USA 9 (3 viikkoa) 13.9 - 5.10.2012

13.9.2012 Matka alkoi itse asiassa jo eilen, kun tulimme Paunulaisella Vantaalle ja USAn matkan kunniaksi yövyimme Best Western Airport Hotel Pilotissa.

Varhaisaamiainen Best Western Pilotissa ja kentälle. Frankfurtissa oli kova sumu ja lähtöämme viivästytettiin lennonjohdollisista syistä puoli tuntia. Meidän kahden tunnin vaihtoaikamme Miamin koneeseen supistui reiluun tuntiin.  Lufthansa hoiti tilanteen mallikkaasti. Asiasta kerrottiin koko ajan ja parille kiireiselle lennolle menijöitä oltiin portilla vastassa ja heidät vietiin suoraan koneisiin. Meidän jatkolentomme oli sadan metrin päässä tuloportistamme, joten ehdimme melkein pitkästyä ennen koneeseen pääsyä.

Koneemme oli B747-400 ja tämä vanha työjuhta tarjosi hienon kyydin. Ekonomissakin oli hyvät tilat joka suuntaan ja todella ystävällinen henkilökunta. Alkukoktailien jälkeen tarjoiltiin lounas ja uudet juomat onnistuttiin tuomaan yhtä aikaa ruoan kanssa. Juomia sai tilata makunsa mukaan lennon aikana lisää ja mikään ei maksanut mitään. Aterimet olivat metalliset ja ruoka-astiat kovaa muovia. Oli tosi miellyttävä syödä ja ehkä tämä kaikki teki ruoastakin maittavan tuntuista. Päivällinen toimi yhtä loistavasti ja täytyykin antaa kaikki pisteet Lufthansalle.

Miamissa maahantulotarkastus sujui 20 minuutissa, mutta sitten odottelimme laukkuja tunnin verran. Sitten jonotettiin todella tiukkaan tullitarkastukseen. Tiukat kysymykset ja valtavasti ihmisiä passitettiin laukkutarkastukseen. Me pääsimme tuurilla läpi ja Aaro tupakalle.

Sitten siirryimme junalla autovuokraamoon (Dollar) ja jonotimme tiskille taas tunnin. Lopulta olimme auton luona, joka oli tälläkin kertaa Ford Crown Victoria ja hieno pelihän se on. En ottanut mitään ylimääräisiä vakuutuksia, en edes tiettyjen moottoriteiden tietullipassia. Täällä on tosiaan Miamin ympäristössä maksutapa muuttunut. Tietulleja ei pysty maksamaan käteisellä eikä luottokortilla, vaan ainoastaan tähän tarkoitukseen tehdyllä passilla. Jos ajat tällaiseen pisteeseen ilman passia, niin sakot tulevat vielä maksujen lisäksi. Kerron sitten myöhemmin kuinka selvisimme ilman tätä passia. Laitoin kyllä navigaattoriini ruksin kohtaan ”vältä tietulleja” ja hyvin selvisimme ainakin tänne Fort Lauderdalin motelliimme. Koetamme nyt nukkua vähän lentoväsymystä pois ja huomenna sitten suunta etelään.

Ajoreittimme kilometrit ja yöpaikkamme näkyvät oheisesta kartasta:


View USA 9 (3 viikkoa) 13.9.- 5.10.2012 in a larger map

14.9.2012 Aaro, jonka piti nukkua puoliin päiviin, oli hereillä ja vaatteissa herätessäni  puoli kahdeksan aikaan  ja täynnä intoa lähteä heti matkaan kohti etelää. Minun  oli tarkoitus tehdä edellisen päivän blogitarina kaikessa rauhassa hänen nukkuessaan, mutta sain kuitenkin sen väsättyä aamiaisen aikana ja vielä skypeyhteys Marjaan ja sitten matkaan. Käytiin ensin kaupassa täydentämässä peräkonttiin jotain painolastia viikonloppua varten ja sitten ajeltiin etelään kohti Miamia.

Vietiin auto SoBe:n (south beach) sivukadulle parkkihalliin (dollari tunnilta) ja käytiin katsomassa rantaelämää. Kuumuutta oli kuin Rajaportin saunalla Veikon jäljiltä, ei siis kunnon löylyä, mutta kosteutta senkin edestä. Pakenimme rannalta läheiseen kuppilaan ja joimme ”bootsilliset” (kuva) olutta nestetasapainon ylläpitämiseksi. Meillä on tapana aina puolen päivän aikaan pysähtyä paikalliseen kuppilaan yhdelle oluelle, se kun ei matkantekoa haittaa ja on mukava jutella paikallisten ihmisten kanssa. Lähtiessämme matkalle saimme ohjeen olla katselematta nuoria naisia ja sekin tulee nyt samassa kuvassa todistettua, minullahan on selkä koko ajan sinne päin!

Jatkoimme tulliteitä vältellen kohti etelää ja saavuimme iltapäivällä neljän aikaan Marathon-nimiseen kaupunkiin. Täällä on tänä viikonloppuna harrikkaporukoitten kokoontuminen Key Westiin ja moottoripyöriä ja poliiseja oli paljon liikenteessä. Myös muutamat motellit olivat jo silloin täynnä, mutta saimme vähän kalliimmalla hinnalla (111 $) mukavan Sea Dell-motellin ja illan mittaan oli mukavat juttutuokiot sinnekin kerääntyneiden motoristien kanssa. Aaro uskaltautui uimaan altaaseen (kuva), muttei ollut kuulemma pyynikin hallin veroinen.

Täällä Floridassa on Publix-niminen kauppaketju voimissaan ja tuotteiltaan hyvä. Sieltä on ollut helppo löytää tällaisen reissumiehen kaikki tarpeet helposti. Tänään syötiin grillattu kana puoliksi, juotiin hyvää punaviiniä sen kanssa ja pari gt:tä jälkiruoaksi.

Huomenna matka jatkuu Hemingwayn huvilalle Key Westiin.


15.9.2012 Herättiin aamulla 0730. Minä olin valvonut kyllä jo pari tuntia, sen verran tuo aikaeroon tottuminen vielä vaikuttaa. Yöllä oli satanut jonkin verran ja aamullakin oli vielä tummia pilviä ympäristössä. Lämpöä oli kuitenkin +28 astetta, ja aamiaisen jälkeen olimme matkalla 0830. Pari sadekuuroa ohitettiin aamupäivällä, mutta Key Westissä oli aurinkoista ja kuumaa.


Saimme Hemingwayn kotitalossa henkilökohtaisen opastuksen, kun olimme niin varhain liikkeellä. Itse olin siellä jo neljättä kertaa, mutta kun oppaat ovat aivan loistavat, niin aina sieltä löytyy jotain uutta. Aarollehan tämä oli ensimmäinen kerta koko Floridassa (lorilassa tamperelaisittain). Kiersimme kärjen (kuva) ympäri ja jatkoimme takaisin pohjoiseen.

Pysähdyimme päiväoluelle mielenkiintoiseen paikkaan. Harrikkamiehiä ja –naisia oli pilvin pimein paikalla (kuvat) ja meno rennon mukavaa. Meidätkin hyväksyttiin porukkaan, vaikka emme kulkeneetkaan pyörällä. Kaukainen kotimaamme herätti innostusta ja kiinnostusta ja käymiemme osavaltioiden määrä mykistää aina perusjenkin.

Ajoimme mantereen puolelle Florida Cityyn ja majoituimme Fairways Inn-motelliin 60 $:lla. Kunnon kauppaa emme löytäneet ja meinasimme hukata vielä motellimmekin ja kun sen löysimme, niin tyydyimme hampurilaisannokseen, mutta se nautittiin kuitenkin kelvollisen punaviinin kera.

Huomenna on sunnuntai ja suuntaamme kohti Meksikon lahtea. Suoajelu on tähtäimessä, katsotaan kuinka onnistutaan.

16.9.2012 Yöllä oli taas satanut, mutta aamulla pilvisessä säässä lämpöä oli kuitenkin se normaali reilu 30. Söimme aamiaisen ja lähdimme pohjoiseen tielle US41. Tämä tie vie Miamin eteläreunasta suoraan Meksikon lahden rannalle Naplesiin ja tien varrella on useitakin safaripuistoja, joista voi tehdä ilmapotkuriveneretken suolle. Pysähdyimme Everglades Safari Parkiin ja menimme veneretkelle. Maksu oli 23 $ hengeltä ja oli ehdottomasti hintansa arvoinen. Matka kesti noin 50 minuuttia ja kuski kertoi puiston historiaa ja näimme vauhdikkaan ajelun ohessa alligaattoreita, kilpikonnia ja tietysti lintuja (kuvat). 

Jatkoimme matkaa kohti Meksikon lahtea. Pysähdyimme tietysti päiväoluelle yhteen paikalliseen kuppilaan, missä oli itsepalveluperiaate oluiden suhteen (kuva).

Ajoimme Naplesiin ja majoituimme Tamiami-motelliin 66 $ hinnalla. Mukava intialainen pariskunta, siisti piha ja huone. Vaimo oli tuonut uusia kasveja, joille mies kaivoi kuopat  ja istutti ne. Tähän motelliin olisin saanut Marjankin pienen väittelyn jälkeen.

Kävimme kaupassa (Publix) ja saimme herkkutiskiltä Aarolle hyvää ylikypsää possunkylkeä ja minulle kalatiskiltä katkoja. Otimme paria juustoa ja patonkia ja kiirehdimme motelliimme herkuttelemaan.
Kaksi episodia kuitenkin ennen herkuttelua. Minulla oli kaupassa päälläni T-paita, jossa on rinnuksessa sama valokuva, kuin tämän blogini etusivulla, siis kartta ajamistani reiteistä USAssa. Kalatiskin myyjä äkkäsi sen ja halusi tulla lähempää katsomaan missä kaikkialla olen käynyt. Siinä loppui kalanmyynti hetkeksi, kun juttelimme 10 minuuttia paidan reiteistä ja ihmisiä kertyi ympärille ja yleisin kommentti oli ”OH MY GOOD”. Selvittiin kumminkin kunnialla kämpille ja paitani pysyi ehjänä. Kämpillä huomasimme, että kassi, missä oli kertakäyttölautaset ja puolikas sipsipussi oli kateissa. Olimme molemmat sitä mieltä, että me emme hukkaa tavaroita (Marjalta ei nyt haluta kommenttia tähän) ja etsimme niitä raivoisasti joka paikasta. Ei löytynyt, joten sinne se on jäänyt edelliseen motelliin. Minä hyppäsin autoon ja ajoin hakemaan uudet lautaset ja sipsit. 

Matkalla kyllä tietenkin epäilin Aaroa, joka ei koskaan syö sipsejä, että hän on kuitenkin sortunut ja syönyt sipsini ja peittääkseen jälkensä, hävittänyt vielä lautasetkin. Hän on tästä eteenpäin ankarassa tarkkailussa!
Ateriamme oli kuitenkin herkullinen ja nautittiin Yellow Tail Shiraz-punaviinin kera. Istuskeltiin huoneemme edustalla nauttien tästä etelän lämmöstä, joka ei vanhan luita riko. Huomenna sitten seurataan Meksikon lahtea pohjoiseen

17.9.2012 Yöllä oli taas satanut ja aamu oli tavallista ”kylmempi”, vain 77 F eli 25 C. Aamu oli pilvetön ja lämpö kohosi päivän mittaan 36 C. Ajelimme hiljakseen US 41 pohjoiseen pysähdellen välillä kahville ja hot dogille ja ottamaan jäitä automme jääkaappiin. US 41 on vanha tie ja kulkee keskellä asutusta ja liikennevalot tietysti vähän hidastivat kulkuamme. Tosin vihreä linja toimi loistavasti ja saimme parhaimmillaan ajaa kymmenkunta kilometriä ilman pysähdystä punaisiin.

Kun lähestyimme St. Petersburgia, otin navista rajoitteet pois (vältä tietulleja ja vältä moottoriteitä) ja näin pääsimme Sunshine Skyway siltaa lahden yl (kuva)i. Siltamaksu oli 1,25 $ ja ylityksen jälkeen pantiin taas ruksit kohdalleen, koska halusimme edetä pienempiä teitä pitkin, joka nyt tarkoitti US 19. Toinen kuva on autosta levähdyspaikalta ennen siltaa. Kertaakaan emme ole vielä pesseet autoa ja minä en suostu ajamaan likaisella autolla. Tämä auton puhtaus on siis suorastaan sairaus minulla, myönnän. Ei ole kuitenkaan mitään tarvetta pestä. Vaikka olemme ajaneet märällä tiellä ja vesisateessa, olleet vilkkaissa paikoissa yötä, niin auto vain kiiltää kuin juuri vahattuna tallista otettuna. Tästä ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin, että täällä on ilma hiukan puhtaampaa ja pölyttömämpää kuin Suomessa!

Saavuimme Weeki Wachee:seen ja majoituimme Quality Inn-motelliin tingattuun hintaan 62 $. Aaro rupesi murjottamaan, kun muuten loistavassa huoneessa ei ollut jääkaappia eikä mikroa. Yritin selittää, että auton jääkaapilla ja motellin jäillä korvaamme jääkaapin ja mikroa emme ole tarvinneet muutenkaan, ei auttanut. Respa lupasi huoneen näillä tarpeilla, mutta toisesta kerroksesta, ei auttanut. Kerroin, että täällä on loistava nettiyhteys ja pyykkään pyykit asiakaspesulassa, ei auttanut. Otimme kuitenkin huoneen ja lähdimme kauppaan ja siellä saimme korjattua Aaron rikkoontuneet silmälasit optikolla ja ilmaiseksi, johan rupesi helpottamaan. Ruokailun jälkeen, kun istuimme pihalla sikarilla ja tupakalla drinkkilasi kädessä, ilmapiiri oli jo aurinkoinen ja kun toin kassillisen puhdasta ja kuivaa pyykkiä herralle, niin kaikki murheet olivat jossain menneisyydessä. Oh My Good!

Huomenna jatkamme pohjoiseen ja käännymme länteen rantaa seuraten. Siitä sitten huomenna lisää.

18.9.2012 Aamulla herättiin seitsemän aikaan.  Eläkeläiset nousevat varhain, jos vaikka jossain olisi hyviä kahvitarjouksia tai jotain ilmaiseksi! Aamiainen  motellissa oli hyvä, pekonia, munakokkelia, jogurttia ym.
Säätiedotus lupasi huonoa. Iso sade- ja ukkosrintama kulki Meksikonlahden koilliskulman yli ja oli siis suoraan reitillämme (kuva). Päätimme ajaa sateen tuolle puolen aurinkoon. Välillä vettä tuli niin rankasti, että 60 km/h oli maksiminopeus mitä uskalsi ajaa. Pysähtyäkään ei voinut, kun joku takana tuleva olisi voinut ajaa päälle. Onneksi nämä rankemmat ryöpyt eivät kestäneet kovin kauaa ja 450 km:n jälkeen olimme auringossa. Päädyimme lähes 500 km:n ajon jälkeen Panama Cityyn ja majoituimme Super 8-motelliin 57 $:lla.

Ajamamme reitti US19 on tosi tylsä. Lähes viivasuora tie keskellä rämettynyttä metsikköä ei anna mitään elämyksiä. Siksi olikin ehkä helppo jatkaa matkaa vain eteenpäin. US98 oli aluksi samanlaista, mutta kun pääsimme meren rantaan, maisema muuttui mukavammaksi. Kävimme rantabaarissa (kuva) myöhäisellä puolen päivän oluella, kun kapakoita ei vain ollut reitin varrella, vaikka Aaro oli tehostetussa kapakkavahdissa ja tähysti rämeikköön kotkan katseella. Meinasimme jo avata oman Pythonbaarimme eli auto parkkiin rämeen reunaan ja takakontin kylmiöstä oluet käteen, mutta onneksi rantabaari tuuli kuin keidas eteemme 50 km ennen Panama Cityä.

Kävimme kaupassa ostoksilla ja iltaa vietettiin mukavassa 89 F (31,6 C) lämmössä. Autoa ei vieläkään tarvitse pestä. Moitin Aaroa, että hänen sormenjälkensä näkyvät takakontin päällä ja ovat auringossa palaneet siihen pysyvästi. Nähtiin sellainenkin ihme, että hän oikeasti yrittää puhdistaa niitä pois (kuva), mutta aika huonolla tuloksella.

Täkäläinen tupakkavalistus sallii tällaisenkin mainonnan: Osta yksi saat toisen ilmaiseksi.




Huomenna jatketaan kohti New Orleanssia, matkaa tulee 500 km, joten katsotaan vähän fiilistä ja säätä aamulla, että mennäänkö sinne heti vai seuraavana päivänä.
19.9.2012 Tämän päivän juttu julkaistaan vasta huomenna, kun en nyt pääse läppärillä verkkoon. Nokian Lumia toimii tietysti loistavasti, mutta pitemmän jutun kirjoittaminen on vähän hidasta  ja kuvien  liittäminen ylivoimaista näillä taidoilla. Huomenna sitten lisää.

19.9.2012 Kaunis aamu, vähän viileä, seitsemän aikaan aamulla oli 68 F, mutta siitä se lämpeni päivän mittaan normilukemiin (86 F). Aamiaisen jälkeen lähdettiin matkaan ja otettiin jäitä huoltoasemalta  (2 $) auton jääkaappiin, kun motellin jääkone oli rikki.

Ajeltiin US 98 pitkin Pensacolaan ja sieltä I 10 Pascacoulaan, mistä siirryimme rantatielle US 90 ja päädyimme Mississippin Biloxiin ja majoituimme Star Inn-motelliin 67 $:lla. Välillä nautimme autoilijan suosikkiaterian, huoltoasemalla itserakennetun hotdogin (kuva). Matkan aikana ylitimme useita komeita siltoja (kuva) ja yhdellä sillalla oli 3,75 $ maksu ja siitä selvittiin ihan rahalla. Tämä aiemmin mainittu ”SunPass only” homma koskee ilmeisesti vain Floridan eteläosaa Miamin ympäristössä.

Motellia pitävä, ilmeisesti thaimaalainen, pariskunta yritti selittää, missä lähin supermarketti  on, mutta ei siitä selonteosta saanut mitään selvää. Onneksi navigaattorissa oli marketit ja löysimme helposti heidän tarkoittamansa kaupan neljän kilometrin päästä. Herkkutiskillä oli hyvännäköistä lihamureketta ja siitä tuli illan pääateria, jota vähän höystettiin juustolla ja hyvällä punaviinillä.

Auto on edelleen putipuhdas. Ei edes itikoiden iskemiä tuulilasissa tai puskureissa. Florida on ilmeisesti itikkavapaata aluetta. Eipä siellä kylläkään olla juuri pikkulintujakaan nähty
Koko seuraavaksi viikoksi on luvattu kaunista aurinkoista säätä ja huomenna siirrymme New Orleansiin.

20.9.2012 Hieno aamu, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja viikon sääennuste lupaa samanlaista. En pystynyt illalla päivittämään blogiani, kun läppäri ei suostunut menemään verkkoon. Nokian Lumia (ei mainos) kylläkin toimi tässäkin ympäristössä moitteettomasti. Aamulla otin läppärin mukaan motellin aamiaishuoneeseen ja kokeilin siellä yhteyksiä. Motellin yhteydet eivät edelleenkään auenneet, mutta jollain ystävällisellä naapurilla oli salaamaton yhteys ja lainasin sitä sen verran, että sain asiani toimitettua.
Täällähän on ilmaisia langattomia verkkoja joka puolella, kaupoissa, tavarataloissa ja niitä löytää kadultakin. Motellit ovat vaan yleensä sen verran syrjässä, että sillä alueella ei yleensä näy kuin se motellin verkko tai naapurimotellin.

Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti New Orleansia suurin toivein. Matkalla oli pienimuotoinen peräänajo, jota poliisi selvitti (kuva) ja päätin viedä Aaron kaupunkiin Pontchartrain Causewaytä pitkin. Järven poikki kulkee varmaankin yksi maailman pisimmistä silloista. Kolmen dollarin maksulla voi ajaa tämän viivasuoran 40 km pitkän sillan kautta kaupunkiin (kuva). Vastarantaa ei näy, kun matka alkaa ja kun sanoin Aarolle puolimatkassa, että vielä on 20 km jäljellä, ollaan puolivälissä, niin kommentiksi tuli tuttu ”Oh My God”.

Ajoimme Bourbon Streetille ranskaliskortteliin ja saimme hyvällä tuurilla autolle parkkipaikan kadun varresta. Kuljeskelimme hetken ympäristöä ihmetellen (kuva), kävimme päiväoluella ja hakeuduimme erään hotellin vastaanottoon. Huone olisi ollut yhdeksi yöksi (viikonloppu edessä) ja autollekin paikka parin korttelin päässä ja tämä kaikki ihan kohtuulliseen hintaan noin 150 $. Pohdimme asiaa hetken ja tulimme siihen lopputulokseen, että ”roadtrippaaja” ei hylkää autoaan, se pitää saada oven eteen. Lisäksi siellä oli pirun kuuma ja väkeä ja ruuhkaa aivan älyttömästi. Hyppäsimme siis autoon ajoimme 50 km:n päähän kaikesta hulinasta ja majoituimme Houmas:in pikkukaupunkiin Lake Houmas Inn-motelliin 63 $. Kävimme kaupassa ja otimme motellilla Bourbon Streetin kunniaksi yhdet bourbonit ennen ruokailua. Tiedän, että tästä tulee paljon suukopua Tampereella ja rajaportin saunalla, mutta turistirysät ovat turistirysiä, roadtrippaajat ovat eri kansaa.

Tämä motelli, missä olemme, on perusmotelli ”syvän etelän” standardilla. Värikästä porukkaa, lapsia, koiria ja niiden perässä juoksevia aikuisia. Marjaa en olisi saanut tänne, ainakaan kovin helpolla, mutta me siirrymme kohta pihapiiriin seurustelemaan. Pihapöytien yhteydessä on muuten kuusi (6) erillistä grilliä vieraiden käyttöön.

Huomenna sitten nokka kohti länttä, matkahan on vasta alussa, viikko mennyt!


21.9.2012 Motellissa ei ollut aamiaista, mutta olimme varautuneet illalla tilanteeseen. Aamulla haimme motellin toimistosta kahvit ja otimme jääkaapista täytetyt sämpylät ja hedelmäkoktailit ja pakatessamme tavaroitamme nautimme tämän vaatimattoman, mutta hyvän aamiaisen.

Lähdimme matkaan ja ajelimme pääosin pikkuteitä Louisianan rämeikköisten( kuva) maalaismaisemien läpi kohti Teksasia. Maissipeltoja oli laajalti ympärillämme. Korjuuta oli aloitettu, mutta kaikki oli vasta alussa.
Emme löytäneet yhtään saluunaa klo 12 oluelle. Kuvan paikka oli lähinnä aito, mutta osoittautui kuitenkin vain kaupaksi. Tyydyimme siis peräkonttibaariin (kuva). Tosin avasimme baarimme melkein kansainvälisissä tunnelmissa, kun löytämämme sivupolku valtatieltä toi meidät pölytyskoneen kiitoradalle (kuva). Päivän pölytykset oli tehty, kun yhtään täyttä myrkkylaatikkoa (kuva) ei ollut pinossa, emmekä pettymykseksemme saaneet tarjota pilotille kylmää olutta. Täällä on yleistä pölytyskoneiden käyttö ja olemmekin nähneet niitä tämän tästä, lämmittää kummasti tällaista vanhaa ilmailuihmistä.

Saavuimme iltapäivällä yhden maissa Teksasin Orangeen, missä olen ollut Marjankin kanssa yötä. Nyt valitsimme Econo Inn-motellin 45 $ ja kun kerroin puhelimessa tästä vähän rähjäisestä löydöstämme Marjalle, jonne en muuten olisi saanut häntä tulemaan, niin vastaus oli, että sopii kuulemma hyvin meille, edustamme mukamas samaa luokkaa.
'
Kävimme ostoksilla Kroger:issa, johon minulla oli edellisten reissujen aikana hankittu jäsenkortti ja pari dollaria tuli taas jäsenalennusta hyvälle kanta-asiakkaalle.

Varasimme eilen viimeisen yön majoituksen netin kautta. Suomessa näytetyn tv-ohjelman perusteella valitsimme motellin (New Sun Gate motel, Lake Worth), johon suomalainen kaveri on tehnyt seinämaalaukset ja jossa on SAUNA. Täytyyhän täälläkin sauna kokea, jos se on mahdollista, mutta siitä sitten myöhemmin.

Huomenna on tarkoitus jatkaa lauttayhteyden kautta Galveston:iin ja sitten Houstonin kautta kohti itää ja Atlantia.

22.9.2012 Aamu valkeni aurinkoisena, oli tulossa kuuma päivä. Haimme kahvit huoltoasemalta, kun motellilla ei ollut ja matkaan kohti Galvestonia. Ylitimme tosi korkean  sillan (kuva). Sillan yläosa häipyi jonnekin aamusumun tai pilven sisälle ja mahdollisti suurtenkin laivojen kulun sillan ali.

Ajoimme Galvestoniin rantasärkkää pitkin. Meri oli kummallakin puolella ja kaupunkiin pitää mennä lauttayhteydellä. Pysähdyimme katsomaan amerikkalaisten lauantaihuvia. Sankat joukot kalastamassa ja jopa saalista tuli (kuvat). Kaikki talot rannan tuntumassa on rakennettu korkeiden pylväiden päälle. Pieni hyökyaalto ei kastele olohuoneen mattoa. Saavuimme lautalle ja odottelimme puolisen tuntia vuoroamme päästä yli. Itse lauttamatka kesti noin puoli tuntia (kuva), ja oli maksuton. Olen mennyt tämän lauttamatkan Marjan kanssa vuonna 1997 ja muistaakseni se maksoi silloin jotakin, mutta saatan olla väärässäkin.

Galvestonista jatkoimme kohti Houstonia. Ajoimme keskustan läpi ihaillen komeaa pilvenpiirtäjäsilhuettia (kuva). Myös moottoritien eritasoristeykset herättivät ihastumistamme (kuva). Jatkoimme Houstonista viel 100 km koilliseen Livingston nimiseen kaupunkiin ja majoituimme Garner-motelliin 48 $:lla. Mukava isäntä ja meille sopiva paikka. Netti pelaa ja kaupat noin kolmen kilometrin päässä. Ostimme uusia laseja. Motelleissahan on kyllä muovilaseja, mutta haluamme juoda punaviinin jalallisesta lasista ja muut drinkit grogilasista.

Täällä muuten diesel maksaa selvästi enemmän kuin bensiini (kuva). Niinhän sen pitääkin, onhan diesel bensasta jalostettu tuote. En ota nyt kantaa, pitäisikö näin olla Suomessakin, mutta…

Eilisessä motelliin kirjautumisessa sattui hauska episodi, kun pyysin huoneen ”ground floor and two beds”. Jouduimme puhumaan ulkoa ristikon läpi respaan ja liikenteen kohina häiritsi kuuluvuutta. Vastauksena toiveeseeni kuitenkin tuli ”no pets allowed”. En kuullut tarkasti tai kuulin mitä toivoin kuulevani ja sanoin ”what, no beds?” Asiahan selvisi tietenkin hyvien naurujen kanssa ja sanoinkin isännälle, ettei Aaroa kummempaa lemmikkiä ole mukana. Alkuillasta auringon paistaessa suoraan ovellemme, emme pystyneet istumaan ulkona, sillä lämpömittari näytti 36 asteen lukemia. Pihan kiveyskin oli niin kuuma, että ilman sandaaleita ei voinut ulos mennä. Uskon, että jopa ”tyytyvänen Virtanenkin” olisi mielissään, jos rajaportin pihapiirissä olisi tällaiset lämmöt, kun saunan löylyt eivät aina miellytä! Leskiselle laitoimme tietenkin Houstonista viestin: Kuuleeko Pirkkala, täällä Houston, we have NO problems! Anteeksi nämä pari sisäpiirin juttua.

Olemme nyt käyneet tämän reissun läntisimmässä pisteessä ja nyt jatkamme kohti itää ja Atlantia. Tästä sitten taas huomenna lisää.



23.9.2012 Jälleen kaunis ja lämmin aamu (24 C). Iltapäivään mennessä lämpö nousi taas yli kolmenkymmenen (33 C). Motellilla ei ollut jäätä saatavilla, joten poikkesimme kaupan kautta ja ostimme kahdella dollarilla säkillisen ja latasimme autojääkaappimme täyteen jäitä. Taas kerran täytyy sanoa, että sunnuntaiaamut ovat loistavia automatkailijalle. Hyvää country-musiikkia joka kanavalta, eikä juuri ketään muita liikkeellä ennen kirkonmenojen alkua.

Ajelimme lähes täysin asumattomien seutujen halki ja saavuimme Louisianaan (kuva). Ajoimme myös erikoisen järven poikki, sillä järvessä kasvoi metsää (kuva). Tämä ei vaikuttanut tulva-alueelta, koska järvi oli merkattu navigaattoriinkin eikä oikein rämealueeltakaan, koska puita oli harvassa ja ne olivat varsin hyvinvoivan näköisiä.

Nyt näimme myös puuvillapeltoja. Puuvilla on vasta puhkeamassa loistoonsa, mutta muutama täysin valkoinenkin pelto löytyi (kuva). Tämä päivä oli ajopäivänä aika tylsä, vähän yksitoikkoiset maisemat eikä juurikaan mitään muutakaan nähtävää. Saavuimme Mississippijoen varteen ja jäimme Vidalia-nimiseen kaupunkiin Louisianan puolelle. Joen toiselta rannalta alkaa Mississippin osavaltio. Budget Inn majoitti meidät 52 $:lla

Kaupasta emme löytäneet mitään kunnon syötävää ja päätimmekin ottaa pitsan tunnin päästä aukeavasta pitseriasta. Huomenna sitten lisää.

24.9.2012 Mistä näitä kauniita aamuja riittää. Nytkin sääennusteet lupaavat yksitoikkoisesti samanlaista ainakin 7 vuorokautta. Lähdettiin liikkeelle normaalisti kahdeksan aikaan. Meidän iltarytmimme on sellainen, että rupeamme nukkumaan yhdeksän pinnassa. Joskus jaksaa valvoa ja katsoa jotakin telkusta melkein kymmeneen. Mutta jos alan nukkua yhdeksältä, niin herään viideltä aamulla. Eihän sitä nyt kekään voi nukkua vuorokaudet ympäriinsä. Sinnittelen sitten sängyssä seitsemään asti ja katselen aamu-uutisia ja koetan olla häiritsemättä Aaroa, joka ilmeisesti voisi nukkua vuorokaudet ympäriinsä. Seitsemältä kuitenkin menen suihkuun ja kolistelen jotakin roskapönttöä sen verran, että Aarokin havahtuu ja kysyy, mitä kello on. Minä siihen heti, että melkein kahdeksan, jolloin hän pomppaa sängystä ylös ja tästä se uusi päivä taas alkaa.

Ajelimme itää kohti US84 seuraten. Ylitimme heti Mississippijoen massiivista siltaa pitkin ja saavuimme Louisisanasta Mississippin osavaltioon. Tie oli aaltoilevaa, mäkiä ja mutkia, kuin moottoritie parhaimmillaan Suomessa (kuva).

Aaro oli ottanut Suomesta mukaansa jotkut ikivanhat shortsit ja oli ilmeisesti vähän vielä itse avittanut paria repeämää persuksissa. Kun minä sitten huomautin niistä hänelle, niin huomasin heti, että olin langennut vanhaan ansaan. Sehän oli vain juoni päästä ylimääräiselle Walmart-kierrokselle. Navi löysi lähimmän Wallun 5 kilometrin päästä ja sinne housuostoksille. Uudet hienot shortsit (kuva) irtosivat 10 $.

Tänään pidimme lyhyemmän ajopäivän ja haimme jo puolenpäivän aikaan majapaikan Laurel-nimisestä kaupungista. Yritimme ensin Econo Lodgeen, mutta olisimme joutuneet siellä toiseen kerrokseen ja sehän ei roadtrippaajille kelpaa. Auto pitää saada oven eteen, eihän me mitään hotellia haluta, joissa pitää kiivetä kerroksiin. Super 8 siinä vieressä oli sitten valintamme(kuvat). Saimme alakerran inva-huoneen  (väljät tilat, korotettu veski, madalletut naulakot ja leveä pysäköintiruutu).

Kävimme Kroger-ketjun kaupassa, johon minulla on kanta-asiakaskortti ja otimme herkkutiskiltä porsaankyljykset perunamuusilla. Olimme molemmat samaa mieltä, että ateria oli herkullinen. Ei nyt tietenkään sen veroista, mitä kotona saa, mutta kun ottaa huomioon nämä karut olosuhteet! Täällä Mississippin puolella ei ruokakaupoista saa olutta kummempaa alkoholia, vaan viinit ja väkevämmät pitää hakea erikoisyymälästä.

Pyykättiin pyykit motellin asiakaspesulassa. Puolitoista dollaria pyykkikoneeseen ja saman verran kuivuriin ja tunnissa oli taas kaikki pyykit puhtaina laukussa.

Huomaattehan, että kartta, joka on tuolla ylhäällä ihan alussa päivittyy myös koko ajan matkan edetessä. Jos haluat nähdä koko reitin, niin klikkaa kartan alareunassa olevaa linkkiä "View USA9... in larger map" Siniset pallukat antavat klikatessa tiedon yöpymispaikastamme ja -hinnasta sekä ajetuista kilometreistä. Toivon, että tästä on apua ainakin ensikertalaisille, jotka suunnittelevat roadtrippiä näihin maisemiin.

Huomenna lisää.

25.9.2011 Jälleen tietysti kaunis aamu, tosin vähän viileämpi. Kahdeksan aikaan lämpöä oli noin 18 astetta, mutta lämpenihän se päivän kuluessa lähelle 30 astetta.

Motelliaamiaisen jälkeen jatkoimme sinnikkäästi US 84 pitkin, vaikka tie on osoittautunut tosi tylsäksi. Tie kulkee keskellä ei mitään, kiertää kaikki asutuskeskukset, pelkkää korpimaisemaa. Tunne on kuin ajaisi Suomessa jossakin maaseudulla. En suosittele tätä tietä kenellekään, sillä tästä puuttuu se viehätys, minkä pienet vastaantulevat kaupungit ja kylät muodostavat ja jotka katkaisevat ajorytmin mukavasti. On pakko hiljentää ja voi katsella ihmisiä ja rakennuksia ja löytää vaikka kello 12 päiväolutsaluuna. Tämän tien varrelta ei löytynyt kerrassaan mitään. Ainoat nähtävyydet olivat pari valkoista puuvillapeltoa (kuva). Kyllästyimme parin sadan kilometrin jälkeen ja karttaa tutkiessamme pienen kirkon edustalla (kuva), määrittelimme naville uuden reitin etelämmäksi Floridaan. Tulimmekin lopulta Alabamasta Floridan puolelle ja majoituimme Pensacolan koillispuolelle Milton-nimiseen kaupunkiin ja Red Roof Inn-motelliin 66 $:lla.

Eiliseltä päivältä jäi mukava kokemus, kun olimme vielä Mississipin puolella hankkimassa viiniä ja giniä. Mukava nuorehko nainen tiskin takana halusi tietysti tietää mistä tulemme ja mitä ihmettä teemme täällä Jumalan selän takana. Siinä sitten juteltiin pitkät tovit. Hän tietysti oli aivan ihastuksistaan tällaisesta ”road tripistä” ja kun kuuli bensan hinnan Suomessa (2,5 kertaa täkäläinen) niin silmät levisivät lautasen kokoisiksi hämmästyksestä ja epäuskosta. Kun vielä höystin tarinaa kertomalla, että aina täällä tankatessani hymyilen, kun 50:llä ($) saa tankin täyteen ja Suomessa ei satanen (€) riitä, niin riitti hänellä päivittelemistä. Sitten siirryimme alkoholin ja ruokatavaroiden hintaan ja lopputuloksena hän toivotteli meille ihanaa reissua hänen mielestään kalliissa kotimaassaan, joka on kuitenkin meille varsin edullinen.

Laitoin kuvan pakollisesta pysähtymismerkistä (4 ways), joka on täällä varsin yleinen ja toimii hyvin. Joka suunnasta tullessa on siis pakollinen pysähtyminen ja autot jatkavat siitä eteenpäin tulojärjestyksessä. Jos siis joka suunnasta on autoja tulossa, niin ensimmäinen viivalle pysähtyjä jatkaa ensiksi matkaansa. Hänen jäljessä tuleva autoilija ei missään tapauksessa saa pujahtaa samasta raosta, vaan kaikkien täytyy pysähtyä ja ensimmäistä seuraava on siis vasta neljäs järjestyksessä. Systeemi toimii hyvin ja jos on epäselvää, kenen vuoro on seuraavaksi, niin se osoitetaan kohteliaasti käsimerkeillä ja se ei todellakaan tarkoita mitään keskarin heiluttamista. Liikenne suurimpien kaupunkien ulkopuolella on kohteliasta ja muut huomioivaa.

Huomenna jatkamme Floridan Alt 90 kohti itää.


26.9.2012 Hei tänään oli uusi ilme taivaalla. Tummia pilviä ja sateenuhka, säätiedotuksen mukaan pieni saderyöppy lähestyi mereltä ja kulkisi takaamme ohi. Näin myös kävi ja taivas kirkastui pilvettömäksi, kun olimme päässeet matkaan.

Mairella (Navi) oli ohje välttää tietulleja ja moottoriteitä ja niinpä I 10 sijasta ajoimme koko päivän aivan vieressä kulkevaa Alt US 90 pitkin. Mukava tie, vähän liikennettä ja nyt kuljettiin eilisestä poiketen kaikkien kylien ja taajamien läpi. Minusta nämä pakolliset nopeuden hiljentämiset ja liikennevalot antavat sen suolan, mitä roadtrippaaja kaipaa. Mukava pysähdellä huoltoasemille Aaron tupakkatauoille ja itsekin jaloitella välillä ja aina pääsee jutun alkuun paikallisten kanssa. Minulla on ollut mukanani T-paita, jossa on rinnuksessa kuva Yhdysvalloista ja ajamistani reiteistä. Aaro kutsuu sitä houkutuspaidaksi ja totta se onkin. Ihmiset käyvät kärkkäästi kiinni siihen kuvaan ja epäilevät, että tarkoittaako se todella sitä, miltä se näyttää.

Tänäänkin etsimme kaupunkien läpi ajaessamme saluunaa päiväoluelle, mutta emme löytäneet. Olimme kuitenkin niin lähellä Georgian rajaa, että päätimme poiketa siellä päiväoluella. Olut nautittiin helteessä auton takakontista jääkylmänä ja poikkeaman päätarkoitus oli se Aaro pääsee elvistelemään, että on tuolla Georgiassakin tullut käytyä useampia kertoja.

Tänään pestiin auto ensimmäisen kerran koko reissulla (kuva), eikä sekään olisi ollut ihan välttämätöntä. Saatiin kuitenkin muutama kärpäsen isku etupuskurista pois. Tämä on minulle tärkeä juttu (sairaus, sanoo lähipiiri).

Aaro halusi päästä kokeilemaan Fordia (kuva) ja rikoimme tietoisesti vuokraamon sääntöjä hetken aikaa. Meillähän on sopimus vain yhdestä kuljettajasta ja vakuutukset eivät ehkä ole voimassa, jos sopimusta rikotaan. Nyt pääsemme kuitenkin kotimaassa leuhkimaan, että ajoimme vuorotellen!

Päädyimme Tallahasseen pohjoisosiin Howard Johnson motelliin 60 $ hinnalla ja istuskeltiin uima-altaalla  viinilasin kanssa päivittämässä päivän tapahtumia kauppareissun ja ruokailun jälkeen. Publix oli päivän kauppamme ja saimme herkullista possupataa porkkanoiden ja riisin kera vitosella mieheen. Aaro, kun on ronkeli, niin arvosteli ruoan välttäväksi, mutta se on Aarolta korkea arvosana!

Netti pelaa täällä loistavasti ja on mukava päivittää näitä sivuja ja kiittää kaikkia kommentoijia joko blogissa tai sähköpostissa. Huomenna matka jatkuu varmaankin Jacksonsvilleen ja sitten rantaa pitkin, siis ihan rantaa pitkin kohti Miamia. Enää viikko jäljellä.

Nyt muuten kartta meni kakkossivulle eli jos katsotte karttaa ajoreitistä, niin siellä alhaalla on painike 1 ja 2 ja tämä loppumatka tietoineen näkyy sieltä 2:sen takaa.


27.9.2012 Pilvinen ja sumuinen aamu, mutta lämmintä oli. Annoimme naville ohjeet edelleenkin välttää moottoriteitä ja tietulleja ja osoitteeksi Atlantic Beach Jacksonvillessä. Navi lähti viemään meitä US 27 pitkin, joka oli tyypillinen täkäläinen ”maisematie”. Kiertää kaikki asutukset ja korvessa mennään. Parinkymmenen kilometrin jälkeen päätimme hylätä tämän reitin ja mennä takaisin Alt US 90:lle.

Tätä tietä seuraten päästiin taas haluamaamme. Aina välillä tuli vastaan mukavia kaupunkeja ja kyliä ja vaikka matkavauhti vähän hidastuikin, niin näimme enemmän kuin tuolla korpitiellä. Aamu oli sumuinen (kuva) ja välillä tuli pieniä sadekuurojakin, mutta puoltapäivää kohti taivas selkeni ja lämpötila kohosi normaaliin 30 asteeseen.

Matkalla tuli vastaan todellinen helmi. Aaro oli jo pitkään tarkkaillut tien pieliä löytääkseen meille puolenpäivän olutpaikan, mutta laihoin tuloksin. Sitten yhtäkkiä jotain pisti silmääni pusikon keskeltä ja kun ohi ajettuamme jarruttelin ja tein U-käännöksen, niin Aaro tietysti ihmeissään kyseli, että mitä nyt aion. Pyysin Aaroa malttamaan hetken ja kurvasimme tämän (kuvat) myytävänä olleen Red Eye Saloon:in, jonka ikkunassa kuitenkin oli kyltti ”OPEN”. Pari autoa ja yksi moottoripyörä oli siinä edessä, joten siis rohkeasti sisään. Sisällä oli niin pimeää, ettemme kirkkaasta ulkoilmasta tulleina nähneet edes baaritiskiä, mutta kun hetken pälyilimme ympärillemme, niin siellähän se oli perillä. Sinne siis ja oluet eteen ja ympäristön tarkkailuun. Hurjan näköisiä tyyppejä, osalla ikää enemmän kuin meillä, eikä koskaan oltu leikattu tukkaa tai ajettu partaa. Tuli elävästi mieleen ”Syvä Joki” elokuvan tapahtumat ja henkilöhahmot. Nämä olivat kylläkin ystävällisiä ja vaarattomia, mutten kuitenkaan rohjennut ottaa kuvaa sisätiloista. Aaro riskeerasi ja otti kuvan minusta, mitä hyötyä nyt siitäkin sitten oli ja mikä riski!

Jatkoimme matkaa Jacksonvilleen ja rantaan Atlantic Beachille. Emme löytäneet kuitenkaan meille sopivaa motellia ja jatkoimme jonkin verran etelään. Motellit olivat rantahotelleja  ja meille ihan vääriä paikkoja. Olisi täytynyt kivuta kerroksiin ja Aaron tulla tupakalle pihalle hissillä. Siis autoon ja hetkeksi takaisin kohti länttä ja I 95 varteen ja turvalliseen Day´s Inn motelliin 78 $ hinnalla.

Huomenna sitten siirrymme ajamaan varsinaista rantatietä A1A:ta ja kuten yksi lukijoistamme kommentoikin Daytona Beachin mahdollisuuksista, niin ilman muuta ajamme tämän legendaarisen paikan läpi. Olen itse ajanut kerran maaliskuussa mennessäni ystäväni ”Sillin” kanssa Miamiin pelaamaan lätkää Daytona Beachin läpi, kun harrikkamiehet ja –naiset kokoontuvat sinne vuosittaiseen tapaamiseensa. Uskon, että siellä oli silloin tuhansia harrikoita . Oli hieno tunne olla liikennevaloissa ja satoja pyöriä ympärillä. Laskimme ikkunan alas ennen valojen vaihtumista ja kuuntelimme mykistyneinä sitä moottorien jylinää ja seurasimme shortsiasuisten ilman kypärää ajavien pitkähiuksisten harrkikkaporukoiden menoa.

Nyt tuota ei päästä kokemaan, mutta katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan. Nyt täytyy päivämatkoja lyhentää, ettei Miami tule liian pian vastaan.

28.9.2012 Kaunis pilvetön aamu, +24 lämmintä 0700. Tänään oli Aarolla lupa nukkua lähes niin pitkälle kuin haluaa. Minä nousin normiaikaan seitsemältä, kävin suihkussa ja aamutoimien jälkeen poistuin hiljaa aamiaiselle taatakseni Aarolle nukkumarauhan. Parinkymmenen minuutin kuluttua hän kömpi sieltä aamiaiselle, oli kuulemma nukkunut tarpeekseen! Epäilin, ettei osaa nukkua yksikseen.

Tavarat kasaan ja matkaan. Ajoimme takaisin rantaan ja seurasimme A1A tietä ajaen koko ajan vähintään 10 mailia sallittua hitaammin nauttien rannan näkymistä. Välilä poikettiin sivukaduille katsomaan, kuinka paremman luokan väki elää (kuva). Pysähtelimme muutenkin ja kuvan mukaiset ohjeet ovat yleiset tultaessa yleiselle rannalle. Pensaspalot vaivaavat täälläkin ja välillä oli kohtuullisen suuria alueita karrelle palaneina tien vieressä (kuva).

Tukkani on kasvanut täällä aivan älyttömään mittaan, ei enää mikään ”turvatukka” kuten muksut kutsuivat sitä nuorempana. Silloin kun se on oikean mittainen, niin ei voinut tukistaa. Siis parturiin ja löysimmekin ihastuttavan ”Walk Inns Welcome”-parturin, jossa Elena otti minut vastaan ja tukan leikattuaan antoi vielä päähieronnan (kuvat). Parturi maksoi 15 $ ja maksoin tippien kanssa 20 $ ja saimme paljon jutun aihetta matkailusta. Hän ei ollut nähnyt paljoakaan USAsta, kun haluaa käydä ulkomailla ja olikin ollut pariin kertaan Euroopassa ja uusi matka on jo suunnitteilla.

Aaron piti tähystää jokin päiväolutpaikka, mutta minun sivusilmääni se kuitenkin iskeytyi siinä ajamisen ohessa. Iron Boot Pub:ssa (kuva) olimme päivän ensimmäiset asiakkaat 1130 ja kun rouvan mieskin oli ollut lennonjohtaja, niin keskustelua riitti aika pitkään.

Tulimme lopulta Flagler Beachille, missä majoituimme Lazy Hours Motel:iin 60 $ (kuvat). Motellin pitäjä rouva oli alun perin ukrainalainen ja mies Virosta. Olivat olleet 25 vuotta Yhdysvalloissa. Jääkonetta ei ollut, mutta hakivat meille pussillisen jäitä omasta pakastimestaan, jonka laitoin jääkaapin pakastelokeroon. Sitten, kun sitä ensimmäistä drinkkiä piti tehdä, niin Aaro veti sen sieltä esille siten, että melkein kaikki jäät sinkoutuivat lattialle. Oli se hetken kauheaa noitumista hänen puoleltaan , vaikka olimme varautuneet kaupassa käymisen yhteydessä tähän ja ottaneet säkillisen varajäitä mukaan. Nämä meidän yhteiset iltapäivät motelleilla ovat suurta teatteria ja draamaa. Kaikkea ei voi kuvata, se täytyisi itse kokea.

Huomenna sitten lisää Daytona Beachin maisemista, matkaa on vain reilu 20 mailia.

29.9.2012 Käytiin vielä illalla uimassa Atlantilla. Lämmintä ja kunnon suola vedessä, tuli mieleen voimakkaasti purjehdusreissu Raisiosta Barbadokselle.

Istuttiin iltaa pihalla naapureidemme kanssa. Aika värikästä porukkaa, toinen oli asunut motellissa vuoden ja ainakin tällä hetkellä vanhin poika asui isänsä kanssa. Nuorempi poikakin kävi illan mittaan tapaamassa isäänsä morsiamensa ja ehkä tämän siskon tai tyttären kanssa. Lämpimät halaukset kaikille ja meidät esiteltiin kummina suomalaisina, jotka uivat talvellakin avannossa. Heistä nimittäin arvioni mukaan noin 28 asteinen Atlantti oli pirun kylmää. Toinen naapuri oli toisen ystävä. Aviossa elävä kolmekymppinen, entinen State Trooper (poliisi), joka liikkui Kawasakin isolla prätkällä ja tuntui olevan varsinainen vauhtiveikko. Vaimo oli jätetty kotiin reilu viikko sitten jonkun pikku kärhämän takia ja hän oli lähtenyt vähän tuulettumaan, ilman kypärää tietysti, shortsit ja aurinkolasit ajoasuna. Pari olutta otettuaan hän kävi pyörällään tietysti hakemassa lisää tarvikkeitaan jostain ja tullessaan takaisin otti huoneen vierestämme, ettei tarvitse koko ajan ajella ilman päämäärää. Hauska veikko, pummasi aamulla Aarolta tupakan, kun olimme aamu-uinnin jälkeen kahvilla terassillamme.

Matka jatkuin hienossa säässä kohti Daytonaa. Kävimme kuuluisalla ovaaliradalla kuulemassa moottorien pauhua. Kiertoajelu olisi kestänyt 90 minuuttia ja oli liikaa meille ja 30 minuutin kierros olisi alkanut vasta puolentoista tunnin kuluttua, joten näkemättä jäi tämä kuuluisa rata. Päätimme lähteä Cape Canaveraliin Kennedyn Space Centeriin. Sisäänpääsymaksu oli 50 $ plus verot. Me eläkeläisinä saimme vähän alennusta, lopullinen maksumme kahdelta oli 97 $. Mitä sitten näimme(kuvat), kuumuus oli hirvittävä (90 F), ja vanhoja raketin romuja ympärillä. Olihan se tietysti tällaiselle ilmailuihmiselle mielenkiintoista nähdä, millaisilla romuilla niitä matkoja tehtiin, mutta aivan turha reissu. Alan vähitellen uskoa vaimoani, joka täällä käydessään katseli sukkulan ilmakehässä palanutta runkoa ja tokaisi, ettei tuolla romulla ole kekään (tamperelaisittain) käynyt kuussa, studiohommaa koko juttu. Kierroksen jännittävin kohta oli, kun Aaro totesi pienessä paniikissa aluksi, että lompakko on kadonnut. Pyysin häntä rauhoittumaan ja tutkimaan ensin kaikki taskunsa. Ei löytynyt ja paniikki kasvoi, pyysin häntä rauhoittumaan ja katsomaan vielä KAIKKI taskut. Sieltähän se löytyi, uusien shortsien takataskusta, johon hän ei kuulemma koskaan laita lompsaansa. Ei nyt ihan kehdannut minuakaan syytellä tapahtumasta, mutta lähellä oli.
Lopputuloksena voimme sanoa omana mielipiteenämme, ei kannata maksaa, rahalle ei saa vastiketta.

Jatkoimme matkaa etelään ja majoituimme Super 6-motelliin 58 $ hinnalla. Ekassa huoneessa ei ollut jääkaappia eikä mikroa ja nettikin olisi maksanut 3 $ päivä. Kun valitimme puutteista, tyttö antoi meille studion (todella iso huone) mikroineen ja jääkaappeineen ja ilmaisen netin ja samalla hinnalla(kuvat). Jouduin todistamaan ajokortilla, että olen yli 60 vuotias, en kuulemma näytä siltä. Sanoin tytölle , että pelastit päiväni ja Aaro ei joutunut lainkaan näyttämään korttiaan, luultiin tietysti pojakseni, on sen verran nuorempi.
Normaalit kaupparutiinit (ripsit olivat loistavia), tänään oli myös pyykinpesu ja sain taas diivailupaitani esittelykuntoon. Huomenna taas lisää.

30.9.2012 Sunnuntaiaamu valkeni kauniina ja helteisenä (+24 C). Kävelin, siis kävelin 300 metrin päässä olevaan kauppaan hakemaan meille vähän aamiaistarvikkeita. Täällä on erittäin harvinaista liikkua jalkaisin näin pitkiä matkoja ja olenkin joutunut joskus aiemmilla reissuilla poliisin pysäyttämäksi kauppareissullani. Poliisi halusi vain tietää, onko kaikki hyvin ja tarvitsinko apua. Tuskin hän kyytiä tarjosi, mutta olisi ehkä vienyt lähimpään sairaalaan.

Ajelimme hiljakseen (50 km/h) tätä kaunista A1A-tietä, joka kulkee koko ajan ihan rantaviivaa seuraten (kuva). Matkan teko on hidasta, mutta jos on aikaa, niin tosi mukava reitti. Pysähdyimme yhdelle uimarantapaikoista päiväoluelle. Aaro oli eilen iltaretkensä aikana ostanut kummallekin safarihatut. Minä sain hattuni kiitokseksi ylivoimaisuudestani päiväkaljasaluunoiden bongaamisesta ja siitä, että kestin urhoollisesti Kennedy Space Centerin vierailun. Olihan se niin turha retki kuin vain voi olla. Kuvat ovat tältä lepopaikalta ja hattua voi pitää kahdella tavalla, kuten huomaatte. Koska olimme julkisella paikalla, päiväolut nautittiin maan tavan mukaan paperipussista.

Jatkoimme matkaa Fort Pierce:en ja majoituimme Super 8-motelliin 56 $:lla. Kaupasta löysimme Aarolle ripsejä ja lisukkeeksi täkäläistä kansallisherkkunakin mainostettua makaronia jollain keltaisella kastikkeella. Itse otin lihamureketta riisillä ja hyvää oli sekin.

Tämä motelli oli vähällä tulla tyrmätyksi Aaron puolelta, kun autoa ei saanut oven eteen (kuva). Matkaa ovelle on melkein 10 metriä, mutta pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen olemme nyt täällä ja molemmat tyytyväisiä. Aaro on näet jo tottunut tähän ”meillä Valloissa” ajatteluun!

Huomenna ajattelimme tehdä pienen sisämaan koukkauksen Lake Okeechobee:n kautta ja sitten takaisin rannalle jonnekin West Palm Beachin tienoille.

1.10.2012 Aamulla heti lämpöä +23 astetta. Surkean aamiaisen jälkeen suuntasimme länteen kohti Lake Okeechobee:ta. Järvi on ympäröity korkealla maavallilla koko tältä itäreunaltaan ja vaikka tie seurasi aivan rantaviivaa, oli se valli näköesteenä koko ajan. Onnistuimme puikahtamaan jotain huoltotietä vallin yli ja saimme sentään pari kuvaa järvestä.

Ajoimme takaisin itään ja tulimme rannalle West Palm Beachen kohdalla. Kommenteissa saamamme vinkin mukaan jatkoimme etelään Lantanaan ja siellä päiväkaljat nautittiin Old Key Lime Housessa (kuvat). Me olimme siellä puolen päivän aikaan ja baaria vasta valmisteltiin illan menoa varten. Mukavan tuntuinen paikka ja varmaankin iltaisin täynnä porukkaa.

Kävimme vielä Suomi Talolla, mutta se on auki vain aamuisin 8 – 10. Aamulla sitten sinne uudestaan (kuva).
Otimme motellin Suomi Talon läheltä. Super 8 majoitti meidät 63 $ hinnalla ja parin kilometrin päästä löytyi Publix, josta haimme ateriamme. Herkkutiskin rouva osasi pari sanaa suomea, kun poikansa tyttöystävä on suomalainen. Aarolla alkaakin jo olla vähän vaikeuksia suomen kielen kanssa. Tulee vähän hoono soomi, kun näin pitkään on täällä resuttu. Hän kehottaakin minua puhumaan itselleen suomea kaikki ajomatkat, ettei tule aivan ummikoksi.

Huomenna käymme Suomi Talolla ja ehkä nautimme lettuaamiaisen, mitä siellä ovessa mainostettiin. Sitten jatkamme etelään Fort Lauderdalen suuntaan ja taidamme käydä tuliaisostoksilla Sawgrass Mills:illä.


2.10.2012 tarina tullee huomenna. Tassa motellissa en saa lapparia toimimaan, kannykka pelaa kylla netissakin hyvin, mutta on vahan hankala tekstinkirjoittamiseen nain vanhalta. Sawgrass Millsissa kaytiin shoppailemassa, HUH HUH!

No niin ja tässä jatko tuolle eiliselle:

2.10.2012 Aamulla satoi ja välillä oikein kunnollakin. Sade kyllä loppui puoleen päivään mennessä ja sitten oli taas kuuma (90 F). Aamiaisen jälkeen ajoimme toivorikkaina Suomi Talolle lättyaamiaiselle, mutta eihän siellä mitään ollut. Talo oli suljettu ja pimeänä. Tulimme siihen lopputulokseen, että talo on auki vain juhlatilaisuuksissa ja kerhotapahtumissa.

Jatkoimme matkaa Fort Lauderdaleen A1A-tietä pitkin ja sieltä ostoksille Sawgrass Millsiin. Naislaumat vaelsivat parkkipaikalta kohti ostoskeskusta matkalaukkuja perässään vetäen. Olivat varmasti siinä vaiheessa vielä tyhjiä. Tämä ostoskeskus tekee varmasti naiset hulluiksi ja meidätkin, mutta ihan eri syistä. Ei vaan, tämä oli mielestäni hyvä paikka. Tilaa oli kulkea ja saa kulkea koko ajan ilmastoiduissa sisätiloissa, toisin kuin New Yorkin liepeillä olevissa järkyttävissä paikoissa (miehen mielipide). Saimme tuliaiset ostettua alle puolen tunnin ja siihen päälle vielä yhdeltä viehättävältä nuorelta naiselta (äiti suomalainen) näytteen kynsihoidosta ja Kuolleen Meren suolahoidosta. Vaikuttava esitys ja tällä kertaa oli Aaron vuoro uhrautua ja ostaa kuulemma elämänsä kallein suolapurkki, vaikka hinta tippuikin melkein kolmannekseen.

Löysimme automme, kun olimme tarkkaan merkinneet muistiin parkkiruudun koodin. Jotkut varmaankin oikeasti hukkaavat autonsa sinne.

Ajoimme takaisinmeren rantaan ja siirryimme Pompano Beachelle ja majoituimme Americas Best Inn-motelliin 55 $:lla. Publix oli jälleen kerran kauppamme ja iltaa vietetään vielä ainakin tyhjässä motellissa uima-altaan äärellä.

Huomenna sitten viimeinen yö edessä Lantanan maisemissa.

3.10.2012 Kuuma aamu, yöllä oli jossain vaiheessa satanut. Ajelimme A1A-rantatien maisemia (kuvat) ihaillen tämän alle 50 km:n matkan Lake Worth:in New Sun Gate Motelliin.

Olimme perillä heti yhdeksän jälkeen aamulla, mutta huone oli valmiina ja 59 $ käteismaksua vastaan saimme kaupanpäälle T-paidan.

Tästä motellista tuli joku aika sitten tv-ohjelma Suomessa. Suomalainen kaveri on restauroinut nuo filmitähtien kuvat (kuva) ja tehnyt pariin huoneeseen sisämaalaukset. Lisäksi motellissa on sauna, jonka saa tunniksi lämpimäksi 20$.

Saunomme tietysti illemmalla ja kommentoimme sitten, että voittaako Rajaportin saunan löylyt. Varasimme tämän motellin sen televisio-ohjelman perusteella tuolta matkan varrelta ja tämä vaikuttaa oikein mukavalta. Huone on iso ja tilava, parikin eri pöytäryhmää ja kivilattia, joka voittaa aina iänikuiset kokolattiamatot. Pitäjät ovat ilmeisesti muslimeja ja oikein mukavan ja ystävällisen tuntuista porukkaa.

Kohta lähdemme käymään kaupassa ja päivitän tätä juttua sitten myöhemmin saunan jälkeen.

No niin, nyt on käyty syömässä. Erinomaisen makuista lammasvarrasta saatiin (kuva) kympin hintaan hengeltä. Kysyttiin ruoan kanssa punaviiniä, joka oli juuri päässyt loppumaan varastosta. Kysyimme, että voimmeko tuoda oman punaviinipullon pöytään, joka TIETYSTI kävi. Meillähän on koko matkan ollut auton takakontissa varastossa mittava määrä hyviä punkkupulloja ja jo päätimme, että loput viinivarastostamme (viimeinen pullo) jätetään aamusiivoojalle. Näin ollen se kuitenkin päätyi parempiin suihin. Ruoka oli hyvää ja kumppanukset tyytyväisiä (kuva). Pieni ruokalepo ja sitten saunaan.

Jouduin hetkeksi keskeyttämään tämän tarinan, kun Aaro parkaisi pihalla "skorpioni, nopeasti kamera". Skorpioni oli kyllä muiden läsnäolijoiden mukaan vähän kookkaampi sisilisko. Tarina jatkuu saunan jälkeen, jos on voimia ja yhteyksiä!

Nyt on saunottu ja saunahan oli hyvä. Lavo oli mitoitettu neljälle hengelle ja löyly oli kipakka ja viipyilevä sähkösaunaksi. Täytyy sanoa, että me lähes joka päivä Suomessa saunojat emme ole päässeet saunaan reiluun kolmeen viikkoon ja siksi arvosteluasteikossa tämä täytyy ottaa huomioon. Aaro kuitenkin lausui ääneen, että kyllä tämä Uimahallin saunan voittaa, ja se on aika paljon sanottu!

Pukuhuoneessa oli iso taulu Marilyn Monroesta. Hän seisoi kaiteeseen nojaten jossain New Yorkin pilvenpiirtäjän katolla katsellen alaspäin vähän surumielinen ilme kasvoillaan. Aaroa vähän epäilytti riisua siinä hänen edessään, mutta tulimme siihen lopputulokseen, että kai hänkin ilahtuu nuorempien miesten näkemisestä! Emme kylläkään huomanneet ilmeen kirkastuvan juurikaan.

Saunassa oli oma persoonallinen tuoksunsa ja arvelimme sen johtuvan hickorypuisista paneeleista. Miellyttävä kokemus ja nyt on helpompi olo helteisessä illassa (+31)

Laitan tähän loppuun vielä tilastot tämän matkan kuluista. Jotain pientä tarkennusta voi tulla, mutta tuskin mitään ratkaisevaa. Olemme pitäneet keskenämme päivittäin kirjaa maksetuista asioista ja kirjanneet ne illalla yhteiseen vihkoon.

Netin kautta on tehty Check-in toimenpiteet Lufthansalle ja kerron sitten vielä Suomesta käsin, kuinka matka meni 2 tunnin vaihdolla Frankfurtissa ja seurasivatko laukut samassa koneessa.

4.10.2012 Haikea lähtöaamu. Käytiin aamiaisella motellin ravontolassa japakkailtiin laukut lähtökuntoon.
Tavarat autoon ja kohti Miamia. Ajettiin rantatietä (A1A) hiljakseen etelään. Mitään kiirettä ei ollut, kun kone lähti vasta 1615.

Pidettiin lepotaukoja rannan tuntumassa (kuva) ja ajettiin vielä kerran Miamin etelärannalle ihailemaan maisemia!

Sitten kohtilentokenttää ja Dollar-autovuokraamoa. Olin asentanut tämän vuokraamon jo Suomessa navin suosikkeihin, mutten ollut tarkastanut tiedon paikkansapitävyyttä saapuessamme Miamiin. Yleensä teen aina niin, että kun navi on käynnistetty ja saanut yhteyden, niin tarkastan vuokraamon pihalla, että tosiaan olemme siellä navinkin mielestä. Nyt auto saatiin parkkihallista ja yhteyttä satelliittiin ei ollut ja sitten kun ajoimme sieltä ulos, niin asia unohtui tarkistaa. Niinpä meillä oli vanhat tiedot. Vuokraamo oli ollut siellä aikoinaan, mutta oli nyt siis uusissa tiloissa. No,me ajoimme siis tyhjälle tontille ja ihmettelimme, kuinka löytäisimme vuokraamomme. Lähdimme kohti lentoasemaa ja pysähdyimme eräälle huoltoaemalle tarkistamaan tilannetta. Päämäärättömästi siellä ei kannata lähteä ajelemaan siinä liikennevirrassa. Voi tulla pitkät kiertomatkat ja koneet eivät odota. Kysyimme kahdelta nuorelta mieheltä apua pulmaamme ja amerikkalaiseen tapaan he heti paneutuivat auttamaan meitä. He selvittivät kännykkänsä avulla Dollar-vuokraamon uuden osoitteen ja naputtivat sen vielä meidän naviimme ja sieltähän se löytyi kahden kilometrin päästä.

Auto vuokraamoon ja junalla terminaaliin. Turvatarkastukset sujuivat jouhevasti ja sitten oli aika jäähyväisoluelle. Lento sujui ongelmitta ja Lufhansa tarjosi yhtä ystävällisen ja hyvän palvelun kuin tullesammekin. Aikataulussa saavuttiin Helsinkiin ja sitten vielä bussilla Tampereelle ja taas oli yksi matka takana.

Tulliteistä vielä vähäsen. Vuokraamohan yritti melkein väkisin tyrkyttää meille tullitiepassia. Kartassa vihreällä merkitty Florida´s Turnpike on maksullinen tullitie ja siellä ei voi maksaa käteisellä eikä luottokortilla (ainakaan eteläisissä osissa). Ainoastaan tämä etukäteen maksettu tullipassi kelpaa. Jos sitä ei ole, niin rapsahtaa satasen sakko jokaiselta tarkasuspisteeltä, jonka ohi ajaa. Me emme kuitenkaan ottaneet tätä passia, kun ei ollut tarkoitus ajaa edes tätä tietä ja mehän lähdimme melkein saman tien kohti pohjoista. Selvisimme vallan mainiosti ilman passia. Laitoin naviin ruksin "vältä tietulleja" ja tämä toimi hyvin. Key Westissä käydessämme ajoimme tullitien vieressä kulkevaa ilmaista I 95 tai US 1 pitkin ja Meksikon lahden rannalle siirryimme US 41 pitkin.


Tilastotietoa:

Lennot kahdelta yhteensä 1286 €
Auto  (premium) 3 viikkoa vapaat mailit 617 € 
Ford Crown Victoria, 4,6 L V8, 239 hp
Bensaa kului 612 L  ja se maksoi 470 €
Kalleimmillaan bensa oli 4,02 $/Gallon ja halvimmillaan 3, 49 $/G
Keskikulutus (5760 km) oli 9,4 L/100 km ja litrahinta keskimäärin 0,77 €/L
Motellien keskihinta (kallein 111 $, halvin 45 $) oli 62 $/yö
Rahaa kului kahdelta yhteensä (bensa majoitus, syöminen, eläminen) 2500 €
Koko matkan kulut yhteensä 4873 €
Käteistä oli molemmilla mukana 500 $ ja kun siitä maksettiin vain tippejä ja huoltoasemien kahveja, niin itselleni jäi vielä reilu 300 dollaria käyttämättä. Käytimme siis luottokortteja aina kun mahdollista.
Kaikki kurssimuutokset on tehty keskiarvolla 1,27.