USA 2 (5 viikkoa, 21.4-27.5.2004), Miami - Los Angeles

Ensimmäisen reissun jälkeen jäi kova nälkä nähdä lisää ja tehdä uusi samantyylinen matka ilman sen kummempia varauksia. Päätimme, ettemme käytä samoja teitä, kuin ensimmäisellä reissulla, koska halusimme nähdä maata mahdollisimman laajasti.
Tämän matkan kartat ovat kahdessa osassa, ensimmäisessä (http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&oe=UTF8&msa=0&msid=100872151393814450837.0004765d68b7e60e9d302&start=0&num=200&ll=45.274886,-96.679687&spn=31.084672,78.837891&z=4) kartassa on 14. ensimmäisen yön tiedot ja reitti ja jälkimmäisessä (http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&oe=UTF8&msa=0&msid=100872151393814450837.000476d5546faea5fddc0&start=0&num=200&ll=41.902277,-110.786133&spn=16.436368,39.418945&z=5) sitten loput. Kartta seuraa mahdollisimman tarkkaan ajettua reittiä eli karttaa suurentamalla pienetkin tiet tulevat esiin. Etusivun kartalla tämä reitti on vihreällä.

Lentomme oli Lontoon kautta ja sujui ongelmitta. Perillä kesti pitkään päästä maahantuloviranomaisten ohi. Väkeä oli paljon ja kun meillä ei ollut mitään varattua motellia ensimmäiseksi yöksi ja olin rehellisesti laittanut kaavakkeeseen "some motel", niin sehän ei tietenkään käynyt. Jouduimme "Help-deskille", missä täytettiin kaavakkeet uudelleen ja saimme sieltä hotellin osoitteen. Kysyessäni, onko meidän yövyttävä siellä, sain vastaukseksi, ettei hän välitä, mutta tämä osoite kelpaa ja riittää maahantuloviranomaiselle. Selvää pompotusta, mutta osoite kelpasi ja jouduttuamme vielä tullin punaiselle linjalle ja selvittyämme sieltä, pääsimme noutamaan autoamme. Auto oli valkoinen Chevrolet Impala V6-moottorilla, miellytti vaimon silmää. Emme siis menneet tarjottuun osoitteeseen vaan ajelimme Miamista 50 km etelään ja haimme katon päämme päälle.

Lähdimme ensiksi käymään Key Westissä. Matkalla sinne pysähdyimme Marathon-nimiseen kaupunkiin ja otimme sieltä motellin itsellemme seuraavaksi yöksi. Emme siis yöpyneet Key Westissä vaan kävimme siellä tutustumassa Hemingwayn kotitaloon ja sen jälkeen nautimme pari olutta rantakuppilassa ennen paluuta motellillemme. Matka oli alkanut loistavasti ja seuraavana päivänä kiertelimme hetken Miamia nähtävyyksiä ihaillen ja jatkoimme sitten A1A-rantatietä Atlantin rannalla pohjoiseen. Oli mahtava tunne surffailla kauniissa säässä upeiden rantahuviloiden ohitse ja nauttia maisemista. Daytona Beachilla saimme 70 dollarilla mukavan motellin rantahietikolta (kuva).

Jatkoimme Jacksonvilleen asti rantaa seuraten ja sitten lähdimme kohti Elvistä ja Mississippi-jokea. Ajoimme Georgian kautta Alabamaan, jossa yövyimme 30 dollarilla erittäin siistissä motellissa. Sisämaassa vähän syrjemmässä motellit ovat todella edullisia ja paikalliset omistajat ystävällisiä.

Jatkoimme matkaa melkoisen ukkosmyrsyn läpi Alabaman Montgomeryn ja Birminghamin läpi kohti Memphisiä. Matkalla poikkesimme Tupelossa katsomassa Elviksen syntymäkodin. Talo oli tosi, meillä sitä sanottaisiin työmaakopiksi. Kuva vieressä.

Yövyimme Memphisissä ja seuraavana päivänä vierailimme Gracelandissa. Elviksen koti oli mielestämme tyylikkään kodikas, ei mitään krääsää, kannatti ehdottomasti käydä.

Lähdimme Mississippi-jokea seuraten pohjoiseen. Oli mukava ajella aivan joen rannassa maisemia ihaillen. Mitä pohjoisemmaksi tulimme sitä avarammiksi muutuivat maisemat. Twin City:n (Minneapolis - St Paul) jälkeen siirryimme ensin Pohjoi-Dakotaan ja sitten Etelä-Dakotaan. Nyt oltiin todellisissa pelto- ja preeriamaisemissa. Tasaista peltoa päivätolkulla, mutta tässäkin oli oma viehätyksensä. Tiet kulkivat suorina linjoina etelä-pohjois tai itä-länsi suunnassa ja lounaaseen suunnistaessa täytyi aina välillä tehdä 90 asteen kurva joko etelään tai länteen.

Ennen Rapid Cityä poikkesimme Badland-nimiselle luonnonsuojelualueelle. Näihin luonnonpuistoihin pääsee suoraan autolla ja pääsymaksuna peritään hinta autosta riippumatta henkilömäärästä. Tässä tapauksessa hinta oli 10 dollaria ja lippu oli voimassa viikon. Rapid Cityn lähellä on Rushmoren vuori, jonka kallioon on hakattu neljän presidentin kuvat. Näistähän piti tulla puolivartalokuvat, mutta tekijän Doane Robinsonin terveys ja rahat loppuivat ennen sitä.

Jatkoimme matkaa kohti Montanaa ja preerioilla näkyi sadoittain kauriita ja peuroja. Poikkesimme Wyomingin puolelle Yellowstonen kansallispuistoon. Puisto oli mahtavan upea. Biisonit kulkuivat preerioilla suurina laumoina ja välillä piti auto pysäyttää niiden ylittäessä tietä kosketusetäisyydellä. Onneksi ne eivät halunneet kokeilla puskuvoimaansa. Puisto oli täynnä kaikenlaisia eläimiä ja niitä pääsi autosta ihailemaan läheltä ja kuitenkin turvallisesti.
Jatkoimme matkaa kohti Kalliovuoria ja Seattlea. I90 valtatie ei ollut näkymiltään lähellekään I70:n veroinen, jota pitkin menimme ensimmäisellä reissulla, mutta hienoja maisemia oli täälläkin.

Seattlen jälkeen ajoimme Tyynen valtameren rantaan aivan Kanadan rajalla. Tarkoituksemme oli seurata rantaviivaa A1 ja A1A teitä pitkin San Franciscoon asti. Näin olisimme ajaneet koko rannan Seattlesta San Diegoon kahden reissun aikana. Matkan teko oli aika hidasta jylhien vuoristomaisemien keskellä, mutta olihan meillä aikaa. Oregon ja Pohjois-Kaliforniakin ovat karua maastoa.
San Franciscossa nautimme kaupungin omaleimaisuudesta, mutta mieli teki eteenpäin ja päätimme tehdä pelireissun. Ajoimme ensin Renoon ja sieltä Kuolleen Laakson (Death Valley) kautta Las Vegasiin. Vegas on laupunki, joka täytyy itse nähdä ja kokea. Siitä joko pitää tai sitten ei, me pidimme. Matka jatkui Hooverin padon kautta kohti Kingman:ia ja sitten seurasimme legendaarista Route 66 Selignam-nimiseen kaupunkiin, missä yövyimme.
Jatkoimme matkaa Arizonassa Sedonan kautta etelään. Arizona on mielestämme yksi kauneimmista osavaltioista. Maisema on samalla karua ja vehreää ja moni-ilmeistä. Etelämmässä maisema tosin muuttuu autiomaaksi ja monenlaiset kaktukset reunustavat tien varsia. Ajoimme Yumaan asti Meksikon rajalle ja rajaa seuraten länteen San Diegoon. San Diegosta ajelimme hitaasti rantatietä Los Angelesiin, mistä kotimatkamme alkoi.
Viisi viikkoa reissua, eikä mieli tehnyt vielä lainkaa kotiin, mutta kaikki hyvähän loppuu aikanaan ja pääseehän tänne uudestaan.

Reissun tilastot:

Lennot (2 henkeä) 1216 euroa
Auto, Chevrolet Impala 3,5 L V 6  1957 euroa (josta jättömaksu 500 dollaria)
Bensaa kului 1072 litraa ja se maksoi 470 euroa, keskikulutus 7,66 l/100 km
Kilometrejä 14015
Koko reissun kustannukset tuliaisineen 7423 euroa

USA 1 (4 viikkoa, 15.3 - 12.4.1997), New York - San Francisco

Toteutumme vuosikymmenien haaveemme viisikymppisinä ja ajoimme halki Yhdysvaltojen kartan (http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&msa=0&msid=100872151393814450837.00047634cc80ddfbb3380&ll=34.089061,-98.261719&spn=36.251503,78.837891&z=4) mukaista reittiä. Kartassa olevat pallukat ovat yöpymispaikkojamme ja sisältävät tiedon motellista hintoineen ja ajetun päivämatkan ja kokonaismatkan. Alkusivun kartalla tämä reitti on kirkkaan punaisella.

Lensimme Helsingistä Lontoon kautta New Yorkiin ja majoituimme Ramada Milford Plaza-hotelliin  Manhattanille. Hotelli oli pienihuoneinen perushotelli hyvällä paikalla. Kiertelimme Manhattania pari päivää ihmetellen kaikkea mahdollista. Sää oli koleaa ja päätimmekin auton saatuamme lähteä ensin lämpimämpään ilmanalaan ja suuntasimme Mercury Sablen nokan etelään kohti Floridaa.

Washingtonissa ajelimme hetken keskustassa katsellen tärkeimmät nähtävyydet auton ikkunasta ja jatkoimme ensimmäiseen yöpymispaikkaamme. Seuraavana päivänä jatkoimme pikkuteitä pitkin Etelä-Carolinaan ja tulimme kesäilmastoon. Ihmiset kulkivat shortseissa, niin mekin, ja lämmin ilma tuntui tosi mukavalta New Yorkin jälkeen. Ajoimme lähelle Floridan rajaa ja yövyimme Brunswickin edessä olevalla St Simons Island:lla. Motellit tuntuvat löytyvän helposti ja reissaaminen tuntuu tosi mukavalta. Floridassa  ajelimme rantaa ja A1A-tietä pitkin St Augustineen asti ja sitten käänsimme Mercuryn nokan ensimmäistä kertaa kohti länttä. Ajellessamme kohti Tallahasseeta, jouduimme tosi kovaan ukkosmyrskyyn. Eteenpäin ei nähnyt juuri mitään, mutta pysähtyäkään ei uskaltanut, ettei joudu yliajetuksi. Selvisimme kuitenkin myrskyn läpi ja käänsimme nokan Meksikon lahden nnalle Panama Cityyn, missä vietimme rantaelämää loppupäivän upealla hiekkarannalla. Aamulla lämpötila oli jo 27 astetta ja oli mukava käydä aamu-uinnilla ennen matkan jatkumista.

Ajelimme rantatietä kohti Pensacolaa ja tie kulki välillä kilometrikaupalla 200 metriä leveällä vitivalkoisella hiekkasärkällä meri tien molemmin puolin. Ajoimme hetken matkaa I10:ä Mobileen ja siirryimme sitten taas pienemmille teille. Ohitimme Alabaman ja Mississippin pysähtymättä ja majoituimme vasta New Orleanssin länsipuolella. Marjaa vähän hirvitti tämä "syvä etelä", vaikka ihmiset ovatkin kaikkialla olleet tosi ystävällisiä ja avuliaita. Ajoimme tänä päivänä myös seuraavalle aikavyöhykkeelle ja saimme itsellemme ylimääräisen tunnin. Marjan mielestä edellinen motelli ei ollut siisti ja niinpä pääsimme varhain matkaan.

Päätimme vielä kerran ennen Tyyntä Valtamerta yöpyä meren rannalla ja niinpä ajoimme Teksasiin tultuamme Houstonin eteläpuolella sijaitsevaan Calvestonin idylliseen pikkukaupunkiin. Hyvä illallinen rantalaiturilla olevassa ravintolassa ja yöllä täysi kuu meren yllä. Aamulla lämpötila oli heti 30 asteessa ja ajoimme ensin Houstonin keskustan läpi ihaillen upeita pilvenpiirtäjiä ja jatkoimme matkaa kohti Rio Granden rannalla Meksikon rajalla sijaitsevaa Laredon kaupunkia. Tie 59 kulki komean erämaan halki. Korppikotkat liitelivät ja putsasivat tieltä yliajettuja kalkkarokäärmeitä. Asutusta oli 100 km:n välein ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ajoimme tänään 630 km, mutta matka sujui joutuisasti, kun nopeusrajoitus oli koko matkan 70 mailia tunnissa ja sitä uskalsi ylittää vielä 4-5 maililla ilman pelkoa sakoista. Matkanopeutemme oli siis noin 120 km/h. Meillä on tarkoituksena ajaa päivässä maksimillaan 500 km, joka matka näillä teillä ja autoilla sujuu kuin itsestään eikä väsytä, ainakaan minua. Ohitustarvetta suomalaiseen tyyliin täällä ei ole lainkaan, koska pienetkin tiet ovat kaksikaistaisia samaan suuntaan. Kaikki ajelevat suunnilleen samaa nopeutta cruiseria käyttäen ja ohitukset suoritetaan kaasuun koskematta vain kaistaa vaihtaen. Helppoa ja leppoista. Lisäksi asfaltti on täällä äänetöntä, mitään alustameteliä ei kuulu ja autossa voi keskustella normaali äänellä ja kuunnella radiota hiljaisella volyymillä.

Laredosta lähdimme pohjoiseen ajaen koko Teksasin läpi. Tämä 1700 km pitkä osavaltio teki vaikutuksen havumetsien ihmiseen. Ensin satoja kilometrejä läpi aavikon ja preerian, sitten satoja kilometrejä pelkkää viljapeltoa ja sitten satoja kilometrejä läpi karjanhoitoalueiden. Emme käyttäneet interstate-teitä vaan pieniä kylästä toiseen kulkevia. Mielestämme näiden pikkuteiden varsilla näkee amerikkalaisuuden parhaimmillaan ja kun meillä ei ollut kiire minnekään. Jatkoimme vielä pohjoiseen Oklahoman ja Kansasin läpi ja saavuimme Coloradon Denveriin, mistä käännyimme taas länteen.

Ylitimme Kalliovuoret I70 pitkin ja tämä tie on maisemiltaan todella mahtava. Lämpötila on pudonnut lähelle nollaa ja yöllä oli pakkastakin -4 astetta. Tiet ovat kuitenkin kuivia ja aurinko paistaa. Automme V6-moottori osoitti kykynsä pitkissä ja jyrkissä nousuissa. Nopeus pysyi vakiona, oli nousu sitten millainen tahansa ja useat meidät edellisessä alamäessä ohittaneet autot tulivat ylämäessä perä edellä vastaan. Utahin puolivälistä käännyimme etelään ja poikkesimme Bryce-kanjonissa, ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Jatkoimme etelään kohti Arizonaa ja Grand Canyonia. Grand Canyonin North Rim oli suljettu vielä talven takia ja jatkoimme laakson pohjalla etelään South Rimille. Poikkesimme jokaiselle näköalapaikalle ja näkymät mykistivät upeudellaan. Jatkoimme matkaa taas kohti länttä ja Las Vegasia. Vegas on aivan erilainen kaupunki kuin mikään muu näkemäni Yhdysvalloissa. Se valon määrä, hienot isot hotellit, väentungos Stripillä ja jatkuva elämän syke ympäri vuorokauden. Viihdyn siellä hyvin muutaman vuorokauden, mutta sitten veri vetää taas erämaihin, joita Yhdysvalloissa onneksi riittää. Itse olen viihtynyt parhaiten kaikilla matkoillani näissä pienissä maalaiskaupungeissa ja kylissä, missä ihmiset ovat mielestäni aitoja ja ystävällisiä ilman kiirettä ja taka-ajatuksia.

Jatkoimme matkaa etelään ohi Los Angelesin valtatietä I15 ja majoituimme lähelle San Diegoa. Tämä oli 18. yö ja matkaa on tehty reilu 9000 km ja nyt tuli ensimmäistä kertaa kotimatka mieleen. Onneksi matkaa on kuitenkin vielä viikko jäljellä. San Diego oli kaunis kaupunki ja sieltä jatkoimme Tyynen Valtameren rantaa seuraten kohti pohjoista. Los Angelesissa ajelimme muutaman tunnin katsastaen Hollywoodin, Bewerly Hillsin, Santa Monican ja keskustan pilvenpiirtäjät. Ajoimme Sunset Boulevardin päästä päähän ja siirryimme vähitellen kaupungin pohjoispuolelle Tyyntä Valtamerta seuraavalle Hwy 1:lle. Ajelimme koko ajan niin rannassa kuin mahdollista kohti pohjoista ja San Franciscoa. Pismo Beach oli ainoa paikka missä yövyimme samassa hotellissa kaksi yötä. Aikaa tuntui kuitenkin vielä olevan ja tämä Kontiki-hotel oli korkeatasoinen ja aivan rannalla ja fiilistelimme siellä pari päivää kerraten kokemuksiamme. Onneksi olen aina pitänyt reissuillani päiväkirjaa, se mahdollistaa matkan muistelemisen kronologisessa järjestyksessä. Tältä reissulta ottamamme kuvat eivät vielä olleet digi-muodossa, siksi niitä ei ole tässä väriläiskinä.

Ajeltiin hiljalleen San Franciscoon. Matkalla ohitimme Hearstin linnan ja valtavan lauman isoja hylkeitä (elephant seal), jotka eivät välittäneet vieressä tölläävistä ihmisistä tuon taivaallista. San Franciscossa oltiin pari päivää, kierreltiin kaupunkia jalkaisin ja viimeisenä päivänä vielä karttaan merkattu parin tunnin autokierros. Hieno kaupunki, sekin täysin poikkeava normaalistandardista. Lento kotiin sujui ongelmitta, Lontoossa ehdittiin vielä käydä kaupungissa pubi-oluella ja viime hetken ostoksilla.

Matkan tilastot:

Ajettiin 11000 km
bensaa (87 okt.) kului 819 l  =  7,41 L/100 km
bensa maksoi 1541 mk = 256 €
koko reissun hinta tuliaisineen 33000 mk = 5500 €