100872151393814450837.00047f8c7cff58e5c4ee3&ll=34.141362,-118.925629&spn=0.576257,1.231842&z=10
Ja kun vierität vasemmasta reunasta alas ja painat 2 tai seuraava, niin näet loput yöt ja reitin
11.4.2010 Sateinen aamu, lämpöä 15 astetta. Nukuttiin aika hyvin noin kuuteen asti, mutta sitten oli pakko nousta. Syötiin aamiaista ja lähdettiin matkaan jo ennen kahdeksaa. Sunnuntaiaamuna oli mukavan rauhallista ajella lähes tyhjiä teitä. Suuntasimme HWY 1 pitkin pohjoiseen ja katselimme kauempaa Hearstin linnan ja sitten lähempää kuvassakin olevat "rantailijat". Rannalla oli kyltti " Who´s on the beach?" ja minä tietysti olin varma, että nyt ne Baywatchin tytöt ovat siellä filmaamassa, siis sinne! No, näkyhän oli vielä muhkeampi.
Jatkoimme matkaa Carmeliin, jota Clint Eastwood aikoinaan pormestaroi ja kaupunki on todella viehättävä pienine kortteleineen ja laajoine viheralueineen. Siirryimme sitten vielä hiukan pohjoisemmaksi Salinas-nimiseen kaupunkiin ja majoituimme Ramadas Limited motelliin. Käytiin kaupoissa täydentämässä varastoja ja asetuttiin taloksi.
12.4.2010 Sateinen yö ja päivä, lämpöä oli aamulla +9, siis kylmää. Vuorokausirytmit ovat vielä vähän sekaisin, olimme kuudelta täysin pirteinä (?), ja nousimme ylös. Motellin aamiaisen jälkeen lähdimme matkaan. Ajelimme kohti San Franciscoa ja kävimme ensin Golden Gaten toisella puolen. Ajoimme kukkulan huipulle ihailemaan siltasilhuettia ja sitten käväisimme Muirin punapyökkipuistossa. Siellä tosin satoi, joten emme lähteneet metsäretkelle. Aaro otti yhden kuvan punapyökistä ja suuntasimme kaupunkiin. Ajoimme kuuluisan Lombard Streetin mutkat ja sitten menimme Fisherman´s Warfille hiukan jaloittelemaan. Aurinkokin rupesi paistamaan ja lämpötila nousi aina 18 asteeseen. Ajelimme vielä kiinalaisessa korttelissa edestakaisin ja sitten jatkoimme matkaa itään. Liikenne oli vilkasta ja näimme jopa jonkinlaisen takaa-ajon. Kaksi autoa ajoi todella kovaa liikenteen seassa puikkelehtien neljän kaistan leveydellä hakien vapaita rakoja. Toinen puikahti kuolemaa halveksuen rekan edestä rampille ja eksytti seuraajansa. Kohtaus oli kuin jostakin elokuvasta, mutta tämä oli totta ja me Lincolnin kanssa eturivissä. Päädyimme lopulta Modesto-nimiseen kaupunkiin ja majoituimme America´s Best Inn-motelliin 56 $:lla. Hinta oli kympin kalliimpi, mutta tinkasimme kertoen olevamme AAA-klubilaisia ja eläkeläisiä ja lisäksi meillä on hieno ja puhdas auto, joka houkuttelee lisää asiakkaita. Tyttöä nauratti eläkeläispappojen höpinät, mutta kymppi säästettiin! Ostosten jälkeen aukaistiin hyvä viinipullo ja alettiin miettiä huomista reittiä, ilmeisesti ajamme Siera Nevadan vuoriston länsireunaa etelään ja koukkaame sitten kohti Death Valleyta.
13.4.2010 Ei täällä siis osaa tai malta nukkua, tänäänkin noustiin kuudelta ja viimeinen tunti ennen sitä oli jo pyöritty sängyssä hereillä. Nautittiin motellin "continental breakfast" muiden työläisten kanssa ja kun he lähtivät isoilla "lavapickupeillaan" töihinsä, niin starttasimme samaan aikaan oman Lincolnimme ja kättä toisillemme heilauttaen mekin häivyimme aamu-usvan sekaan. Olihan meilläkin sentään autossa V8!
Teimme kilometreissä pitkän ajopäivän, mutta se sujui leppoisasti. US 99:llä nopeusrajoitus oli 65 - 70 mailia ja kun siihen voi laittaa vielä vitosen päälle ilman pelkoa poliisin puuttumisesta asiaan,niin matka joutui suomalaisittain moottoritienopeuksilla. Pesimme auton välillä pölystä puhtaaksi, koska voin pahoin, jos nokkapelti silmissäni ei kiillä. Aamusumu häipyi auringon lämmittäessä ja päivä oli lähes pilvetön. Poikkesimme välillä syömään erinomaiset hampurilaiset paikallisen pikkukylän kapakkaan, jossa sievä meksikolaistyttö ihmetteli, missä sellainen "finland" oikein on. Papat pitivät pienen oppitunnin maantiedosta siinä syönnin ohella.Bakersfieldin jälkeen ajoimme Ridgecrestiin navigaattorin suositusten vastaisesti US 178 pitkin ja se oli erinomainen valinta meidän taholtamme. Tie kulki mahtavassa laaksossa jyrkkien seinämien vieressä alkuun todella kapeana, mutta hyväpintaisena ja muuttui sitten loppumatkaksi leveämmäksi ja nopeammaksi. Erittäin suositeltava valinta, jos joku joskus osuu samoille seuduille. Perillä majoituimme Budget Inn Suites-motelliin. Erittäin mukava ja siisti paikka 66 dollarilla. Huomenna Death Valley ja ilmeisesti yöksi Las Vegasiin.
Sen verran vielä lisäystä, että kun läppäri kerran on mukana ja yhteydet toimivat, niin varasimme Vegasista halvimman saatavilla olevan hotellin Stripin varrelta huomiseksi ja se oli Imperial Palace 45 dollarin hinnalla kahdelta. Kerron sitten tarkemmin kuinka homma toimi ja mikä oli loppulasku.
14.4.2010 Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja meillä alkoi shortsikelit. Tankattiin auto ja ajettiin komeiden ja karujen autiomaiden halki Death Valleyhin. Tie laskeutui vuoren ylitettyämme 85,5 m merenpinnan alapuolelle ja lämpötila kohosi hellelukemiin. Aaro halusi kokeilla Lincolnia autiomaataipaleella ja ihastui sen verran pahasti menopeliin, että ilmoitti ostavansa sellaisen itselleen. Sanoin siihen, että sittenhän niitä on kaksi Tampereella, otetaanko samanväriset! Autiomaassa bensa maksoi dollarin enemmän gallonalta kuin muualla, mutta meillä oli tankki täynnä. Myöskään puhelimme(4-taajuus) eivät löytäneet kenttää autiomaa-alueella.
Oli ehdottoman hyvä varata hotelli etukäteen, sillä Stripin varrella on melkoiset ruuhkat ja hotellit täynnä tulevia ja lähteviä ihmisiä. Siinä ruuhkassa olisi ollut mahdoton yrittää kartoittaa hintatasoa, eikä autoakaan olisi saanut mihinkään parkkiin. Mutta kun olimme verranneet edellisenä iltana hotellien hinnat keskenään ja varanneet sitten mieleisemme, niin ajoimme auton suoraan hotellin parkkiin ja sisäänkirjautuminen sujui ongelmitta. Nettiyhteys maksoi 12 dollaria vuorokaudelta ja oli yksinkertainen saada käyttöön. Siinä luotiin vain käyttöoikeudet ja maksettiin luottokortilla. Motelleissahan nettiyhteys ei maksa mitään, muttaVegasissa tietysti rahastetaan aina kun voidaan. Tämä Imperial Palace on aika vanha hotelli, mutta ihan siisti ja toimiva ja hyvällä paikkaa keskellä Strippiä. Teimme pienen kävelylenkin päivällä ja toisen pitemmän illalla valojen aikaan. Hotelli Bellaggion vesishow on komea ja kaupungin valomeri uskomaton, mutta uskon, että huomenna olemme tyytyväisiä päästessämme taas tien päälle ja normaaliin motellielämään. Meitä kumpaakaan kun tuo pelaaminen ei innosta.
15.4.2010 Las Vegasissa vietetyn illan jälkeen pääsimme kuitenkin liikenteeseen jo kello yhdeksän, eikä yhtään täytynyt arpoa ajokuntoa. Pysähdyimme Vegasin ulkopuolelle Bolder Cityyn aamiaiselle ja jatkoimme sitten Hoover Damille. Padolle tehdään uutta ohitustietä, joka näytti olevan viimeistelyä vaille valmis (kuva). Sitten ajoimme Kingmaniin, jossa teimme varmuuden vuoksi alkoholiostiokset. Kävimme ennen Kingmania tyypillisessä valtatien varressa olevassa baarissa (kuva), joka saattaa näyttää äkkiseltään epämääräiseltä, mutta tämä ehdottomasti kuuluu automatkailuun Amerikassa. Siirryimme sitten historialliselle Route 66:lle ja ajelimme tämän noin sadan kilometrin pätkän Seligmaniin, jossa otimme yöpaikaksi Historic Route 66 Motelin ja kun se sattui maksamaan veroineen 66 dollaria, niin emme raskineet pyytää AAA-alennusta, sillä se olisi rikkonut hyvän fiiliksen. Kiertelimme kaikki krääsäkaupat aikamme kuluksi aurinkoisessa säässä (+25C) ja eräs rouva kehui meille suomalaiset rehteinä ja kunnollisina ihmisinä, jotka tykkäävät kylmästä vedestä. Tarkoitti ilmeisesti avantouintia. Me otimme kehut vastaan ja kehuimme rouvan tarkkaa huomiokykyä. Illalla kävimme naapuriravintolassa hampurilaisella ja siellähän oli naapuripöydässä 4 suomalaista herrasmiestä, jotka 40 vuoden jälkeen olivat nyt toisella route66-matkalla. Vaihdettiin kuulumisia ja neuvottiin, kuinka heidän kannattaa varata huone etukäteen huomiseksi Vegasista. Huomenna me lähdemme Grand Canyonille.
16.4.2010 Kuulaassa aamusäässä (+7) ajelimme Williamsiin aamiaiselle. Pesin autosta pölyt pois ja sitten suuntasimme Grand Canyonille. Pääsymaksu oli 25 $ autolta ja lippu on voimassa viikon. Visitor Centerissä oli kovat tietyöt käynnissä ja jouduimme kävelemään epämääräisiä reittejä kilometrin verran ennen näkymää kanjoniin. Mietiskelin, kuinka Aaro suhtautuu kanjoniin. Tuleeko kommentti, että on niitä rotkoja Tampereellakin nääs, mutta nyt meni mies lähes hiljaiseksi. Hetken kuluttua tuli pariinkiin kertaan "OH MY GOD". Oli se minustakin taas yhtä vaikuttava näky kuin aikaisemminkin. Ilma suosi meitä, oli tyyntä ja aurinko paistoi ja lämpöä oli ainakin 20 astetta. Ajoimme sitten itään näköalareittiä pysähdellen aina välillä ihailemaan maisemaa. Tien varressa oli liikennemerkki, jossa varoitettiin puumista. Minä epäilin sen tarkoittavan vanhempia naisia, jotka kyttävät tällaisia nuorempia miehiä, mutta emme päässeet totuudesta selville. Ajoimme kohti Monument Valleytä komeiden erämaamaisemien läpi. Ostimme itsellemme sopivat päähineet (kuva), jotta olisimme vähän asiallisemman näköiset tullessamme matkamme pääkohteeseen. Majoituimme Kayenta-nimiseen kyläpahaseen, jossa oli kuitenkin kolme hyvätasoista majoituspaikka. Otimme Best Westernin, koska siinä pääsimme ekaan kerrokseen ja autolla oven eteen. Etukäteen kun katselin näiden majapaikkojen tietoja netistä, niin annettiin ymmärtää, että vain yksi tai kaksi huonetta on enää vapaana, mutta se oli ilmeisesti vain myyntitekniikkaa sillä ei me muuten oltaisi saatu huonettamme maatasosta, joka on se suosituin vaihtoehto.
Täytyy kertoa vielä lopuksi hauska juttu. Olin varannut mukaani J.Karjalaisen uuden CD:n Polkabilly Rebels, jossa on Amerikansuomalaisia lauluja ja laitoin sen salaa soimaan ollessamme Death Valleyssa, jossa mikään radioasemakaan ei kuulunut. Aaro ihmetteli, kuinka täällä voi soida jotain suomenkielellä ja minä säestin valistunutta radioasemaa. Ensimmäinen "siantappolaulu" ja toinen "teksasin keltaruusu" menivät täydestä, mutta kun kolmas alkoi ilman mitään välispiikkausta, niin epäilys heräsi. Tätä ei kuulemma saisi kertoa, mutta on sen verran hauska tapahtuma, että täytyi kertoa. Osui ja upposi kerralla!
17.4.2010 Mahtavan komea aamu lähteä Monument Valleyhin. Pilvetön taivas ja lämpöä aamukahdeksalta +12. Monument Valley oli upea, vanhat länkkärit tulivat elävästi mieleen ja Aaro pääsi toteuttamaan unelmansa, hiekkaa Monument Valleysta mukaan ja Ratsain John Fordin jalanjäljille John Waynen tyyliin. Minä tyydyin liikuttamaan 240 hevosta Lincolnin konepellin alla, mutta hyvin mekin pärjäsimme. Oli mahtava hetki nauttia takakontista poimittu kylmä olut noissa maisemissa.
Jatkoimme matkaa koukaten pohjoisen kautta itään. Näin saimme Aarolle karttaan väritettäväksi myös Coloradon ja New Mexicon osavaltiot. Päädyimme lopulta Gallup-nimiseen kaupunkiin I40 varrelle ja huomenna porhallamme sitä itkin Flagstaffin kautta eteläiseen Arizonaan.
Olemme tietysti uteliaisuudesta seuranneet tuhkapilven leviämistä Euroopassa, mutta asia ei meitä juurikaan huoleta. Jos lennot eivät kulje viikon päästä, niin me jatkamme autoilua. Mehän voimme olla olla täällä 90 vuorokautta ilman sen kummempia muodollisuuksia ja ruvetaan sitten anomaan viisumia, jos oleskelu venyy pitemmäksi. Vaimo ehdotteli ottamaan selvää laivareiteistä Eurooppaan, mutta nettisurffailussa olemme "löytäneet" vain reittejä, jotka menevät Caribian, Bahaman ja Hawaijin suuntaan ja kyllähän sekin meille sopii. Täytyy sanoa, että tämä eläkeläisen elämä on aika ihanaa!
18.4.2010 Aamu valkeni taas pilvettömänä. Heräsimme vasta puoli yhdeksältä, ilmeisesti univelkoja oli kuitenkin ollut. Onneksi ei ole minnekään kiire, kun ei Eurooppaan kuitenkaan lentäen pääse. Päätimme siirtyä vain I 40 pitkin 300 kilometrin taipaleen Flagstaffiin ja ottaa mukava motelli ja viettää iltapäivä pihalla ja pestä likapyykit. Matkalla meinasimme mennä katsomaan suurta meteorin 50000 vuotta sitten tekemää 20 jalkapallokentän suuruista kraateria, mutta sitten portilla järkeilimme, etta onko mitään mieltä maksaa maassa olevan kuopan näkemisesta 15 dollaria hengeltä. Sinne olisi pitänyt sita paitsi kävella. Osa ihmiskunnasta uskoo, ettei maapallo ole 6000 vuotta vanhempi ja niinpa mekin jatkoimme matkaa näkematta sitä suurenmoista monttua.
Flagstaffissa katsastimme sitten motelleja sill silmällä. Yhdessa kävimme jopa sisällä, mutta hylkäsimme sen sitten ankean pihan vuoksi. Otimme sitten Super 8 ketjun motellin, joka ketjun perinteistä poiketen oli yksikerroksinen ja saimme auton näin ollen oven eteen. Teimme normaalit ostokset ja nappasimme pizzan pizzeriasta mukaamme ja aukaisimme viinipullon. Heitin samalla pyykit koneeseen ja puolentoista tunnin kuluttua meillä oli pyykit puhtaana ja kuivana. täma lysti maksoi 2,50 taalaa.
Bensan hinta on vaihdellut ollen kalleimmillaan tietysti Death Valleyssa 4 dollaria gallonalta (3,8 L), kun se muuten on maksanut noin 3 dollaria gallonalta. Halvimmillaan se on ollut tähän asti New Mexicon alueella maksaen 2,72 gallonalta. Se tekee suomen rahassa kurssiarvolla 1,35 noin 53 senttia litralta. Amerikkalaiset kauhistelevat bensan hintaa, mutta suomalaisesta näkokulmasta katsottuna se on naurettavan halpaa.
Huomenna sitten suuntaamme etelään, siitä sitten enemmän.
19.4.2010 Aamu valkeni puolipilvisenä. Nettiyhteys ei pelannut huoneessa, mutta ulkona auto takakontin päälle perustettu väliaikainen toimisto pelitti hyvin. Ajelimme vanhaa tietä kohti Sedonaa ja Gottonwoodia. Tämä reitti on mielestäni Arizonaa parhaimmillaan. Laskeuduimme "suomalaisessa" mäntymetsikössä kapeaa solaa alaspäin. Jossain vaiheessa männyt loppuivat ja vihreys lisääntyi. Kalliot ja vuoret olivat punahehkuisia ja varsinkin Sedona viimeisen päälle viimeistelty, siisti kaupunki. Siirryimme Gottonwoodista interstatelle ja ohitimme Phoenixin ja ajoimme pienempää tietä US 79 kohti Tucsonia. Aaron sandaali oli revennyt ja hän halusi Wal-martiin ostamaan uudet. Wal-martista on tullut hänelle jonkinasteinen pakkomielle. Uskon hänen itse repineen sandaalinsa päästäkseen "shoppailemaan". No "martti" tuli vahingossa vastaan ja sandaalit löytyivät suoraan hyllystä viidessä minuutissa. Tämähän oli tietysti pettymys, tämä lyhyt vierailu. Nyt on sitten yllättäen liivin vetoketju revennyt ja taas täytyisi löytää "martti" pelastamaan tilanne. Navissa täytyisi olla "vältä listalla" myös mahdollisuus kiertää tietyt kauppaketjut, eihän shoppaavia miehiä kestä kekään.
Päädyimme lopulta Tucsonin laitamille ja valitsimme reittimme surkeimman motellin. Oasis Motel maksoi 45 $ ja oli mitä oli. Ei jääkaappia, ei jäitä, ei mukeja, eikä luvattua nettiyhteyttä. No, kaupassa käynnin jälkeen sain kuitenkin mukit respasta, jäätä olimme ottaneet säkillisen mukaan 1,69 dollarilla ja nettiyhteyttä ruvettiin selvittämään ystävällisen naapuriasukin kanssa. Yhteys saatiin kuntoon puolessa tunnissa ja toimii hyvin ja kämpässä on se hyvä puoli, että kokolattiamaton tilalla on klinkkerilattia. Nyt parin drinkin jälkeen tämä tuntuu ihan hyvältä. Marja olisi tosin sanonut jo silloin, kun suunnittelin pihaan kääntymistä, että et kai vaan aio tänne jäädä ja jos jäät niin ihan yksistään.
12.4.2010 Sateinen yö ja päivä, lämpöä oli aamulla +9, siis kylmää. Vuorokausirytmit ovat vielä vähän sekaisin, olimme kuudelta täysin pirteinä (?), ja nousimme ylös. Motellin aamiaisen jälkeen lähdimme matkaan. Ajelimme kohti San Franciscoa ja kävimme ensin Golden Gaten toisella puolen. Ajoimme kukkulan huipulle ihailemaan siltasilhuettia ja sitten käväisimme Muirin punapyökkipuistossa. Siellä tosin satoi, joten emme lähteneet metsäretkelle. Aaro otti yhden kuvan punapyökistä ja suuntasimme kaupunkiin. Ajoimme kuuluisan Lombard Streetin mutkat ja sitten menimme Fisherman´s Warfille hiukan jaloittelemaan. Aurinkokin rupesi paistamaan ja lämpötila nousi aina 18 asteeseen. Ajelimme vielä kiinalaisessa korttelissa edestakaisin ja sitten jatkoimme matkaa itään. Liikenne oli vilkasta ja näimme jopa jonkinlaisen takaa-ajon. Kaksi autoa ajoi todella kovaa liikenteen seassa puikkelehtien neljän kaistan leveydellä hakien vapaita rakoja. Toinen puikahti kuolemaa halveksuen rekan edestä rampille ja eksytti seuraajansa. Kohtaus oli kuin jostakin elokuvasta, mutta tämä oli totta ja me Lincolnin kanssa eturivissä. Päädyimme lopulta Modesto-nimiseen kaupunkiin ja majoituimme America´s Best Inn-motelliin 56 $:lla. Hinta oli kympin kalliimpi, mutta tinkasimme kertoen olevamme AAA-klubilaisia ja eläkeläisiä ja lisäksi meillä on hieno ja puhdas auto, joka houkuttelee lisää asiakkaita. Tyttöä nauratti eläkeläispappojen höpinät, mutta kymppi säästettiin! Ostosten jälkeen aukaistiin hyvä viinipullo ja alettiin miettiä huomista reittiä, ilmeisesti ajamme Siera Nevadan vuoriston länsireunaa etelään ja koukkaame sitten kohti Death Valleyta.13.4.2010 Ei täällä siis osaa tai malta nukkua, tänäänkin noustiin kuudelta ja viimeinen tunti ennen sitä oli jo pyöritty sängyssä hereillä. Nautittiin motellin "continental breakfast" muiden työläisten kanssa ja kun he lähtivät isoilla "lavapickupeillaan" töihinsä, niin starttasimme samaan aikaan oman Lincolnimme ja kättä toisillemme heilauttaen mekin häivyimme aamu-usvan sekaan. Olihan meilläkin sentään autossa V8!
Teimme kilometreissä pitkän ajopäivän, mutta se sujui leppoisasti. US 99:llä nopeusrajoitus oli 65 - 70 mailia ja kun siihen voi laittaa vielä vitosen päälle ilman pelkoa poliisin puuttumisesta asiaan,niin matka joutui suomalaisittain moottoritienopeuksilla. Pesimme auton välillä pölystä puhtaaksi, koska voin pahoin, jos nokkapelti silmissäni ei kiillä. Aamusumu häipyi auringon lämmittäessä ja päivä oli lähes pilvetön. Poikkesimme välillä syömään erinomaiset hampurilaiset paikallisen pikkukylän kapakkaan, jossa sievä meksikolaistyttö ihmetteli, missä sellainen "finland" oikein on. Papat pitivät pienen oppitunnin maantiedosta siinä syönnin ohella.Sen verran vielä lisäystä, että kun läppäri kerran on mukana ja yhteydet toimivat, niin varasimme Vegasista halvimman saatavilla olevan hotellin Stripin varrelta huomiseksi ja se oli Imperial Palace 45 dollarin hinnalla kahdelta. Kerron sitten tarkemmin kuinka homma toimi ja mikä oli loppulasku.
14.4.2010 Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja meillä alkoi shortsikelit. Tankattiin auto ja ajettiin komeiden ja karujen autiomaiden halki Death Valleyhin. Tie laskeutui vuoren ylitettyämme 85,5 m merenpinnan alapuolelle ja lämpötila kohosi hellelukemiin. Aaro halusi kokeilla Lincolnia autiomaataipaleella ja ihastui sen verran pahasti menopeliin, että ilmoitti ostavansa sellaisen itselleen. Sanoin siihen, että sittenhän niitä on kaksi Tampereella, otetaanko samanväriset! Autiomaassa bensa maksoi dollarin enemmän gallonalta kuin muualla, mutta meillä oli tankki täynnä. Myöskään puhelimme(4-taajuus) eivät löytäneet kenttää autiomaa-alueella.
Oli ehdottoman hyvä varata hotelli etukäteen, sillä Stripin varrella on melkoiset ruuhkat ja hotellit täynnä tulevia ja lähteviä ihmisiä. Siinä ruuhkassa olisi ollut mahdoton yrittää kartoittaa hintatasoa, eikä autoakaan olisi saanut mihinkään parkkiin. Mutta kun olimme verranneet edellisenä iltana hotellien hinnat keskenään ja varanneet sitten mieleisemme, niin ajoimme auton suoraan hotellin parkkiin ja sisäänkirjautuminen sujui ongelmitta. Nettiyhteys maksoi 12 dollaria vuorokaudelta ja oli yksinkertainen saada käyttöön. Siinä luotiin vain käyttöoikeudet ja maksettiin luottokortilla. Motelleissahan nettiyhteys ei maksa mitään, muttaVegasissa tietysti rahastetaan aina kun voidaan. Tämä Imperial Palace on aika vanha hotelli, mutta ihan siisti ja toimiva ja hyvällä paikkaa keskellä Strippiä. Teimme pienen kävelylenkin päivällä ja toisen pitemmän illalla valojen aikaan. Hotelli Bellaggion vesishow on komea ja kaupungin valomeri uskomaton, mutta uskon, että huomenna olemme tyytyväisiä päästessämme taas tien päälle ja normaaliin motellielämään. Meitä kumpaakaan kun tuo pelaaminen ei innosta.Huomenna sitten kohti Grand Canyonia.
15.4.2010 Las Vegasissa vietetyn illan jälkeen pääsimme kuitenkin liikenteeseen jo kello yhdeksän, eikä yhtään täytynyt arpoa ajokuntoa. Pysähdyimme Vegasin ulkopuolelle Bolder Cityyn aamiaiselle ja jatkoimme sitten Hoover Damille. Padolle tehdään uutta ohitustietä, joka näytti olevan viimeistelyä vaille valmis (kuva). Sitten ajoimme Kingmaniin, jossa teimme varmuuden vuoksi alkoholiostiokset. Kävimme ennen Kingmania tyypillisessä valtatien varressa olevassa baarissa (kuva), joka saattaa näyttää äkkiseltään epämääräiseltä, mutta tämä ehdottomasti kuuluu automatkailuun Amerikassa. Siirryimme sitten historialliselle Route 66:lle ja ajelimme tämän noin sadan kilometrin pätkän Seligmaniin, jossa otimme yöpaikaksi Historic Route 66 Motelin ja kun se sattui maksamaan veroineen 66 dollaria, niin emme raskineet pyytää AAA-alennusta, sillä se olisi rikkonut hyvän fiiliksen. Kiertelimme kaikki krääsäkaupat aikamme kuluksi aurinkoisessa säässä (+25C) ja eräs rouva kehui meille suomalaiset rehteinä ja kunnollisina ihmisinä, jotka tykkäävät kylmästä vedestä. Tarkoitti ilmeisesti avantouintia. Me otimme kehut vastaan ja kehuimme rouvan tarkkaa huomiokykyä. Illalla kävimme naapuriravintolassa hampurilaisella ja siellähän oli naapuripöydässä 4 suomalaista herrasmiestä, jotka 40 vuoden jälkeen olivat nyt toisella route66-matkalla. Vaihdettiin kuulumisia ja neuvottiin, kuinka heidän kannattaa varata huone etukäteen huomiseksi Vegasista. Huomenna me lähdemme Grand Canyonille.
16.4.2010 Kuulaassa aamusäässä (+7) ajelimme Williamsiin aamiaiselle. Pesin autosta pölyt pois ja sitten suuntasimme Grand Canyonille. Pääsymaksu oli 25 $ autolta ja lippu on voimassa viikon. Visitor Centerissä oli kovat tietyöt käynnissä ja jouduimme kävelemään epämääräisiä reittejä kilometrin verran ennen näkymää kanjoniin. Mietiskelin, kuinka Aaro suhtautuu kanjoniin. Tuleeko kommentti, että on niitä rotkoja Tampereellakin nääs, mutta nyt meni mies lähes hiljaiseksi. Hetken kuluttua tuli pariinkiin kertaan "OH MY GOD". Oli se minustakin taas yhtä vaikuttava näky kuin aikaisemminkin. Ilma suosi meitä, oli tyyntä ja aurinko paistoi ja lämpöä oli ainakin 20 astetta. Ajoimme sitten itään näköalareittiä pysähdellen aina välillä ihailemaan maisemaa. Tien varressa oli liikennemerkki, jossa varoitettiin puumista. Minä epäilin sen tarkoittavan vanhempia naisia, jotka kyttävät tällaisia nuorempia miehiä, mutta emme päässeet totuudesta selville. Ajoimme kohti Monument Valleytä komeiden erämaamaisemien läpi. Ostimme itsellemme sopivat päähineet (kuva), jotta olisimme vähän asiallisemman näköiset tullessamme matkamme pääkohteeseen. Majoituimme Kayenta-nimiseen kyläpahaseen, jossa oli kuitenkin kolme hyvätasoista majoituspaikka. Otimme Best Westernin, koska siinä pääsimme ekaan kerrokseen ja autolla oven eteen. Etukäteen kun katselin näiden majapaikkojen tietoja netistä, niin annettiin ymmärtää, että vain yksi tai kaksi huonetta on enää vapaana, mutta se oli ilmeisesti vain myyntitekniikkaa sillä ei me muuten oltaisi saatu huonettamme maatasosta, joka on se suosituin vaihtoehto.
17.4.2010 Mahtavan komea aamu lähteä Monument Valleyhin. Pilvetön taivas ja lämpöä aamukahdeksalta +12. Monument Valley oli upea, vanhat länkkärit tulivat elävästi mieleen ja Aaro pääsi toteuttamaan unelmansa, hiekkaa Monument Valleysta mukaan ja Ratsain John Fordin jalanjäljille John Waynen tyyliin. Minä tyydyin liikuttamaan 240 hevosta Lincolnin konepellin alla, mutta hyvin mekin pärjäsimme. Oli mahtava hetki nauttia takakontista poimittu kylmä olut noissa maisemissa.
Olemme tietysti uteliaisuudesta seuranneet tuhkapilven leviämistä Euroopassa, mutta asia ei meitä juurikaan huoleta. Jos lennot eivät kulje viikon päästä, niin me jatkamme autoilua. Mehän voimme olla olla täällä 90 vuorokautta ilman sen kummempia muodollisuuksia ja ruvetaan sitten anomaan viisumia, jos oleskelu venyy pitemmäksi. Vaimo ehdotteli ottamaan selvää laivareiteistä Eurooppaan, mutta nettisurffailussa olemme "löytäneet" vain reittejä, jotka menevät Caribian, Bahaman ja Hawaijin suuntaan ja kyllähän sekin meille sopii. Täytyy sanoa, että tämä eläkeläisen elämä on aika ihanaa!18.4.2010 Aamu valkeni taas pilvettömänä. Heräsimme vasta puoli yhdeksältä, ilmeisesti univelkoja oli kuitenkin ollut. Onneksi ei ole minnekään kiire, kun ei Eurooppaan kuitenkaan lentäen pääse. Päätimme siirtyä vain I 40 pitkin 300 kilometrin taipaleen Flagstaffiin ja ottaa mukava motelli ja viettää iltapäivä pihalla ja pestä likapyykit. Matkalla meinasimme mennä katsomaan suurta meteorin 50000 vuotta sitten tekemää 20 jalkapallokentän suuruista kraateria, mutta sitten portilla järkeilimme, etta onko mitään mieltä maksaa maassa olevan kuopan näkemisesta 15 dollaria hengeltä. Sinne olisi pitänyt sita paitsi kävella. Osa ihmiskunnasta uskoo, ettei maapallo ole 6000 vuotta vanhempi ja niinpa mekin jatkoimme matkaa näkematta sitä suurenmoista monttua.
Bensan hinta on vaihdellut ollen kalleimmillaan tietysti Death Valleyssa 4 dollaria gallonalta (3,8 L), kun se muuten on maksanut noin 3 dollaria gallonalta. Halvimmillaan se on ollut tähän asti New Mexicon alueella maksaen 2,72 gallonalta. Se tekee suomen rahassa kurssiarvolla 1,35 noin 53 senttia litralta. Amerikkalaiset kauhistelevat bensan hintaa, mutta suomalaisesta näkokulmasta katsottuna se on naurettavan halpaa.
Huomenna sitten suuntaamme etelään, siitä sitten enemmän.
19.4.2010 Aamu valkeni puolipilvisenä. Nettiyhteys ei pelannut huoneessa, mutta ulkona auto takakontin päälle perustettu väliaikainen toimisto pelitti hyvin. Ajelimme vanhaa tietä kohti Sedonaa ja Gottonwoodia. Tämä reitti on mielestäni Arizonaa parhaimmillaan. Laskeuduimme "suomalaisessa" mäntymetsikössä kapeaa solaa alaspäin. Jossain vaiheessa männyt loppuivat ja vihreys lisääntyi. Kalliot ja vuoret olivat punahehkuisia ja varsinkin Sedona viimeisen päälle viimeistelty, siisti kaupunki. Siirryimme Gottonwoodista interstatelle ja ohitimme Phoenixin ja ajoimme pienempää tietä US 79 kohti Tucsonia. Aaron sandaali oli revennyt ja hän halusi Wal-martiin ostamaan uudet. Wal-martista on tullut hänelle jonkinasteinen pakkomielle. Uskon hänen itse repineen sandaalinsa päästäkseen "shoppailemaan". No "martti" tuli vahingossa vastaan ja sandaalit löytyivät suoraan hyllystä viidessä minuutissa. Tämähän oli tietysti pettymys, tämä lyhyt vierailu. Nyt on sitten yllättäen liivin vetoketju revennyt ja taas täytyisi löytää "martti" pelastamaan tilanne. Navissa täytyisi olla "vältä listalla" myös mahdollisuus kiertää tietyt kauppaketjut, eihän shoppaavia miehiä kestä kekään.
Päädyimme lopulta Tucsonin laitamille ja valitsimme reittimme surkeimman motellin. Oasis Motel maksoi 45 $ ja oli mitä oli. Ei jääkaappia, ei jäitä, ei mukeja, eikä luvattua nettiyhteyttä. No, kaupassa käynnin jälkeen sain kuitenkin mukit respasta, jäätä olimme ottaneet säkillisen mukaan 1,69 dollarilla ja nettiyhteyttä ruvettiin selvittämään ystävällisen naapuriasukin kanssa. Yhteys saatiin kuntoon puolessa tunnissa ja toimii hyvin ja kämpässä on se hyvä puoli, että kokolattiamaton tilalla on klinkkerilattia. Nyt parin drinkin jälkeen tämä tuntuu ihan hyvältä. Marja olisi tosin sanonut jo silloin, kun suunnittelin pihaan kääntymistä, että et kai vaan aio tänne jäädä ja jos jäät niin ihan yksistään.Huomenna Tombstonen lännenkaupunkiin.
20.4.2010 Nukuttiin tosi hyvin ja herättiin aurinkoiseen aamuun seitsemän maissa. Käytiin katsomassa Tucsonin ilmailumuseota, mutta se aukesi vasta tunnin päästä ja onhan niitä lentsikoita nähty aiemminkin, ei siis jääty odottamaan. Ostin Nevadasta skypeä varten kuulokkeet ja eilen mikrofoni lakkasi toimimasta. Katsoin netistä lähimmän "radioshackin" ja osoite naviin ja ajettiin sinne ja sain uudet kuulokkeet ilman sen kummempia vääntöjä, päinvastoin ystävällistä palvelua. Matka jatkui vanhaan lännenkaupunkiin Tombstoneen ja ensiksi tietysti hautuumaalle katsomaan kuuluisuuksien hautapaikat. Varattiin viehättävä motelli jo ennen puoltapäivää ja käytiin iltapäivällä katsomassa historiallinen näytelmä O.K.Corralin kuuluisasta aseselkkauksesta. Tombstone tuntuu elävän näiden vanhojen tapahtumien (1880-luku) historian kertaamisesta ja täällähän oli ihan mukava viettää aurinkoinen ja lämmin iltapäivä ja ilta. Huomenna ajattelimme mennä Yumaan asti ja käyttää Interstate 8 hyväksemme. Laitan tähän pari kuvaa motellistamme, jotta näette, millainen mukava motellihuone on.
20.4.2010 Nukuttiin tosi hyvin ja herättiin aurinkoiseen aamuun seitsemän maissa. Käytiin katsomassa Tucsonin ilmailumuseota, mutta se aukesi vasta tunnin päästä ja onhan niitä lentsikoita nähty aiemminkin, ei siis jääty odottamaan. Ostin Nevadasta skypeä varten kuulokkeet ja eilen mikrofoni lakkasi toimimasta. Katsoin netistä lähimmän "radioshackin" ja osoite naviin ja ajettiin sinne ja sain uudet kuulokkeet ilman sen kummempia vääntöjä, päinvastoin ystävällistä palvelua. Matka jatkui vanhaan lännenkaupunkiin Tombstoneen ja ensiksi tietysti hautuumaalle katsomaan kuuluisuuksien hautapaikat. Varattiin viehättävä motelli jo ennen puoltapäivää ja käytiin iltapäivällä katsomassa historiallinen näytelmä O.K.Corralin kuuluisasta aseselkkauksesta. Tombstone tuntuu elävän näiden vanhojen tapahtumien (1880-luku) historian kertaamisesta ja täällähän oli ihan mukava viettää aurinkoinen ja lämmin iltapäivä ja ilta. Huomenna ajattelimme mennä Yumaan asti ja käyttää Interstate 8 hyväksemme. Laitan tähän pari kuvaa motellistamme, jotta näette, millainen mukava motellihuone on.
21.4.2010 Aamu oli jälleen pilvetön, mutta tuuli puhalsi armottomasti koko päivän. Ajoimme reilun 500 km:n päivän Yumaan, mutta Interstatet 10 ja 8 vetivät hyvin. Nopeusrajoitus oli 75 mailia ja siihen voi laittaa vitosen päälle ilman poliisin puuttumista asiaan.Tällöin nopeus oli jo 128 km/h ja matka joutui. Reitti oli tylsä ajaa, sillä tie kulki viivasuorana horisonttiin (kuva) ja mitään asutusta ei ollut kuin siellä täällä. Matkalla näimme kuitenkin V8:lla varustetun Harrikan (kuva) ja löysimme yllättäen "Tyytyväiselle Virtaselle" Pemmicania. Pemmican on kuivattua puhvelinlihaa ja olimme oikeasti hakeneet sitä kaikista herkkukaupoista, eikä missään kukaan ymmärtänyt mitään asiasta. Sitten yhtäkkiä kyseinen tuote iskeytyi Aaron silmiin huoltoaseman karkkihyllyssä ja sittenhän sitä löytyi joka paikasta, kun vain osasi katsoa sillä silmällä. 4500 km täytyi ajaa, ennen kuin sitä kirottua pemmicania löytyi, mutta "Tyytyväinen Virtanen" saa maksaa sen kalliisti!Majoituimme Yumaan Hacienda-motelliin. Olin täällä samassa motellissa vuonna 2004 Marjan kanssa ja silloin tämä maksoi 42 $ ja nyt 56 $.
Matkalla oli Meksikon rajan läheisyydestä johtuen paljon rajavartioita ja jouduimme kerran tarkastuspisteessä kuulusteluun. Kysyttiin, mistä tulemme, minne menemme, onko lupaa olla USAssa ja onko asian vahvistavia dokumenttejä. Näytin suomalaisen ajokortin ja sanoin, että passikin on, mutta peräkontissa. Aarolla oli passi taskussa, eikä minun tarvinnut kaivaa omaani esiin. Saimme jatkaa matkaa huomautuksella, että dokumentit USAssa oleskelun laillisuudesta on syytä pitää saatavilla! No, olihan ne, enkä viitsinyt nuorta poikaa kiusataVisa Waiver-ohjelmalla ja Suomen kuulumisesta sen piiriin. Oli sen verran raskaan näköinen ase vyötäröllä ja poika niin nuori, että olisi saattanut aiheuttaa itselleen vahinkoa.Huomenna sitten kohti San Diegoa ja uusia seikkailuja. Täytyy tarkastaa etukäteen Aaron taskut, ettei vaan yritä kuljettaa jotain kuivunutta viikunarasiaa Kalifornian rajatarkastukseen.
22.4.2010 Tänään oli vaihteleva ajopäivä. Ensin oli tarkastuspisteet maantiellä pariinkiin kertaan. Ensin haluttiin tietää, mistä tulemme ja minne menemme. En meinannut millään muistaa, mistä tulemme, kun olimme vielä Yumassa, mutta selvittiin kuitenkin eteenpäin. Toisessa tarkastuksessa oli koirakin mukana. Aaro oli sitä mieltä, ettei se mitään pysty haistamaan noin nopeasti, kun hänkin pääsi läpi?
Sitten ylitettiin vuoret ennen San Diegoa. Noustiin vain 4000 ft korkeuteen, mutta lämpötila laski +3 asteeseen ja lunta oli kaikkialla muualla paitsi tiellä. Ajoimme onneksi vettä satavassa pilvessä näkyvyyden ollessa välillä onneton. Nämä vuoret olisivat varsinkin pispalalaisille todellinen aarre. Ne koostuvat pelkästään musista ja pultereista, olisi helppo ruveta rakentamaan rivinteeriä.San Diegossa pyörimme vähän aikaa siellä täällä ja jatkoimme sitten rantatietä pohjoiseen. Päädyimme lopulta Oceansideen, missä majoituimme mukavaan pieneen perhemotelliin 70 dollarilla. Kauppakäynnillä suosimme paikallisia tuotteita. Paikallinen Gin-pullo maksoi 8,69 $ ja Californialainen shiraz rypäleestä valmistettu punkkupullo maksoi 2 $. Vielä ei olla sitä maistettu, mutta on varmasti hintansa väärtti.
Huomenna on tarkoitus ajella Los Angelesissa ja katsella vähän meille tärkeitä nähtävyyksiä.
23.4.2010 Viimeinen kokonainen päivä ja vähän haikea tunnelma. Kävimme aamiaisella paikallisessa kuppilassa ja pirteä tarjoilijatyttö sai valettua meihin taas energiaa ja hyvää mieltä iloisella olemuksellaan ja jatkuvalla pälätyksellä. Ajelimme moottoritietä Los Angelesin läheisyyteen ja siirryimme sitten Pacific Highwaylle, sillä ajattelimme katsella itsellemme sopivan motellin jo aamupäivällä, niin sitten kaupunkikierroksen jälkeen ei tarvitse etsiä enää mitään. Löysimme heti aivan loistavan paikan, juuri ennen lentoasemaa. Hi View Inn & Suites majoitti meidät 82 $. Piha oli siisti, henkilökunta miellyttävää, huoneessa jääkaappi ja mikro ja nopea internetyhteys. Mitä sitä voisi enempää vaatia! Nostimme tavarat huoneeseen ja lähdimme kaupungille.
Ajoimme rantaa pitkin Venice Beachin kautta Sunset Boulevardille, jota surffailimme Beverly Hillsin kautta Hollywoodiin. Laitoimme auton parkkiin ja kävelimme Vine Roadin ja Hollywood Boulevardin katukivissä olevia tähtiä lueskellen Kiinalaiselle teatterille. Täällä ovat nämä asvalttiin upotetut jalan- ja kädenjäljet kuuluisista tähdistä. Aikamme talssittuamme lähdimme takaisin motellillemme. Liikenne oli koko ajan puuroista ja hidasta ja aikaa kului. Itse en ole koskaan rakastunut Los Angelesiin. Kaupunki on mielestäni liian iso, eikä sillä ole mitään keskeistä kiinnekohtaa. "Maire" (navigaattori) osoitti taas kyntensä. Ilman sitä emme varmaankaan ikinä (ainakaan helposti) olisi löytäneet motellillemme takaisin. Kiinalaiselta teatterilta oli matkaa motellillemme 32 km ja koko ajan kapeita, ruuhkaisia keskustan katuja vilkkaassa liikenteessä.Haimme Pizzan ja aukaisimme viimeisen viinipullon ja istuskelimme aika hiljaisina, ilmeisesti mietiskellen reilun 5000 km:n reissuamme. Huomenna on vielä muutama tunti aikaa, ennen auton luovuttamista lentoasemalla ja sitten alkaa kotimatka.
Laitan vielä Suomessa tähän loppuun viimeisen päivän tunnelmat ja tilastot kustannuksista.
24.4.2010 Viimeinen päivä, valitettavasti lennot lentävät. Ajoimme aamiaisen jälkeen Venice Beachille ja kävelimme siellä pari tuntia ihmisiä katsellen. Sitten oli aika viedä auto vuokraamoon. Luovutus sujui yhtä jouheasti kuin vastaanottaminenkin ja Alamon bussi vei meidät terminaaliin. Normaalit kenttärutiinit sujuivat pitkistä jonoista huolimatta tunnissa ja konekin lähti ajoissa matkaan. Kone oli kuitenkin vartin verran myöhässä Amsterdamissa ja kun seuraava koneemmekin oli vaihdettu toisen tyyppiseen, niin laukkumme eivät pysyneet enää mukana vauhdissa. Ne tulivat sitten seuraavana päivänä Tampereelle. Onnistunut hieno reissu ja laitan tähän loppuun kustannuksemme kahdelta hengeltä koko matkalta:Lennot HEL - AMS - LAX v.v. 1413 €
Auto, Lincoln Town Car, 4,6 L V8 (Alamo) 455 €
Ajettiin 5360 km, keskimäärin 357 km/vrk
Bensaa kului 537 L, keskikulutus 10,02 L/100km 300 €
Käteistä kului 311 €
Muut kulut (motellit, ruoka ym.) luottokortilla 1805 €
Yhteensä 4284 €
