USA 7 (3 viikkoa) 4. - 25.5.2011

Tässä linkki kartalle, josta näkyy reittimme, ajetut kilometrit ja yöpymisten hinnat, 12. yöstä eteenpäin vieritä kartan vasenta osiota alaspäin ja paina "2" tai "seuraava", niin näet lopun reitin:

http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&msa=0&msid=218107552767173074970.00049a0880ec389addbcd&ll=41.239609,-73.539734&spn=0.509097,1.231842&z=10

4.5.2011 Aaron kanssa taas reissussa. Finnairin kone AA:n lipuilla (550 €) toi meidät Helsingistä suoraan New Yorkiin. Tosin Airbus 330 jarruja korjattiin matkustajat sisällä Helsingissä puolitoista tuntia. Itse lento kesti sitten noin 9 tuntia, joten aika pitkä istuminen.
Perillä kuitenkin kaikki maahantulomuodollisuudet sujuivat nopeasti ja ongelmitta. Koneessa ei muuten tarvitse enää täyttää, kuin tullilomake, ESTAn tiedot hoidetaan tietokoneilla.

Menimme kentältä Airtrainilla vuokraamoalueelle ja olimme vuokranneet Nationalilta täyskokoisen jenkin. Mies sanoi, että voitte valita pihalta ihan minkä haluatte. Hylkäsimme isot katumaasturit, kun me ei vaan niistä tykätä ja automme on tällä kertaa tämän vuoden malli Buick Lucerne 3,9 litran V6-moottorilla 227 hevosvoimaa. Hieno peli ja äänetöntä kyytiä.
Ajoimme ensin Aaron tädille Connecticutin Stamfordiin ja söimme Annikin laittamia kyljyksiä ja mustikkapiirakkaa. Lupasimme poiketa vielä paluumatkallakin ja viedä hänet syömään. Ajoimme sitten vielä 10 km:n matkan Econo Lodge-motelliin, jonka olimme varanneet etukäteen ensimmäiseksi yöksi 70 dollarin hinnalla. Nyt koetamme vähän nukkua ja aamulla sitten kohti Chicagoa. Liitän huomenna sitten jo varmaan kuviakin joukkoon.

5.5.2011 Nukuttiin yö yllättävän hyvin. Ilmeisesti olimme riittävän väsyneitä. Aamulla puoli seitsemän maissa nousimme ja kävimme aamiaisella ja matkaan aurinkoisessa säässä. Lämpöä ei ollut kylläkään kymmentä enempää, mutta autossa tarkenee. Tarkoitus oli ajaa mahdollisimman nopeasti kohti Chicagoa, mutta I 80:llä oli tietöitä ja ruuhkia ja poistuimme välillä pienemmille teille, jotta matka joutuisi. Teimme kuitenkin sellaisen reilun 500 km:n päivätaipaleen ja majoituimme Pensylvaniassa Clearfield-nimiseen paikkaan ja Rodeway Inn motelliin noin 57 $:lla. Majoituimme tietysti katutasoon kaikkien muiden työtätekevien joukkoon ja meidän kuitenkin yli viisimetrinen Buickimme näyttää kääpiöltä oikeiden duunarien autojen joukossa (kuva ohessa).

Huomenna jatketaan kohti Chicagoa.

6.5.2011 Nukuttiin tosi huonosti. Minä heräsin lopullisesti jo puoli neljä ja Aaro väitti valvoneensa lähes koko yön. No kuorsauksesta päätellen ei kuitenkaan ihan koko yötä. Aamulla olimme kuitenkin jo klo 8 tien päällä ja tarkoituksena ajaa mahdollisimman nopeasti Chicagon suuntaan. Ajelimme I 80:stä Ohioon ja sieltä jatkoimme pikkuteitä pitkin etennpäin. Ajelimme keskellä peltomaisemia, täällä on muuten kevät jo aika pitkällä. Puut vihertävät ja maisemassa on kesän alkua. Yöllä tosin oli vain +2 astetta ja päivälämpökin jäi noin 15 asteeseen, mutta auringossa se tuntui enemmältä. Pitkän ajopäivän jälkeen (655 km) tulimme Fort Wayne:en Indianaan ja olemme hyvissä hyökkäysasemissa kohti Chicagoa. Majoituimme Day's Inn-motelliin 68 dollarilla ja kävimme ostoksilla Wal-Martissa. Siellä sattui hauska episodi, kun ostimme samalla pullon Yellow Tail (Merlot) punkkua ja kassarouva halusi nähdä ajokortin, koska olimme ostaneet viinaa. Näytin korttini ja kerroin varmasti olevani riittävän ikäinen. Rouva katsoi korttini ja sanoi olevansa vanhempi. Minä väitin, ettei ole mahdollista ja niin siinä sitten vertailtiin henkilötietoja. Rouva oli syntynyt -46 ja voitti minut siten vuodella. Erosimme ystävinä ja hymyssäsuin. Illalla syödessämme huoneessamme pitsaa nautimme sen pullon ja pari GT.tä päälle ja sitten nukkumaan, huomenna matka jatkuu.

7.5.2011 Säätiedotus lupasi sadetta Chicagon alueelle, mutta ei sitä kuitenkaan tullut. Pilvinen päivä, mutta illaksi kirkastui. Chicagoon ajoimme viimeisen 80 km tullitietä pitkin, mikä osoittautui virheeksi. Tie oli surkeassa kunnossa ja maksupisteet jonoineen hidastivat etenemistä.Olisimme varmasti olleet aiemmin perillä maksuttomalla freewayllä ja sekin 7 $ olisi säästynyt parempaan käyttöön.
Aaro oli muuten huolissaan, kun hän Nokian kännykkäänsä latasi motellin ilmaisen nettiyhteyden kautta navigointiohjelmaan toisen äänen ja sai sitten tekstiviestin,että on käyttänyt 80 % datapaketistaan. Mietittiin, että mitä se tarkoittaa, mutta lohdutin, ettei se niin hirveästi maksa, ehkä pari euroa megalta ja jos muutama sata megaa ladattiin, niin RAHALLAHAN siitä selviää. Aaro kehui kyllä nukkuneensa ihan hyvän yön.
Chicagossa ajettiin rantaan Planetaarion luokse ihailemaan pilvenpiirtäjien silhuetteja ja kun lähdimme eteenpäin, niin "Mairelle" (navigaattori) annettin ohjeet välttää moottoriteitä ja tietulleja.

Kaupungin rantatiet olivat täynnä hölkkääjiä ja jotenkin tuli sellainen tunne, että osa juoksi kyllä suoraan kohti kuolemaansa, helpompi sitä olisi odottaa sohvalla telkkaa katsellen ja sipsejä syöden, niin kuin itse teen (täällä USAssa). Osittain rantatietä seuraten ajoimme kohti Milwaukeeta ja vähän ennen lähdettiin kohti luodetta ja päädyimme Wisconsin Watertowniin Candle Glo-motelliin 50 $ hinnalla. Vaatimaton motelli, johon en Marjaa olisi saanut, mutta ilta-auringon paistaessa istuessamme sisältä ulos siirretyillä tuoleillamme GT:t kädessä sikaria tuprutellen ja naapurikämppään omat huonekalut tuonutta römeä-äänistä naista kuunnellessamme olo tuntui todelta hyvältä! Huomenna saatamme tavoittaa jo Mississippin.

8.5.2011 Äitienpäivä ja sunnuntaiaamu klo 0730, lämpömittari näyttää +2 celsiusta. Rakastan näitä pyhäaamuja täällä USAssa. Yleensä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kuten nytkin. Maantiet ovat hiljaisia ihmisten valmistautuessa kirkonmenoihin. On leppoisaa ajaa hiljaisia kyläteitä ja katsella ihmisten pihoja ja kuunnella radiosta hyvää ”kantrimusiikkia”. Sitä soitetaan aina sunnuntaisin lähes joka asemalta puoleen päivään asti. Amerikkalaiset osaavat tehdä ”hiljaisen” asfaltin eli auton alta ei kuulu mitään melua ja satasta ajaessa cruiserin viedessä ja hyvällä penkillä lekottaen kahvia siemaillen ja musiikkia kuunnellen olo on aika täydellinen. Näin teimme matkaa kohti Mississippi-jokea, jonka tavoitimme Prairie du Chien-kaupungissa Wisconsin puolella. Seurasimme Mississippi-jokea ja La Crossen kohdalla siirryimme Minnesotan puollelle ja jatkoimme Winona nimiseen kaupunkiin ja majoituimme Sterling-nimiseen motelliin. Marjaa ei olisi saanut tähänkään motelliin, mutta meistä se oli ainoa oikean motellin näköinen ja johan nimikin Sterling viittaa kunniakkaaseen lentoyhtiöön, joka tosin sekin meni konkurssiin. Olisikohan nimi enne?

Kauppa-asiat hoidettiin vanhalla rutiinilla (Wal-Mart), joka alkaa käydä taakaksi, sillä ostokset tehtyämme huomasimme aivan motelliamme vastapäätä uuden supermarketin, jonka tiskeiltä olisi tällä kertaa saanut mahtavan hyvät lämpimät ateriat. No, oma oli vikamme, täytyy olla tarkkana vastaisuudessa. (Kuvassa Aaro Mississippin varrella)

Bensan hinta on näiden 14 vuoden aikana, jotka olen täällä kiertänyt, kohonnut nelinkertaiseksi. Vuonna 1997 gallonan (3,8 L) sai dollarilla ja tällä reissulla bensa on ollut halvimmillaan 3,79 ja kalleimmillaan 4,25 dollaria eli noin puolet siitä mitä se maksaa Suomessa. Amerikkalaiset ovat kauhuissaan ja me lisäämme sitä kertomalla, mitä se maksaa meillä.

Huomenna jatkamme matkaa Minnesotan läpi kohti Dakotoita.

9.5.2011 Pilvinen aamu ja säätiedotus lupaa kovaa ukkosta reitillemme. Lähdimme kuitenkin matkaan ja puolituntia ajettuamme maailma pimeni ja ukkosrintama (kuva) oli tosi pahan näköinen. Odotimme hetken yhdellä huoltoasemalla paikallisten farmareiden kanssa, että pahin menisi ohi ja jatkoimme sitten matkaa kohti Twin Cities, kuten täällä kutsutaan St Paulia ja Minneapolista. Ajoimme kaupunkien läpi moottoriteitä pitkin ja Maire (navigaattori) osoitti jälleen kerran olevansa ylivertainen,kun pitää nopeassa tempossa vaihtaa rampilta toiselle ja edetä hyvää vauhtia ruuhkaisessa liikenteessä. Kaupunkien jälkeen siirryimme pikkuteille ja ajoimme melkein 300 km aivan tasaisten peltojen keskellä viivasuoraa tietä. Päädyimme lopulta Pohjois-Dakotan rajalle Wahpeton-kaupunkiin ja majoituimme Super 8-motelliin 50 $ hinnalla. Sain tingattua vitosen alennusta ja luvan käyttää motellin pyykkikonetta ilmaiseksi. Pesimme siis kaiken likaisen puhtaaksi, lämmitimme mikroateriat, aukaistiin punaviinipullo (the Little Penguin, Shiraz, Australia) ja osoittautui ehdottomasti 7 $ hintaansa paremmaksi.

Eilen sattui hauska episodi, kun lähestyimme majapaikkaamme. Edellämme ajoi keltainen Ford Thundebird avoauto ja siirryimme viereiselle kaistalle nähdäksemme, millainen kuljettaja sitä ajaa. Ratin takana istui ainakin 95-vuotias lady, jonka nähdessään Aaro purskahti hallitsemattomaan nauruun ja se sai Ladynkin purskahtamaan nauruun. Nostimme peukun pystyyn ja toivoimme ladylle mukavia maileja Thundebirdin ratissa.

Huomenna jatkamme Etelä-Dakotan puolelle ja kohti Rushmorea ja jotta Tamperelaiset ja varsinkin Rajaportilla saunojat pysyisivät kärryillä, niin sehän on Etelä-Rakota!

10.5.2011 Pilvinen viileä aamu, mutta ei satanut. Lähdimme ensiksi kohti länttä ja sitten 90 asteen kurvalla kohti etelää ja Etelä-Dakotaa. Jos olette katsoneet koskaan Dakotoiden tiekarttoja, niin tiet kulkevat lähes viivasuoraan joko itä-länsi tai etelä-pohjois-suunnassa ja jos haluat mennä esim. koillisesta lounaaseen, niin joudut tekemään lukemattomia kertoja 90 asteen suunnan muutoksia. Jos joku luulee, että Suomesta löytyy pitkiä suoria vaikka pohjanmaalla, niin täällä asia saa toiset mittasuhteet. 50 km viivasuoraa tietä ei ole mitenkään kummallista ja jos tiehen tulee viiden asteen suunnanmuutos, niin siitä varoitetaa luonnollisesti liikennemerkillä. Ajoimme alkuun näitä pitkiä suoria peltomaisemien keskellä ja myöhemmin etelään tullessamme maisema muuttui tasaisesta mukavan kumpuilevaksi ja karjaakin rupesi näkymään. Ilma kirkastui ja aamun +15 kohosi iltapäivällä +25 asteeseen.
Löysimme täältä Pierre:stä kunnon motellimörskän ja majoituimme onnellisina katutasoon. Viereisessä kämpässä majailee neljä nuorta ja koira. Koira tietysti ihastui minuun heti ja saattaa huomenna vaihtaa heidän pikkukotterostaan Buickin takapenkille. Teimme normaalit kauppa-asiat (30 tölkin laatikko olutta, 1,75 litran ginipullo, muutama punkkupullo ja vähän syötävää!) Huomennahan päästään taas kauppaan, joten ei kannata liioitella ostosten suhteen.

Mississippi-joki tulvii ennätyksellisesti. Täällä pohjoisessakin sen näkee, sillä joki on vallannut paljon metsikköalueita. Dakotoissa myös pelloilla on runsaasti vettä ja parissa kohtaa sitä on tullut tiellekin asti (kuva), mutta ei ainakaan toistaiseksi ole haitannut kulkuamme. Huomenna bongaamme Aarolle Montanan ja sitten kohti Rapid Citya ja presidenttejä







12.5.2011 Sateinen yö ja sade jatkui itse asiassa koko päivän. Lämpötila oli nollan ja + 5 asteen välissä, välillä satoi räntääkin. Menin heti aamulla SafeWay-myymälään, mistä olin eilen saanut Clubmember anomuspaperin mukaani. Näissä myymälöissä on omat hintansa lähes kaikista tuotteista jäsenille ja kun palautin täytetyn paperin, jossa kysyttiin vain normaalit henkilötietoni, niin sain saman tien kassalta kortin ja eilisestä laskusta melkein 7 dollaria takaisin. Täytyypä hakea muidenkin suurten ketjujen jäsenyyttä, jos se toimii näin hyvin. Kortilla saa bensastakin alennuksen, vaikka se tuntuu jo liioittelulta, eihän se muutenkaan suomalaiselle mitään maksa.

Ajoimme Deadwoodin kautta Rushmorelle katsomaan presidenttien kalliokuvia. Vettä satoi ja presidentit olivat osittain pilven sisällä (kuva). Jatkoimme matkaa Crazy Horsen patsaalle, jota tehdään koko ajan. Niinpä pääsimme ilmaiseksi sisään, koska räjäytystyöt olivat käynnissä. Näimme yhden räjäytyksen, emme mitään muuta. Suuri päällikkö oli täysin pilvessä ja räntää tuli vaakasuorassa. Jatkoimme matkaa Custerin valtionpuiston läpi, missä oli varoitus alueella olevista biisoneista. Yksi oli sopivasti tien varressa kuvattavaksi, mutta eihän se suostunut nostamaan päätään, eikä kumpikaan uskaltanut nousta autosta sitä tönimään (kuva). Tämä oli tämmöinen päivä, mutta kyllä se aurinkokin vielä paistaa.

Ajoimme Nebraskan puolelle ja majoituimme Alliance-kaupunkiin Rainbow Motelliin 44 dollarilla. Teimme kauppa-asiat SafeWayssa ja tienasimme uudella kortillamme tukun taaloja. Huomenna matka jatkuu etelään Denveriin, josta olisi tarkoitus ajaa pätkä I 70 tietä Kalliovuorille. Tämä on minun mielestäni kaunein interstate-tie Kalliovuorten yli. Toivotaan, että sade loppuu.

Puhelimeni lakkasi toimimasta eli verkkoa ei löydy, vaikka Aaro löytää omallaan (dna). Laitoin Saunalahdelle kyselyn sähköpostilla, katsotaan mitä tapahtuu!

 
 

13.5.2011 Pilvinen aamu ja olimme menneet aikaisin nukkumaan päästäksemme varhain liikkeelle kohti Kalliovuoria. Olimme tien päällä klo 0700 ja taivas rupesi kirkastumaan. Denverissä oli jo pilvetöntä ja ajoimme sinne viimeisen 200 km interstatea pitkin. Nopeusrajoitus oli 75 mailia tunnissa ja siihen voi laittaa vitosen lisää ilman pelkoa sakoista. liikuimme siis 80 mailin vauhtia, mikä tekee kilometreissä 133 km/h. Matka joutui siis mukavasti ja muutaman taktisen tauon (hotdogit ja kahvit) jälkeen olimmekin jo Coloradon Denverissä. Jatkoimme suoraan kaupungin läpi Interstate 70:lle, tälle kauneimmalle väylälle Kalliovuorten yli. Kalliovuorethan on tässä kohdassa sellaiset 400 km leveä alue ja päätimmekin ajaa vain sellaisen 150 km:n pätkän tässä kauniissa ympäristössä. Tulimme Vail-nimiseen paikkaan, jossa pettymykseksemme ei ollut kunnon motelleja. Tarjonta oli vain hotelleja ja niihinhän me ei mennä. Tulimme siis takaisinpäin 50 km ja majoituimme Silverthorne-nimiseen kaupunkiin First Interstate Inn:iin 55 dollarilla.

Isäntä oli mukava heppu, jolle kerroin käyneeni 48 osavaltiossa ja vielä kolme puuttuu. Hän nosti kaksi sormea pystyyn ja valisti minua, että niitä on vain 50. Kerroin, etten ole käynyt Alaskassa enkä Havaijilla enkä Israelissa. Mahtavan naurun säestämänä hän sanoi, ettei tullut heti mieleen, kun se on niin kaukana. Sitten kuulimme pitkän selostuksen, että se oikeastaan on heidän osavaltionsa, kun he pitävät siitä niin hyvää huoltakin ja rahaa uppoaa. Toinen kuva on hänen respansa seinältä. Teksasissa tosin olen nähnyt saman ilmoituksen, mutta kehyksissä oli aito Colt 45 ja kuulemma aina ladattuna.

Tuo keskimmäisen kuvan ramppi on tarkoitettu vuoriston pitkissä alamäissä jarrunsa menettäneille rekoille tai vaikka pienemmillekin autoille pakotieksi. Vauhti tyssää löysään hiekkaan tehokkaasti.

Teimme kauppareissun paikalliseen Citariin ja olikin hyvä paikka. Nautiskelimme aterian motellilla ja auringonpaisteessa sikarit ja viskit pihalla.

Puhelimeni rupesi yllättäen toimimaan Denverin lähistöllä. Sain jo Saunalahdelta viesti eilen sähköpostiin, että he ovat luoneet yhteyteni uudelleen ja toivoivat yhteyksien pelaavan. Uskon syyn olleen siinä, että Saunalahdella ei ollut Etelä-Dakotan ja Nebraskan alueilla ajamiemme reittien varrella verkkokumppaneita. Aaron DNA-puhelin toimi melkein koko senkin pätkän ja yritän vielä selvittää todellisen syyn. Tämä kuulumattomuusongelma oli näillä alueilla arkipäivää aiemmin kolmitaajuuspuhelimen kanssa, mutta en olisi uskonut saman toistuvan nelitaajuuspuhelimella toimittaessa. Täällä täytyisi varmaan ostaa paikallinen kortti, jos haluaa säilyttää yhteydet. Paikalliset kyllä kulkevat puhelin korvalla niilläkin seuduilla, missä meillä kummallakaan ei ole minkäänlaista yhteyttä.

Nyt olemme matkamme läntisimmässä pisteessä ja huomenna suuntaamme kaakkoon kohti Kansasin kuulua lännenkaupunkia Dodge Cityä. Mahtavaa on ollut tähän asti noin 4700 km takana ja lähes saman verran edessä. Vielä ei kotimatkaa ajatella.

14.5.2011 Aamu valkeni pilvettömänä (kuva). Kävimme hyvällä aamiaisella motellimme vieressä olevassa aamiaispaikassa. Ajelimme kohti Denveriä hienoissa maisemissa (kuva) ja jatkoimme Colorado Springsin ohi Puebloon, josta käänsimme nokan itään.Ajoimme US 50-pitkin kohti Kansasia. Pysähdyimme puolenpäivän oluelle johonkin pikkukylään ja sen ainoaan saluunaan. Siellä paikan emäntä oli kaljalla jonkun vakioasiakkaansa kanssa ja meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja saimme puoleksi tunniksi mukavaa juttuseuraa. Matka jatkui tasaisessa preeriamaisemassa ja 480 km:n ajon jälkeen majoituimme vielä Coloradon puolella Lamar-nimisessä kaupungissa Golden Arrow-motelliin 49 dollarilla. Paikka oli aika surkea ja parhaat päivänsä nähnyt, mutta netti toimi loistavasti ja ihmiset olivat ystävällisiä. Ensimmäisessä huoneessamme ei ollut TV:n kaukosäätöä, toisessa huoneessa se saatiin toimimaan ja kävimme kauppareissulla. SafeWayn kortti pudotti 25 dollarin laskun 18 dollariin, joten hyvää säästöä meille tiukan budjetin miehille (heh heh).

Katselimme eilen Suomi - Venäjä ottelun jälkilähetyksenä ja kun Mikael Granlund teki huikean ilmaveivinsä, josta minäkin vanhana kiekkoilijana innostuin (paino sanalla vanha), niin paikalliset selostajat sekosivat täysin ja sen jälkeen Granlundista käytettiin nimitystä Michael Grand. Toivottavasti nähdään Suomen voitto Ruotsista jossain vaiheessa.

Motellia maksaessamme Amex-kortillani respan rouva ei osannut oikein käyttää korttikonetta ja höyläsi korttia lukemattomia kertoja. Sitten tuli poika auttamaan ja höyläys jatkui, mutta tulostakin rupesi tulemaan. Välillä 48,85 dollarin summasta oli jäänyt pilkku pois ja puhuttiin tuhansista. Paperi, jonka allekirjoitin, oli oikealle summalle, mutta ehkä tuo kuitti kannattaa pitää tallessa. Kyllä nuo luottokortihommat ovat aina toimineet oikein eikä itselleni ole koskaan sattunut mitään, mistä olisi huomautettavaa. Kerran vuosia sitten yksi bensalasku jätettiin veloittamatta. Sen luottokorttilaskun olen liimannut valokuva-albumiini, siinä kun lukee, että takaamme asiakkaillemme 110 % tyytyväisyyden.

Huomenna Dodge-Cityyn.

15.5.2011 Sunnuntai aamu, hiljainen liikenne ja counrty-musiikkia joka kanavalta puoliin päiviin asti. Lähdimme liikkeelle puoli kahdeksan aikaan ja ajoimme Kansasin lähes viivasuoria teitä tasaisten peltojen keskellä. Saavuimme puolen päivän aikaan Dodge Cityyn, joka osoittautui pettymykseksi. Vanhaa lännenkaupunkia ei löytynyt hakemallakaan ja sunnuntain vuoksi kaikki paikat olivat kiinni. Yritimme löytää 10 mailin välein tulevista pikkukylistä saluunaa, jotta olisimme saaneet päiväoluemme, mutta niitäkään ei löytynyt. Pysähdyimme Kansasin ja Oklahoman rajalla yhdelle pienelle levähdyspaikalle ja otimme Buickin takakontista kylmät oluet ja nautimme ne siinä auringonpaisteessa. Meillä on autossa loistava jääkaappi. Olen ostanut tuollaisen 30x30x25 cm kannellisen muovilaatikon, jonka pohjalle lataamme juomat ja sitten jääkuutioita motellin jääkoneesta päälle. Pysyy kylmänä auton takakontissa koko päivän ja toimii jääkaappina sellaisissakin motelleissa, missä ei jääkaappia ole. Täällähän saa ostaa reilulla dollarilla ison säkin jääkuutioita kaikista kaupoista ja huoltoasemilta, joten jäätä on helposti saatavilla.

Matka jatkui Oklahoman puolelle Alva-nimiseen pikkukaupunkiin, missä yövymme Holiday Motellissa 62 dollarin hinnalla. Rekkamiehet tekevät tuossa pihapiirissä herkullisen näköistä ateriaa. Heillä on omat grillit ja savustamot mukana autoissaan. Rekasta löytyy kuulemma myös 32 tuumainen televisio ja Playstation muiden mukavuuksien ohella. Me jätimme vähän kateellisina heidät grillinsä ääreen ja kävimme Wallmartissa ostoksilla, Aarolle bootsit (kuva) ja minulle saunatossut. Haimme pitsat pitseriasta ja juhlimme Suomen maailmanmestaruutta. Huomista reittiä ruvetaan kohta katsomaan kartasta, mutta itään päin jo mennään.

TÄSSÄ KOHTAA, JOS HALUATTE SEURATA KARTTAA, NIIN KARTAN AUKAISTUANNE VIERITTÄKÄÄ VASEMMASSA REUNASSA OLEVAA PALKKIA ALASPÄIN JA VALITKAA "SEURAAVA"

16.5.2011 Kaunis aamu, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Suomi oli voittanut maailmanmestaruuden ja sitä oli vähän juhlittu. Osa miehistöstä olisi nukkunut selvästi pitempäänkin, mutta pääsimme kuitenkin tien päälle normaaliaikaan. Ajelimme itää kohti ja käännyimme sitten Ponca Citystä kohti Tulsaa. Haimme autolle kunnon harjapesua, mutta amerikkalaiset ovat siirtyneet näköjään vain painesuihkulla toimiviin pesuloihin. Annoimme lopuksi periksi ja otimme kalleimman mahdollisen pesun (7 dollaria).Epäluuloisina nousimme autosta katsomaan pesutulosta ja ihmeeksemme se oli täydellinen, auto loisti ja sädehti, kuten kuljettajansakin (kuva). Aaro mutisi jotain turhasta touhusta.

Yritimme koko päivän tarkkailla matkan varrella kunnon saluunaa iltapäiväolutta (klo 1201) varten ja löysimmekin jo varsin lupaavan näköisen paikan (kuva), mutta siellä tarjoiltiin vain ruokaa kokiksen tai veden kanssa. Etsintä jatkui ja oli turhaa tänä päivänä. Oklahomalaiset osaavat näköjään piilottaa saluunansa.

Tulsasta jatkoimme pienempiä teitä kohti Miamia. Tämä paikallinen Miami ei sijaitse meren rannalla, kuten suurempi kaimansa, mutta löysimme mukavan De Luxe Inn & Suites-motellin 52 dollarilla ja kävimme tekemässä pakolliset ostokset ”Martissa”. Sitten vähän säädettiin nettiyhteyksiä isännän kanssa ja vietettiin iltaa auringonpaisteessa mukavassa kesäisessä lämpötilassa. Netti ei sitten kuitenkaan toiminut sillä nopeudella, että olisin voinut päivittää sivuja.

Eilen illalla ystäväni Kari ja Kake soittivat Ruotsin Kalmarista ja kehuivat purjehtijoiden olleen katsomassa ruotsalaisessa baarissa, kuinka svedupellejä nöyryytettiin. Olivat kuulemma juoneet baarin tyhjäksi ja siltä se kieltämättä kuulostikin ja nyt oli vene kadoksissa. Toivottavasti löytyi tai sitten kaverukset jäivät nukkumaan siihen tulppaanipeltoon, minkä keskeltä soitto minulle otettiin. Heidän piti seuraavana päivänä jatkaa kohti Visbytä ja Suomea.

Meillä on tarkoitus jatkaa matkaa koilliseen kohti John Waynen (os. Morrison) syntymäkotia Iowan Wintersetiin. Siellä on myös näitä katettuja siltoja, joita Clint Eastwoodin elokuvassa ”Hiljaiset sillat” esitettiin. Sinne on parin päivän matka, joten huomenna sitten lisää.

17.5.2011 Aurinkoinen aamu, pääsimme liikkeelle tuntia normaalia myöhemmin, mutta ehtiihän sitä silloinkin ja mihinkäs kahdella eläkeläispapalla on kiire. Ajelimme pohjoiseen Oklahomasta Kansasin kautta Missouriin. Välillä kuljimme pikkuteitä pitkin ja välillä interstatea. Matka joutui ja majoituimme kahden maissa Missourin Bethany-kaupungin Family Budget Inn-motelliin 55 dollarilla. Haettiin ruokaa BBQ-paikasta ja syönnin jälkeen kokeilin nettiyhteyttä, jonka luvattiin toimivan. Ei toiminut, joten sitä ruvettiin korjaamaan. Lähdin pyykkituvalle likapyykkimme kanssa ja tullessani kämpälle tietokone kyseli lupaa tehdä asetukset yhteydelle. Netti siis rupesi pelaamaan ja näin saan tämän ja eilisen päivän tarinat maailmalle. Katselimme tietysti YouTubesta Suomi-Ruotsi ottelun maalit Mertarannan selostamana moneen kertaan volyymit täysillä, ihanaa hehkutusta...MAAAAALIIIII!!!

Tämä on ensimmäinen motelli, missä on taulutelevisio. Ei täällä ole koskaan kuva kuitenkaan ollut lähelläkään Suomen tasoa, ei nytkään, mutta sillä pärjätään, mitä on saatavissa. Täältä on matkaa John Waynen kotitaloon noin 150 km, joten huomenna sinne ja "hiljaisille silloille".

18.5.2011 Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Sekä länsi- että itärannikolla raivoavat matalapaineet, mutta me saamme nyt markustaa korkean alla siinä keskellä. Motellimme pihalla oli omituisen näköinen kulkuneuvo. Päätelkää itse, onko se auto vai moottoripyörä (ei kai pyörässä voi olla rattia?) Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Wintersetiä. Koukkasimme ensin vähän vasemmalle ja kävimme katsomassa Clint Eastwoodin elokuvan "Hiljaiset sillat" innoittamana Roseman Covered Bridgen Wintersetin länsipuolella (kuva). Sitten ajoimme kaupunkiin 2nd Streetille John Waynen synnyinkotiin (kuva). Otimme osaa opastetulle kierrokselle ja ja kirjoitimme kortin Rajaportin saunaporukalle. Sen lähettäminen ei maksanut mitään, koska se oli kunnianosoitus  suomalaisia vieraita kohtaan. Katsotaan nyt, tuleeko koskaan perille, vai menikö silppuriin! Kyllä siihen kuitenkin postimerkki liimattiin heidän toimestaan. Aaro otti vielä Waynen pihasta multaa pussiin amerikkalaisten ihmetellessä. Vähän jouduin selittämään näitä "fanien" tempauksia. Kerroin, että on hänellä Monument Valleyn hiekkaakin kirjahyllyssään, mutta kyllä sitä vielä sinne jäi. Vähän olivat epäluuloisen näköisiä. Kävimme vielä toisellakin sillalla, Cutler Donahue Bridgellä, joka sijaitsi ihan vieressä.

Ennen matkan jatkumista kävimme paikallisessa saluunassa päiväoluella. Olimme ainoat asiakkaat ja paikan vanha lady oli iloinen saadessaan tutustua suomalaisiin gentlemanneihin. Hän olisi halunnut uhmata lakiakin ja antaa Aaron polttaa sisällä, mutta herrasmiehenä Aaro siirtyi ulos. Matka jatkui sitten suuntana St. Louis ja Eero Saarisen "Gateway to the West, Porttia Länteen" katsomaan. Pysähdyimme yöpymään Iowan Fairfield-kaupunkiin Super 8 motelliin 73 dollarin hinnalla. Täällä ei ollut perinteisiä motelleja, mutta Hy-Wee-kaupan loistavalta herkkutiskiltä nappasimme mukaamme hyvät BBQ-ripsit ja hyvältä maistui punkun kanssa.

Motellin pihalla oli mukavaa juttuseuraa ja Aarokin mukamas kielitaidottomana alkaa olla kuin kala vedessä näissä ympyröissä.

19.5.2011 Sumuinen aamu ja sateen uhka reitillemme. Söimme aamiaisen motellilla, ihan kohtuullinen, sillä pääsi alkuun. Ajoimme kohti etelää St. Louisia ja kun matkaa oli melkein 400 km, käytimme vähän isompia teitä kyläraittien sijaan. St Louis on varsin iso kaupunki. Viimeiset 60 km tultiin jo esikaupungista toiseen moottoritieverkostoa ja kun "Maireen" oli laitettu päämääräksi Saarisen kaari, niin hyvinhän "Maire" toimi. Itse munasin viimeisen tärkeän ja tosi kapean rampin ja niin jouduimme ajamaan Mississippijoen ylin Illinoisin puolelle. "Mairen" ääni mielestäni vähän tiukkeni, mutta kymmenkunta kilometriä meitä pyöritettyään rampista toiseen, niin suostui tuomaan takaisin Missouriin ja Saarisen kaarelle. Kävimme sateisessa kelissä aivan kaaren juurella, mutta eihän sieltä mitään kuvaa saa. Kaari on valtava ja kuvat, jotka nyt liitin mukaan, on otettu poistuessamme taas Mississippin toiselle puolelle vilkkaassa liikenteessä tiukassa rampissa. Siinä tilanteessa ei parempaa saa aikaiseksi.

Valitsimme tieksi kohti Cincinnatia US 50:n, joka kulkee kahden interstaten (64, 70) välissä ja majoituimme Illinoisin Salem-nimiseen kaupunkiin. Kunnon motelleja ei löytynyt ja jo tapeeksi ajettuamme sain Aaron (vastenhakoisesti) suostumaan jälleen Super 8-motelliin 63 dollarin hinnalla. Saimme huoneen maan tasosta ja ulko-oven vierestä, joten tupakalle pääsee aika helposti. Motellin hyviä puolia on, että netti toimii ja huoneiden taso on hyvä ja aamiainen kohtuullinen. Kävimme Wall-Martissa hakemassa syötävää ja nyt suunnitellaan huomista ajoreittiä. Se itse asiassa tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että "Mairelle" annetaan ohjeet: määränpää Cincinati, nopein aika, vältä moottoriteitä ja tietulleja. Tällöin se kuljettaa meidät tätä haluamaamme US 50 pitkin oikeaan suuntaan.

20.5.2011 Pilvinen aamu, lämmintä ja sääennuste lupaa sadetta päällemme. Söimme motellin tarjoaman aamiaisen ja matkaan kohti itää. Ennustuksista huolimatta taivas kirkastui jalämpötila rupesi kohoamaan. Lopulta oltiin 78 asteessa Fahrenheitia (25,5 C). Ajoimme Indianan puolelle ja päädyimme lopulta noin 150 km:n päähän Cincinnatista ja majoituimme Seymour-nimisen kaupungin Knights Inn-motelliin 62 dollarilla.

Koko päivä seurattiin US 50-tietä. Nopeusrajoitus oli 55 mph ja siis noin satasta siirryttiin itää kohti cruiserin viedessä ja meidän lekotellessa mukavalla nahkaistuimella kahvimuki kädessä. Välillä tuli pikkukaupunkeja vastaan ja nopeus putosi alimmillaan 25 mph. Nopeuden säätö tapahtuu yleensä naputtelemalla cruiseriin esimerkiksi 10 pois tai viisi lisää, eikä jarruun tai kaasuun tarvitse koskea, kun kaikki tekevät samoin, eikä näillä syrjäseuduilla ole edes liikennettä. Epäilemme jo tosissaan USA:n väkiluvun todenperäisyyttä. Eihän täällä oo joskus kekään muu liikkeellä kun me (vähän Rajaporttilaisillekin välillä selkokieltä).

Täällä on tapana pitää perjantaisin ja lauantaisin Yard- tai garage-sale-tapahtumia. Ihmiset raahaavat kaiken krääsänsä pihapiiriin tai kadunvarteen ja toiset ajelevat autoillaan krääsäpaikasta toiseen tekemään löytöjä. Me tietysti muiden mukana. Löysinkin itselleni sopivan nahkaliivin (kuva selkäpuolelta) ja maksoin siitä huimat 20 dollaria. Aaroa harmitti, kun ei ehtinyt ensin ja sitten vielä, kun en tingannut. Mitä sitä nyt hyvää tasasumma tinkaamaan.

Kävimme kaupassa meille uudessa ketjussa JayC ja kun myyjä kysyi, onko jäsenkorttia, niin minä heti kyselin, että mistä sen saa ja nyt on sitten senkin ketjun alennuskortti lompsassa. Nyt kellon ollessa täällä 17 tätä kirjoittaessani, ulkona on todella kuuma. Ilmastointi jäähdyttää ensi kertaa koko reissulla motellin sisälämpöä. Tähän asti on jouduttu joskus öisin lämmittämään huoneilmaa.

21.5.2011 Pilvinen aamu, mutta lämmintä. Aamiaisen jälkeen matkaan ja ilma kirkastui nopeasti ja lämpö kohosi taas hellelukemiin. Eihän se ilmastoidussa autossa mitään haittaa, mutta pientä mutinaa kuului aina tupakkatauolla, kun on niin kuuma. Ajoimme Cincinnatin (kuva) läpi moottoriteitä ja tämä tie jota käytimme oli remontissa juuri ennen kaupungin sydämeen tulevan sillan ylitystä. Neljä kaistaa kaventui yhdeksi, kun uutta betonia valettiin. Työ oli tietysti ajoitettu lauantaiksi, ettei tulisi isoja ruuhkia. Meistä ruuhka oli kuitenkin aika mittava, tunti meni kolmen kilometrin siirtymään, mutta siinäkin oli oma mielenkiintonsa, kun seurasi ammattilaisten (rekkamiesten) kaistanvaihtoja siinä vaiheessa, kun niitä oli vielä käytössä ensin kolme ja sitten kaksi. Korkealta on paremmat näkymät eteen ja seurasimme kiltisti heidän esimerkkiään.

Jatkoimme matkaa moottoriteitä välttäen ja päädyimme päiväoluellemme pieneen kaupunkiin, missä samaan aikaan, siinä ainoassa kapakassa,  kokoontui harrikkajengi, noin sata moottoripyörää pihalla. Koko porukka oli ahtautunut sisään, osa oli tosin jo oluen kanssa ulkona jalkakäytävillä. Me änkesimme sisään ja kyynärpäätaktiikkaa käyttäen pääsimme hivuttautumaan tiskille ja tilaamaan oluet. Harmitti, kun eilen ostamani liivi ei ollut päällä. Olisin heti tuntenut oloni kotoisammaksi. Heillä kaikilla (miehillä ja naisilla) oli nahkaliivit päällä ja selässä teksti "Missing Link". Porukka oli ystävällistä ja kohteliasta ja yhden oluen jälkeen saluuna tyhjeni kuin taikaiskusta. Siiryimme ulos seuraamaan, kuinka homma toimii. Neljä pyöräilijää ajoi liikennevalo-ohjattuun risteykseen ja tukkivat pyörillään kaikista neljästä suunnasta tulevat autoväylät. Sitten koko jengi kiihdytteli yhtenä pitkänä letkana liikennevaloista välittämättä eteenpäin ja kun viimeinen pyörä oli mennyt, kaistavahdit lähtivät perään ja kiittelivät autoilijoita kärsivällisyydestä. Hienosti ja turvallisesti hoidettu homma ja uskon täkäläisen poliisinkin hyväksyvän menettelyn.

Me päädyimme Ohion Lancaster-kaupunkiin ja löysimme sieltä meitä tyydyttävän Relax-Inn motellin 57 $. Täältä löytyi uusi kauppaketju meidän reitillämme ja nyt minulla on myös Kroger-ketjun kortti.

Poliisiauto kahden poliisin voimin tuli motellillemme ja on nyt viipynyt toimiston uumenissa jo tunnin. Isäntäväki lähti autolla jonnekin, mutta poliisit jäivät. Katsotaan mitä tapahtuu. Koetan hillitä Aaroa, ettei hän lähde kysymään mitään. Tapahtumat voisivat olla aika värikkäät, kun Aaro John Waynen kävelytyyliä matkien kävelisi sisään ja tekisi harjoitusvetoja näkymättömällä Coltilla ja puhuisi poliiseille suomenkielellä Pispalan saunamahdollisuuksista!

22.5.2011 Taas kaunis ja lämmin aamu. Aamurutiinien jälkeen matkaan kohti itää. Ajettiin osittain pieniä teitä ja osittain moottoritietä pitkin kohti Pittsburghia. Appalakkien kumpuilevat maastot ovat kauniita ja vehreitä. Matkalla bongattiin Aarolle West-Virginia, jonka kapean pohjoiskärjen kautta ajoimme. Keskellä Ohio-joen ylittävää siltaa oli iso kyltti "Welcome to West-Virginia" ja kymmenen kilometrin jälkeen olimme jo siirtyneet Pennsylvanian puolelle. Ajoimme Pittsburghin läpi ja kun saavuimme lännestä kaupunkiin, tulimme pitkän tunnelin kautta keskustaan. Näky oli uskomattoman komea, kun sukelsimme pimeydestä keskelle pilvenpiirtäjien silhuetteja. Vetää vertaansa mille tahansa kaupungille. Jatkoimme Appalakkien ylitystä itään ja päädyimme lopulta Altoona-kaupunkiin ja nappasimme Motel-6:n 48 dollarilla. Täällä joutui maksamaan netin salasanasta 3 dollaria, joka sisältyy tuohon hintaan, mutta kaikki pelaa.

Aaro sai tänään täyteen 39:n osavaltion tällä mantereella. Oikeastaan hänellä on jo käytynä 40, kun hän on vieraillut Israelissakin! Istuessamme tuossa ovemme edessä tuoleilla lämpimässä illassa viskipaukku kädessä pohdin itsekin mahdollisuutta elää vanhuutta ilman rollaattoria vähän tällaiseen amerikkalaiseen tyyliin (9.5. tarinan rouva). Aattelin, että hankin mökille ainakin tuollaisen Dodgen V-8 Pickupin (avolavan), niin onhan sillä paljon mukavampi hakea aamulehti kilometrin päästä kuin rollaattorilla. Hekku (11 v. kultainen noutajani), joka tykkää jahdata jäniksiä pellolla näillä lehdenhakureissuilla alkaa myös ikääntyä ja uskon, että viihtyisi paremmin avolavalla haistellen ilmaa ja takaisin tultaisiin sillain, että V-8 murisee, pöly nousee ja Hekun korvat läpättää. Täällä nimittäin näkee jatkuvasti avolavoja kovassa liikenteessä yksi tai kaksi koiraa vapaana lavalla ja ne tuntuvat hallitsevan tilanteen loistavasti, tarkkailevat liikennettä molempiin suuntiin ja kirsu värisee.

Tänään kuulimme onnen uutisen, Islannissa tuhka pöllyää. Edelliselläkin reissulla haaveilimme, että emme pääsisi vielä takaisin, mutta tuhka laskeutui. Ei kai nyt kahta kertaa voi käydä noin huono onni! No katsotaan nyt, onhan tässä jo VÄHÄN Marjaakin ikävä.

23.5.2011 Tänään oli vähän tylsä ajopäivä. Tultiin melkein 500 km nopeinta reittiä kohti koillista ja silloin ei näe paikallisia kyliä ja pikkukaupunkeja. Toisaalta, kun ylitimme Appalakkeja, niin on järkevämpi valita moottoritie kuin jäädä pyörimään serpentiineihin pikkuteillä. Maisemat olivat tosi komeat ja Appalakkien vuoristo on tosi kaunis vehreydessään (kuva). Olen ajanut näitä samoja teitä aiemmilla reissuillani ja saapuessamme New Yorkin Middletowniin ja katsellessamme jo majoitusta, ajoimme yhden motellin eteen ja totesin, että tuttua seutua, täällä on yövytty. Se oli paikka, jossa Marjan kanssa pääsimme kävellen sekä kauppaan (ruoka) että kauppaan (alko) ja se on täällä tosi harvinaista. Emme kuitenkaan jääneet siihen, vaan siirryimme vielä 20 km itään ja majoituimme Newburghin kaupungin Day´s Inn-motelliin 90 dollarilla. Motelli oli korkeatasoinen, kahden tyynyn sijasta neljä (kuva). Kävimme paikallisessa WalMartissa ostoksilla ja tässä osavaltiossa oluet ovat ainoat alkoholipitoiset juomat myymälässä. Kysyimme siis ovella seisoneelta poliisilta lähintä Alkoa ja saimme hyvät ohjeet noin 4 km:n päähän. Paikallinen myyjä ihmetteli, kuinka löysimme myymälän ja kun kerroin, että poliisi opasti, niin totesi niistäkin olevan joskus hyötyä.

Matka lähenee loppuaan, huomenna on viimeinen kokonainen päivä ja aiomme pyhittää sen ostoksille. Vien Aaron johonkin Malliin ja sanon ovella, että "VAPAA". Jos ehdin, niin huudan perään, että auto lähtee kahden tunnin perästä. Joku raja kai pitää määritellä.
Tänään meni 9000 km:n raja rikki ja tällaisen määrän arvelimmekin ajavamme, jos pysymme normirytmissä. Monesta se voi tuntua paljolta, mutta tuntuu sopivan meille hyvin. Haluamme kiertää, emmekä koe 400-500 km:n päivämatkaa näillä teillä ja hyvällä autolla miksikään rasitteeksi. Olemme olleet liikkeellä aamulla noin kahdeksan aikaan ja majoitumme iltapäivällä 14-15 välillä. Olen aiemminkin korostanut, että ajaminen kannattaa tehdä päivällä valoisaan aikaan. Tällä reissulla on ollut paljon yliajettuja eläimiä tien varsilla. Pesukarhuja ja kauriita on tosi paljon kuolleina tien sivussa. Näitä eläimiä ei näe päiväsaikaan eli ne jäävät autojen alle yöllä. Itse meinasimme törmätä paikalliseen korppikotkaan, joka teki jonkun syöksyn metsästä ja oli muutaman kymmenen sentin päässä tuulilasistamme, mutta pystyi väistämään. Pähkäilimme, että kumpikohan meistä (minä tai Aaro) näytti enemmän raadolta.

24.5.2011 Viimeinen kokonainen päivä ennen huomista kotiinlentoa (jos koneet kulkevat). Aamu oli kostean lämmin, hellettä on luvattu. Olemme pyhittäneet tämän päivän shoppailuun (Aaron toive) ja ajattelimme ajaa aluksi tähän suomalaisten jumaloimaan Woodbury Common Premium Outlet:iin. Nehän aukeavat vasta klo 10, joten tein huomiselle lennolle "check-in"-toimenpiteet ja respan ystävällinen tyttö tulosti minulle "boarding passit". Nyt kentällä ei tarvitse muuta kuin antaa matkalaukku "Baggage Drop Deskille".

Minulle tuo kaikkien naisten jumaloima (ei varmasti miesten) outlet oli karmea kokemus, eikä Aarokaan ollut mitenkään innoissaan. Kävelimme edestakaisin ympärillemme katsellen, emmekä löytäneet mitään meitä kiinnostavaa. Tunnin jälkeen totesimme, että eiköhän mennä, sillä tämä vaatii erilaista näkemystä ja sitä meillä ei ollut. Emme kuitenkaan luovuttaneet. Ajoimme 30 km:n päähän toiseen Malliin (Nanuet Mall). Se oli meistä parempi, siellä oli jopa elektroniikkaa. Sieltäkään ei kuitenkaan ostettu mitään. Päätimme ajaa majapaikkaamme ja olimme puolen päivän jälkeen shoppailureissusta rasittuneina Connecticutin Norwalkin samassa Econo Lodge-motellissa, mistä reissumme aloitimme (kuva). Käytiin kaupassa ja saatiin hyvät "ripsit" ja juustot ja katkat mukaamme.

Tuo toinen kuva on parin päivän päästä, kun Aaro melkein otti tuo valetun möhkäleen mukaansa. Ainoastaan pelko hirvittävistä ylipainomaksuista ja tulliselvityksistä sai hänet luopumaan ajatuksesta.

Huomenna siis on tarkoitus lentää illansuussa Suomeen ja koetan parin päivän sisällä saada tähän vielä yhteenvedon kuluista eriteltynä. Hieno reissu, mutta mukava on kotiinkin palata.

25.5.2011 Herättyämme pakkasimme ja lähdimme Annikille aamiaiselle. Oli mukava parituntinen pirteän Annikin seurassa. Tapasimme myös Aaron serkun vaimon ja tyttären lapsineen. Halusivat tavata nämä oudot eurooppalaiset, jotka ovat kiertäneet heidän kotimaataan enemmän kuin he itse.

Lähdimme sitten vielä Manhattanille, kun aikaa oli ja autolla tietysti. Ei ole hienompaa kuin ajaa Manhattanin hektisessä liikenteessä ja selvitä ilman peltikosketuksia. Kuljettaja ei siellä ehdi paljon maisemia ihailla kuin liikennevaloissa. Keltaiset taksit ja jakeluautot ajavat tosi kovaa ja lähekkäin ja niiden rytmissä on turistinkin pysyttävä, jos tahtoo eteenpäin päästä. Juutuimme oikein kunnon ruuhkaankin, ensin Broadwayn nurkilla ja sitten moottoritiellä kentälle mennessämme. Meillä oli kuitenkin aikaa ja auton luovutus sujui joustavasti, samoin siirtyminen JFK:n 8-terminaaliin. Finnairilla on siellä oma tiski ja saimme lippuasiat hoidettua saman tien ilman minkäänlaista jonoa. Sitten turvatarkastusten läpi lähtöportin läheisyyteen loppuoluelle ja koneeseen. Lento oli ajallaan, henkilökunta ystävällistä ja Islannin tuhkat kierrettiin etelän kautta. Helsingistä Paunulaisella Tampereelle ja toipumaan aikaerosta.

Laitan tähän loppuun vielä tilastot kustannuksista, niin saatte paremman kuvan, mitä tällainen reissu maksaa. Me maksoimme kaiken mahdollisen luottokorteilla ja käytimme käteistä vain tippeihin ja joihinkin pikkuostoksiin. Minulla esimerkiksi oli käteistä mukanani tavanomainen määrä, 500 dollaria pieninä seteleinä ja niistä kului noin 200 dollaria.

Bensan hinta oli kalleimmillaan New Yorkin ympäristössä, 4,40 $ gallonalta ja halvimmillaan maaseudulla 3,65 $ gallonalta. 14 vuodessa bensan hinta on nelinkertaistunut, mutta on vielä suomalaiselle halpaa.

Kulut kahdelta hengeltä:

Lennot Helsinki - New York suora 1100 €
Auto, Buick Lucerne, 3,9 L/V6, 227 hv 700 €
Bensaa kului 816 L (9391 km) eli 9,1 L/100 km
Bensa maksoi 618 € eli 72 c/L (kurssi 1,44)
Motellien keskihinta oli 39 €/vrk
Rahaa kului kahdelta elämiseen (luottokortit) 2228 €
Käteistä kului kahdelta 300 €
Yhteensä meni (lennot, auto, motellit, eläminen) 4300 €