perjantai 4. joulukuuta 2009

USA 3 (5 viikkoa), 29.8-4.10.2007, New York - New York

Kolmas matka tehtiin sillä mielellä, että bongataan nyt ne loputkin osavaltiot, missä ei olla vielä käyty. Alaska ja Hawaii jäivät vielä näkemättä, mutta ehkä myöhemmin. Google kartta on neljässä osiossa, kun kaikki pikkutiet, mitä ajoimme, vievät aikalailla tilaa. Etusivun kartalla tämä reitti on merkattu viinin punaisella.
Tässä linkit google-karttoihin:
Yöt  1-14 : http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&oe=UTF8&msa=0&msid=100872151393814450837.000476fdc3e373d7f6be4&start=0&num=200&ll=38.099983,-88.989258&spn=17.364593,39.418945&z=5
Yöt 15-25 : http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&oe=UTF8&msa=0&msid=100872151393814450837.000476fdc3e373d7f6be4&start=22&num=200&ll=35.817813,-88.945312&spn=8.956676,19.709473&z=6
Yöt 26-31 : http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&oe=UTF8&msa=0&msid=100872151393814450837.000476fdc3e373d7f6be4&start=44&num=200&ll=39.147103,-79.442139&spn=4.285065,9.854736&z=7
Yöt 32 - 35 : http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&oe=UTF8&msa=0&msid=100872151393814450837.000476fdc3e373d7f6be4&start=63&num=200&ll=41.590797,-76.201172&spn=4.13256,9.854736&z=7
Tällä kertaa lento oli Helsingistä Frankfurtin kautta New Yorkiin ja sujui ongelmitta. Tällä reissulla oli jo navigaattorikin mukana (Garmin C550), jonka ristimme "Maireksi". Aikaisemmat reissut on navigoinut vaimoni Marja. Myös läppäri oli mukana ja matkakertomukset ystäville lähetettiin sähköpostitse ja liitän ne nyt tähän tarinaan rungoksi:
Moro kaikille,


Parhaillaan ollaan Massachusettsin osavaltiossa Bostonin pohjoispuolella Essex-nimisessä paikassa viehättävässä motellissa joen varrella.

Matka sujui hyvin ja laukkukin tuli samalla koneella, vaikka Frankfurtissa oli vain 1h 20 minuuttia aikaa vaihtaa konetta. Jumbo tosin odotti 15 minuuttia laukkujen tuloa ennen lähtöä. Myötätuulen ansiosta menetetty aika saatiin kiinni ja kone oli perillä puoli tuntia etuajassa. Maahantulotarkastuksessa meni tunti ja toinen autoa hakiessa. Olin tilannut täyskokoisen jenkin eli Dodge Chargerin tai vastaavan ja kun Dodgea ei löytynyt niin tarjosivat jotain Hondaa. Nostin pienen metelin ja ilmoitin, etten todellakaan ole tullut Suomesta USAan ajelemaan japanilaisella Hondalla (Sorry Pepe). Tyttö teki kaikkensa ja tarjosi Chryslerin C300:sta, jonka olisin hyväksynytkin, mutta viereinen tiski ehti antaa sen juuri ennen pois. Lopulta tyttö osasi vedota jokaisessa miehessä asuvaan pikkupoikaan ja tarjosi tämänvuotista, uudenkarheaa Ford Mustangia laskettavalla katolla. Kokeiltiin, että laukut mahtuvat takaluukkuun ja sitten Maire (Garmin C550) kiinni tuulilasiin ja kohti Connecticutia, jossa ensimmäinen motellimme sijaitsi. Navigaattoriin oli jäänyt vahingossa viime kevään Floridan reissulta oletusarvoksi ”vältä tietulleja” ja niinpä saimme ylimääräisen tunnin kierroksen, kun Maire kierrätti meidät Manhattanin kautta tulleja vältellen matkaan. Pääsimme kuitenkin onnellisesti, vaikkakin rättiväsyneinä perille, mutta saimmehan ihailla Manhattanin mahtavia pilvenpiirtäjäsilhuetteja.

Tämä ”Uuden Englannin” alue New Yorkin koillispuolella on tiheästi asuttua ja vaurasta. Kaupungit ovat kiinni toisissaan ja liikenne vilkasta. Tarkoitus on bongata kuitenkin nämä valtiot ja niinpä jatkamme huomenna koilliseen aina Maineen asti ja sitten käännymme kohti Niagaran putouksia. Jos sää jatkuu näin kauniina, niin ajelemme varmaankin New Yorkin osavaltiossa olevien Adirondac vuoriston keskeltä yli. Huiput kohoavat 4-5000 jalan korkeuteen. Kerron siitä sitten lisää seuraavalla kerralla.

Hyvin on päästy alkuun ja tuntuu mahtavalta ajatella, että tämä jatkuu vielä toista kuukautta.

Liitteenä kuva autostamme ja Mairesta kojelaudalla ja Marjasta etupenkillä.

Terkuin Jukka



Edellisestä paikasta Massachusettsin Essexistä ajeltiin rantaa seuraillen New Hampshiren kautta Mainen Kittery Pointille katselemaan purjeveneitä. Lähdimme sieltä sitten suoraan länteen kohti Niagaraa ajaen suoraan New Yorkin osavaltioon Adirondac-vuoriston juurelle Lake Georgian rannalla sijaitsevaan motelliin. Kauniin perjantaipäivän johdosta paikka oli täynnä viikonloppua viettäviä turisteja ja hinnat sen mukaiset. Saimme mukavan motellin hienolla näkymällä järvelle, mutta siitä ilosta täytyi maksaa tuplahinta eli 117 dollaria. Hinta ei tosin harmittanut yhtään, sillä istuessamme ilta-auringossa terassillamme katsellen järvelle ja syöden jättikatkarapuja ja nauttien kohtuullisesta viinistä ja vielä myöhemmin parista GT:stä olo tuntui ihmeen hyvältä.

Seuraavana aamuna ajoimme sitten hienossa säässä Adirondack-vuoriston yli. Maisemat olivat hienot ja kasvusto rehevää ja ilma kirkasta ja puhtaan tuntuista. Jatkoimme vuorten jälkeen etelään US20-tielle ja ajelimme puistomaisessa, kumpuilevassa ympäristössä Buffalon esikaupunkeihin asti, missä yövyimme. Ajattelimme, että emme mene Niagaran lähistölle yöksi, koska siellä ainakin hinnat ovat korkeat, mutta jouduimme nytkin maksamaan yöstä ja ilman näköalaa 125 dollaria. Olisihan hakemalla voinut säästää pari kymppiä, mutta kun takana oli jo 500 km:n päivämatka ja aurinko paistoi vielä neljä tuntia, niin päätös oli helppo tehdä. Jälkeenpäin tutkin netistä Niagaran upeiden hotellien tarjouksia ja sain Marjan melkein hermostumaan. Kanadan puolella oleva Marriott-hotelli tarjosi näköalahuonetta putouksille yhdeksi yöksi 60 dollarilla ja samanlaisia tarjouksia näin kuumimman sesonkiajan ulkopuolella tuntui olevan muillakin. Melkein sama meininki kuin Las Vegasissa, missä saattaa päästä yöpymään Stripin varrella olevaan luksushotelliin dollarilla, kun laskevat, että sisällä oleva asiakas maksaa huoneensa pelaamalla.


Niagaran putoukset olivat vaikuttavampia kuin mitä ennalta ajattelimme. Päivä oli helteinen ja täysin pilvetön ja putouksen ympärillä oli mahtava sateenkaari. Putouksen aiheuttama vesihöyry näkyi kymmenen kilometrin päähän ja luulimmekin ensin, että siellä palaa jotakin. Menimme itse sinne heti aamusta ja väkeä ei ollut juuri lainkaan, mutta kun lähdimme pois pari tuntia myöhemmin parkkipaikat ja tiet olivat täynnä autoja. Sitten ajelimme länteen Erie-järven rantaa seuraten. Järvi on valtavan kokoinen, eikä toista rantaa näkynyt. Kun siirryimme valtaväylältä pienemmille teille ja saimme vauhtia laskettua, laskimme Mustangin katon alas ja otimme aurinkoa viimeisen tunnin ennen majoittumista. Nyt motellimme oli jo kohtuuhintainen maksettuaan 60 dollaria.

Seuraavana päivänä reitti kulki Ohiosta Michiganin eteläosan läpi Indianaan Michigan City nimiseen paikkaan. Koska päivä oli täysin pilvetön, kuten kaikki aikaisemmatkin, päätimme majoittua jo 1430 ja löysimmekin viehättävän motellin uima-altaalla 48 dollarin hintaan. Langatonta verkkoa ei ollut, mutta motellin aulassa oli tietokone asiakkaitten käyttöön.

Hankin muuten ennen tänne lähtöä Suomesta kannettavaani Wlan-kortin ja ilmaisia yhteyksiä löytyy joka paikasta. Joko motellit tarjoavat niitä tai sitten vaan nappaan jonkun salaamattoman yhteyden käyttööni. Operointi on aivan toista, kuin kännykän GPRS-yhteyden kautta, jota käytin edellisellä matkalla. Ensinnäkään tämä ei maksa mitään ja on sairaan nopea, nopeampi kuin Soneran laajakaista kotona.


Aamulla ajoimme Chigacoon katsomaan pilvenpiirtäjäsilhuetteja. Hirvittävä saastesumu näkyi jo 50 km ennen kaupunkia ja vaikka päivä oli pilvetön, niin tornit olivat usvan peitossa, kuten liitteenä olevasta kuvastakin näkyy. Ei todellakaan tehnyt mieli nousta autosta, vaan keskustan jälkeen suuntasimme kiireesti etelään puhtaammille seuduille. Ajoimme Interstate 80:stä länteen maissipeltojen keskellä ja majoituimme Iowan osavaltion keskellä Newton-nimisessä kaupungissa Day´s Inn-motelliin, koska meillä oli pyykkipäivä. Tässä ketjussa on aina kolikoilla toimiva pesukone ja kuivuri, mutta yllätykseksi tässä ei ollutkaan. Omistaja kyllä antoi meidän käyttää talon konetta, koska muuten olisi menettänyt meidät asiakkaina.

Huomenna on ensimmäinen viikko täynnä ja kilometrejä on nyt takana 3068.

Liitteenä on myös pari kuvaa Niagarasta ja kuten huomaatte, niin ilmassa oleva valtava vesihöyryn määrä haittaa huomattavasti terävyyttä.

Tämä tällä erää, lisää seuraa!


Moro taas kaikille!
Ensimmäinen viikko takana ja matkaa on tullut taitettua tähän mennessä reilu 3600 km. Aamulla kun lähdimme Iowan Newtonista liikkeelle aurinko paistoi taas pilvettömältä taivaalta. Iltapäivällä lämpö kohosi taas reiluun 30 asteeseen, sataakohan täällä koskaan? On meinaan näiden meidän kolmen pitkän USAn läpiajomatkan aikana aina ollut juuri tällaiset säät. Voi olla, että joudumme vielä näiden puheideni takia keskelle tornadoa.

Kävimme Iowassa Winterset-nimisessä kylässä katsomassa John Waynen syntymäkotia ja jatkoimme sieltä pienempää tietä Nebraskaan ja taas tuli uusi osavaltio vallattua. Nebraskassa sai Interstate 80-tiellä ajaa 75 mailia tunnissa ja kun siihen lisäsi 4 mailin ylinopeuden, joka näyttää olevan se sallittu raja, niin todellinen nopeus ”Mairen” laskemana oli 125 km/h. Matka joutui mukavasti, kun siirryimme 200 kilometriä lännemmäksi ja lähemmäksi Kalliovuoria. Majoituimme Kearney-nimiseen kaupunkiin ja valitsimme motellin vanhan kaavan mukaan. Mustangista katto alas ja kruisalu ”motellikatu” päästä päähän ja sitten valittiin se mukavimman näköinen. Meille on aina ollut tärkeää, että motelli on perinteinen yksikerroksinen, jolloin auton saa oven eteen ja tavarat helposti sisään ja ulos. Kerroksiin kiipeäminen ei ole mukavaa helteisessä säässä tai väsyneenä. Tuntemattomista ketjuista tai yksityisistä motelleista käyn aina katsomassa huoneen etukäteen, jotta ilta sujuisi leppoisissa merkeissä eikä varakartturini rupeaisi murjottamaan liian vaatimattoman tai suorastaan törkeän likaisen huoneen johdosta. Sillin kanssa viime kevään Floridan matkan aikana tällaisia ongelmia ei esiintynyt.


Nyt kun olemme ajaneet Iowan läpi ja Nebraskaakin puoleenväliin, niin voi sanoa, että nämä osavaltiot ovat USAn maissiaitta. Koko matka tien molemmin puolin on vain maissipeltoja. Pysähdyimme tarkistamaan, että ne todella ovat maissia ja kyllä sieltä maissitähkä löytyi sisältä, kun Marja purki kaiken suojalehden ympäriltä. Samoista pelloista kuului aivan infernaalinen heinäsirkkojen siritys. Se oli niin kova ääni, että jopa KH ainakin aistisi sen.

Seuraavana päivänä ajoimme mahtavien maissipeltojen ja preerian halki kohti Denveriä. Uskomattomia nämä preeriamaisematkin. Horisonttiin asti pelkkää preeriaa ja tunnista toiseen, vaikka auto liikkui 108 km/h. Kalliovuoret rupesivat näkymään 100 km:n päästä ja majoituimme niiden juurelle Denverin lähistölle.


Menimme Kalliovuorille I 70 pitkin, joka meidän kokemustemme mukaan on kaunein reitti. Olemme ylittäneet vuoret etelässä I 8 ja I 10 pitkin ja pohjoisessa I 90 pitkin ja kyllä tämä I 70 on vertaansa vailla. Ennen Glenwood Springsiä ajetaan Glenwood Canyonin läpi ja näkymät ovat mahtavat.. Glenwood Springs oli tämän reissumme läntisin paikka, vaikka Marja vaatikin päästä Las Vegasiin paikkaamaan taloutemme kuntoon. Lähdimme kuitenkin kohti etelää ja New Mexicoa. Ajoimme Aspenin kautta ja tie nousi kapeana ja kaiteettomana 12 000 ft:n korkeuteen. Aurinko paistoi ja Mustangin katto oli alhaalla, jotta minun oli hyvä kuvata samalla. Marja kylläkin protestoi pariin kertaan, että molemmat kädet pitää olla ratissa ja katse tiessä, mutta kyllähän Mustangi polulla pysyy jo luonnostaan.

Seuraavana päivänä ajoimme 300 mailin erämaataipaleen New Mexicon puolelle Los Alamos-nimiseen paikkaan. Poikkesimme vielä Coloradon puolella katsomassa Yhdysvaltojen korkeimmat hiekkadyynit (700 ft). Dyynit syntyvät tuulen puhaltaessa vuoristosta irtoavan hiekan samaan paikkaan. Dyyni oli aika erikoisen näköinen seistessään keskellä erämaata vuoriston vieressä korkeana hiekkakasana. Nyt kun New Mexicokin on vallattu olen käynyt 48 osavaltiossa. Marjalta puuttuu West Virginia, missä minä kävin Sillin kanssa kevään kiekkoreissulla, mutta eiköhän me poiketa sen kautta paluumatkalla. Alaska ja Hawaii ovat näkemättä ja yksi amerikkalainen ehdotti meille, että menkää Alaskasta Hawaiille risteilyaluksella ja Marjahan innostui tietysti asiasta. Voi olla, että tällainenkin juttu täytyy tehdä.

Ajoimme (9.9) 320 mailin erämaataipaleen New Mexicon karussa mutta kauniissa maisemassa. Yhdysvallat räjäytti täällä reittimme varrella ensimmäisen atomipomminsa ennen iskua Japaniin. Alueelle ei mennyt mitään teitä, eikä me sinne oltaisi mentykään ja muutenkin tämä alue on aika tarkassa valvonnassa. Tarkastuspisteet oli molemmissa päissä, ennen kuin matka sai jatkua. Majoituimme Motel 6-ketjun motelliin 62 dollarilla. Motellissa on kaikki mukavuudet internetyhteyksistä uima-allas- ja kuntosaliosastoihin, itsepalvelulla toimivat pesulat ym. Meillähän ilta sujui siten, että kauppakäynnin jälkeen Marja meni vaahtokylpyyn ja minä pesulaan pesemään pyykkejämme. Näinhän sen varmaan kuuluu toimiakin! Ihmettelin kyllä sitä, että naisilla syntyy vähintään tuplasti enemmän likapyykkiä kuin miehillä, ovat varmaan sen verran likaisempia luonnostaan. Voi olla, että nyt kaivan verta nenästäni, mutta ei olla vielä riideltykään tällä matkalla.


Yöllä oli satanut ja salamoinut, mutta aamu valkeni taas kauniina. Kävimme katsomassa New Mexicon eteläosan kuuluisat White Sand-muodostumat ja vaikuttavat olivat. Poikkesimme myös ufo-kaupungissa Roswellissä, mutta ei me mitään ufoja tai muukalaisia nähty. Tuntui, että yksi vähän samannäköinen oli lähempänä kuin uskoinkaan ja vieläpä samassa autossa. Jatkoimme matkaa Uuden Meksikon öljykenttien läpi lähelle Teksasin rajaa Hobbs-nimiseen kaupunkiin, jossa majoituimme Desert Inn-motelliin 72 dollarilla.

Huomenna on 11.9 ja kaksoistornien terrori-iskusta on ollut paljon ohjelmaa televisiossa. Oli mielenkiintoista seurata, kun Bostonin ja New Yorkin vuorossa olleita lennonjohtajia haastateltiin tapahtumasta ja kun he totesivat voimattomuutensa tilanteessa, jollaista ei voi sattua kuin korkeintaan elokuvissa. Lisäksi uutisissa on ollut tietysti Steve Fossetin etsinnöistä, mutta toiveita ei paljon ole. Suomestakin on kerrottu uutisissa, nimittäin siellä on kuulemma ollut ilmakitaransoiton kilpailut ja se on ollut ainoa uutinen, joka on täällä meidän havaintojemme mukaan läpäissyt uutiskynnyksen!

Auto on liikkunut tähän mennessä 6270 km ja lisää tarinaa ja kilometrejä on odotettavissa noin viikon päästä.



Moro taas kaikille! (11.9 – 17.9.2007) Tässä vielä teksti ilman kuvia, kun kaikki eivät pystyneet ottamaan kuvia vastaan.
Hobbs jätettiin taakse ja ajoimme US 180 tietä itään. Olen ennenkin ihmetellyt, kuinka osavaltiot voivat olla täysin erilaisia, vaikka rajaviiva kartalla on viivasuora. Niinpä nytkin, kun siirryimme New Mexicon puolelta Teksasin alueelle kaikki muuttui silmänräpäyksessä. New Mexicon öljykenttäalue epämiellyttävine tuoksuineen loppui kuin taikaiskusta ja maisema muuttui Teksasin puolella laajoiksi horisonttiin ulottuviksi viljellyiksi peltoalueiksi. Kaikki oli hyvin hoidettua ja siistiä. Se täällä on ollut kyllä merkille pantavaa kaikkialla, että teiden varsilla ei ole irtoroskaa. Tienpientareet ovat puhtaita ja jätteet jätetään niille tarkoitettuihin paikkoihin. Aivan toista kuin esimerkiksi Espanjassa, jossa mielestäni oli vain kaksi kaatopaikkaa koko valtiossa, nimittäin tien molemmin puolin.


Jatkoimme matkaa (12.9) kauniissa säässä kohti Dallasia, jossa kävimme Down Townissa katsomassa Kennedyn muistomerkin. Kaupunki on laaja itä-länsi suunnassa. Kun saavuimme esikaupunkialueille lännestä, matkaa keskustaan oli Mairen ilmoittamana vielä 85 km. Dallasista suuntasimme kaakkoon Nacogdoches-nimiseen kaupunkiin. Kuinkahan sekin lausutaan, oli jopa vaikeuksia kirjoittaa se oikein navigaattoriin. Pääsimme kuitenkin perille kauniissa säässä ja majoituimme 67 dollarilla erinomaiseen Day´s Inn motelliin. Ilolla laitoin merkille, että meillä on jopa olohuoneosio tässä huoneessa. Nyt tätä kirjoittaessani tosin mietin, olikohan se olohuone niinkään hyvä ratkaisu. Nimittäin eihän sitä tarvitse paljoakaan töpätä, kun joutuu nukkumaan yönsä olohuoneen sohvalla!

Kävin tänään parturissakin. Marja meni käymään huoltoaseman naistenhuoneessa ja minä viereiseen parturiin. Tyttö kysyi, mitä haluan tehtäväksi kolmen viikon siililleni ja minä ilmoitin, että kaikki pois. Homma hoitui 6 dollarilla ja olin autolla tukattomana odottelemassa Marjaa, kun hän palasi veskireissultaan.

Seuraavana aamuna (13.9) säätiedotus varoitteli tornado Humbertosta, joka pyöri Teksasin etelärannalla Calvestonissa ja liikkui koilliseen yli Louisianan. Meidän oli tarkoitus ajaa itään kohti Mississippijokea ja nousta sitä seuraten Memphisiin, mutta olisimme joutuneet juuri Humberton reitille. Niinpä teimme uuden suunnitelman ja koska olimme juuri sadealueen ulkopuolella, lähdimme mekin myrskyn suunnassa koilliseen. Tunnin jouduimme ajamaan sateessa, kun tie koukkasi etelän ja idän kautta takaisin pohjoiseen, mutta muuten onnistuimme reittivalinnassa loistavasti. Auton oikealla puolella näkyi pahaenteisen mustat sadepilvet ja auton vasemmalla puolella oli puolipilvistä ja auringonpaistetta. Ajoimme Louisianan luoteiskulman läpi Arkansasin El Doradoon ja otimme motellin jo ennen kello 1400. Huoneestamme oli suora pääsy allasosaston patiolle ja nautimmekin loppuiltapäivän siellä mutustellen pitsaa ja juoden olutta ja viiniä. Tämän La Quinta-motellin erinomaisen huoneen hinta oli 67 dollaria.

Seuraavana päivänä (14.9) noudatimme edellisen päivän kaavaa ja majoituimme heti 1300 jälkeen Memphisin eteläpuolelle Clarksdaleen Best Western -motelliin 67 dollarilla. Kaupassa käynnin jälkeen viinipullo auki ja rentouttava iltapäivä altaan äärellä matkan tapahtumista jutellen. Minulla on ollut kauhea köhä melkein koko ajan. Johtuu varmaan ainaisesta ilmastoinnista, jota on pakko pitää päällä kuumuudesta johtuen. Ei se onneksi ole muuten olotilaa haitannut, kuin että on pakko yskäistä silloin tällöin. Marjan mielestä yskin koko ajan kuin hevonen. Jospa se on tuo alla oleva Mustang, joka köhisee, kun joutuu vain kruisailemaan. Olen kyllä silloin tällöin eli AINA kun tulemme pikkutien liittymästä valtatielle antanut humman laukata ja kyllä se mukavasti lähtee paikaltaan tuonne 70 mailin nopeuteen 4-litraisen V6 antaessa potkua.

Marja (15.9) kuitenkin pakotti minut aloittamaan illalla tarkoitukseen määrätyn antibioottikuurin varmuuden vuoksi. Joskus on parempi olla mukisematta vastaan ja niinpä syön nyt sitten antibioottia seuraavan viikon. Viikon jälkeen köhä on varmasti poissa, siis muutenkin, mutta naisen logiikan mukaan hän sen paransi. Ajelimme aamulla kauniissa säässä Memphisiin ja kävimme Gracelandin ulkopuolella vähän shoppaamassa. Mehän vierailimme itse talossa viime reissulla, emmekä viitsineet jonottaa sinne tällä kertaa. Jatkoimme matkaa itään ja yövyimme ennen Nashvilleä 47 dollarilla. Se on mukava nähdä, kuinka Mustang herättää positiivisia tunteita amerikkalaisissa. Juttuseuraa auton tiimoilta tulee aina ja nyt kun olimme nostaneet pöydän ja kaksi tuolia motellimme oven eteen ja olimme siinä auringossa GT:llä ja auto seisoi ruudussa sivuprofiili tielle päin, niin ohiajava harrikkaporukka morjensti meitä komeasti lapa pystyssä.

Täytyi aamulla todeta, että olo oli ryhdikkäämpi. Ehkä ne antibiootit kuitenkin vaikuttavat. Tätä ei kyllä uskalla heti kertoa Marjalle, kulkee muutenkin rinta rottingilla ja uskoo olevansa vähintään poppamiestason vaikuttaja tällä lääkerintamalla. Päivä oli kaunis ja käväisimme alkuperäisessä ”Nääsvillessä” (Nashville) ja pyörimme hetken keskustassa ja suuntasimme sitten pikkuteitä Chattanoogan läheisyyteen yöksi. Ajoimme välillä niin pieniä teitä, joita ei ollut kartassakaan, mutta kun ”Mairelle” oli annettu ohje viedä meidät lyhintä reittiä perille ja kun alue näytti olevan hänelle tuttu, niin luottavaisesti kuuntelimme neuvoja kääntyä tuosta navetan kulmalta oikealle ja niin edelleen. Hyvin tultiin perille ja mielenkiintoisia teitä pitkin. Tennessee on erittäin kaunis osavaltio kumpuilevine maastoineen ja hyvin hoidettuine tiloineen.

Tänä aamuna (17.9) ajoimme Atlantaan ja kävimme keskustassa katsomassa Margaret Mitchell:in (Tuulen Viemää -kirjoittaja) kotitalolla, joka on museona. Sitten ajoimme kaupungin läpi pikkuteitä pitkin 30 km kaakkoon Jonesboro-nimiseen kaupunkiin, missä kyseinen henkilö on asunut lapsuutensa ja saanut vaikutteita kirjoihinsa. Tämä oli siis Marjan juttu ja hänelle tärkeä. Minä toimin nöyränä kuljettajana ja näytin iloiselta. Emme siis oikeasti ole riidelleet koko matkan aikana ja siitä koetan pitää kiinni ”vaikeinakin” hetkinä! Jatkoimme matkaa täällä Georgian osavaltiossa, jonka Sillin kanssa muistamme kuivana osavaltiona viikonloppuisin. Minkäänlaista alkoholipitoista juomaa ei myydä sunnuntaisin, vaikka ne kaupan hylyillä ovatkin esillä. Koimme Marjan kanssa myös tällaisen puoliraittiin illan sunnuntaina Tennesseen puolella – sama älytön laki. Nyt tilanteeseen on varauduttu. Minä heitin vähän likapyykkiäni roskikseen ja näin vapautuneeseen tilaan Mustangin takakonttiin on ladattu hätäpakkaus (saa aukaista vain sunnuntaisin).

Huomenna on tarkoitus jatkaa Savannahiin, toinen kulttuurin kehto näin amerikkalaisen mittapuun mukaan, mutta siitä tarkemmin seuraavassa tarinassa. Nyt on takana 20 päivää ja 9000 km ja jäljellä vielä reilu pari viikkoa. Mahtavaa!


Moro taas kaikille (18.9-24.9.2007)
Lähdettiin aamulla kauniissa auringonpaisteessa ajamaan kohti Savannahia. Ajettiin ensin pikkutietä Dubliniin, mutta sitten siirryimme I 16 ja jatkettiin suoraan Savannahiin. Kaupunki on perustettu 1730-luvulla ja siellä olikin ihan omanlaatuisensa tunnelma. Ajattelimme ensin ottaa keskustasta jonkun edullisen motellin, mutta ei niitä ollut. Hyvillä paikoilla olisi pitänyt maksaa yli 200 dollaria yö ja silti olisi ollut kävelymatkaa historialliseen keskustaan niin paljon, ettei keskenkuntoisena ja hirveässä helteessä olisi viitsinyt. Niinpä tyydyimme autoilemaan Bull Streetin päästä päähän ja sitten häivyimme kaupungin pohjoispuolelle ja otimme Super 8 Motellin 60 dollarilla. Savannah on kyllä näkemisen arvoinen paikka ja joskus kun Marjalla on nuorempi ja terveempi kuski, kuten hän jossain vaiheessa antoi ymmärtää, niin sen parempi näkeminen saattaa toteutuakin! Tänne on luvattu sateen mahdollisuus huomiseksi, joten katsotaan netistä tarkemmin, mihin päin huomenna suunnistetaan. Nyt aurinko porottaa kyllä siniseltä taivaalta ja lämpöä on yli 25 astetta.

19.9 aamulla aurinko paistaa ja heti aamulla on helteisen tuntuista. Päätimme lähteä lounaaseen kohti Floridan Tallahasseeta ja parin sadan mailin ajon jälkeen otimme motellin Thomasvillestä. Olemme vielä Georgian puolella, mutta huomenna Floridassa. Tänään oli tärkeintä löytää motelli, missä saadaan pyykki puhtaaksi. Ensimmäinen hylättiin sen takia, kun pesulaa ei ollut. Majoituimme Day´s Inniin 60 dollarilla ja pesin ja kuivasin kaikki likapyykki kolmen dollarin hinnalla. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja olemme viettäneet pitkän iltapäivän motellimme hienon ulkoaltaan ääressä napostellen kaikkea pientä ja maukasta, mitä kaupasta löysimme.

Aamu (20.9) oli ensimmäinen täyspilvinen ja päivä jatkui samanlaisena. Ukkosta on luvattu ja ilma on kostean kuumaa. Säätiedotusta uhmaten suuntasimme etelään Floridan Tallahasseen kautta Meksikon lahden rannalle. Aikavyöhykkeen ylittäminen toi meille yhden lisätunnin ja majoituimmekin Mexico Beachillä rantahiekalla olevaan motelliin jo ennen puoltapäivää. Meillä on parveke suoraan merelle, Ocean View of course, sanoi tumma tyttö respassa, kun utelin, mitä saamme reilun 90 dollarin sijoituksella ja sitä paitsi siinä oli jo ”winter season” -alennus. Ja jos jompikumpi meistä olisi yli 65-vuotias, niin saisimme 10 prosentin lisäalennuksen, ”but you don´t look like” sanoi tyttö ja osui oikeaan, ei siis lisäalennuksia. Tuntuu mukavalta istuskella rauhassa merelle tuijottaen, kuitenkin jo 10 000 km takana ja muutama tuhat vielä edessä ja sitä paitsi vähän isompiakin rapakoita on ylitetty kuin tuo edessä aukeava Meksikon lahti.

Nyt (21.9) oli ensimmäinen kunnon sateinen aamu. Tosin sade on uskomattoman lämmintä. Täällä sää ei näköjään kylmene vesisateessa. Iso kurki oli aamulla edessämme hiekkarannalla nilkkasyvyydessä kalastamassa. Illalla pyöriäisen tapaiset temmelsivät meressä pitkän aikaa. Aamiaisen syötyämme ajoimme vesisateessa Floridasta Alabamaan ja jatkoimme pohjoiseen aina Montgomeryyn asti, missä majoituimme 78 dollarilla Jameson Inn –motelliin. Olimme koko päivän kytänneet pienten kaupunkien läpi ajaessamme viinakauppaa, kun täällä marketeista saa vain olutta ja viiniä ja minulta rupeaa Gin olemaan vähissä. Tai ei oikeastaan vähissä, mutta jotkut tietävät sen epämiellyttävän tunteen, jos täytyy ajatella lasiin kaataessaan, että riittäähän tämä koko viikonlopun. Emme kyenneet selvittämään ratkaisua ja niinpä ajoin huoltoasemalle ja kysyin tietä lähimpään viinakauppaan ja kuinka ne täällä Alabamassa yleensä löytää. Tummat tytöt tietävät paljon ja niinpä nytkin sain asiantuntevan selostuksen ajaa noin 5 km eteenpäin neljänsiin liikennevaloihin ja etsiä siitä risteyksestä sininen ABC-kyltti. Täällä ei ole punaisia ”liquor”-kylttejä tai vastaavia, vaan tämä huomaamaton sininen ABC-kyltti (Alabama Beverage Company). Sisältä löytyi asiallinen valikoima jopa tuontijuomia. Litran Gordon Gin maksoi 13 dollaria.

Aamu (22.9) oli lämmin ja sää puolipilvinen. Lähdimme pohjoiseen kohti Tennesseen Chattanoogaa käyttäen pikkuteitä. Alabama näytti parhaat puolensa. Maaseutu oli kaunista ja rehevää ja pohjoisemmassa, kun tulimme Tennessee-joen vaikutuspiiriin, vettä ja vesiaktiviteettejä oli paljon. Ohitimme Chattanoogan moottoriteitä pitkin, mehän olimme käyneet siellä jo kerran ja yöpyneetkin. Täällä tuntuu olevan vaikea ajella viittä viikkoa niin, ettei ylitä aiempaa jälkeä jossain kohdassa. Tuntuu käyvän vähän ahtaaksi tämäkin maa. Yövyimme Tennesseen Clevelandissa miellyttävässä motellissa 68 dollarilla. Marja odotti viereisen motellin pihassa autossa, kun kävin katsastamassa huoneet molemmista. Viereinenkin motelli oli ihan siisti ja sen olisi saanut 15 dollaria halvemmalla ja sekin olisi kelvannut Marjalle, mutta nyt kartutettiin vähän pistepussia, vaikka se aika täynnä onkin. Viidentoista kilometrin kauppareissu tehtiin Mustangin katto alhaalla hymyssä suin. Täällä 10-15 kilometrin kauppamatkat ovat aivan normaaleja. Kaikki kaupat, kuten muutkin liikkeet, ovat keskittyneet jollekin alueelle ja jos et sattumalta asu juuri sillä tienoolla, niin matkaa on. Täällä ei siis todellakaan voi lähteä kävellen kauppaan. Vaikka kauppa olisi näkyvissä tien toisella puolella, niin ei sinne mene mitään jalankulkijalle tarkoitettua väylää. Juokse siinä sitten 6-8 kaistan poikki autojen seassa ja takaisin vielä kasseja kantaen.


Aamu (23.9 ) oli jälleen pilvetön ja kuuma. Oli hieno ajopäivä ajella sunnuntaiaamuna unisten pikkukylien läpi Tennessee-joen reunoja seuraillen kohti Kentuckya. Erittäin kauniit maisemat ja kun reittivalintamme oli lyhintä mahdollista tietä, niin ”Maire” johdatteli meidät välillä vuoriston oikopoluille. Eipä olisi sielläkään muuten käyty. Kentuckyssä majoituimme Hazard-nimiseen kylään ja saman nimiseen motelliin 56 dollarilla. Kävimme paikallisessa lännenkapakassa syömässä hampurilaisen ja kunnon pihvin. Ainoastaan hevoset puuttuivat kapakan edustalta, mutta helposti ne sinne kuvitteli. Tarjoilijatyttöä nauratti, kun hän ihmetteli, mitä ihmettä teemme tällaisessa maailmanlopun paikassa ja kun sanoin, että tulimme nimen takia. Meidän oli pakko tulla katsomaan, millainen meno täällä on.

Aamusta (24.9) jo hellettä ja iltapäivällä lämpömittari näytti majoituspaikassamme varjossa olevan pensaan juurella lämpötilaksi +38 C. Ajelimme Kentuckya pohjoiseen ja kävimme tuliaisostoksilla Lexingtonin eteläpuolella olevassa La Fayette-mall:ssa. Ajoimme sitten lähelle Cincinatiä ja yövyimme Knights Inn –motellissa 41 dollarilla. Tänään minulla oli pyykkipäivä ja täällä oli koneet ja kuivurit.

Kentuckyssä ei muuten alkoholia myydä ruokakaupoissa, mutta Liquor-kauppoja on sitten joka kulmassa. Niitä löytää helpommin kuin ruokakauppoja. Niinpä tänään aikamme haettuamme, ja turhaan, ruokakauppaa, kävimme hakemassa parit Whopperit hampurilaispaikasta ja sitten viinakauppaan hakemaan olut- ja viinitäydennystä. Huomenna käydään katsomassa Cincinnatiä ja sitten ajattelimme lähteä Ohion ja Kentuckyn rajajokea seuraten kohti West-Virginiaa, jotta Marjakin pääsee tähän ”lower 48”-kerhoon (alaskalainen sanonta).

Tästä kaikesta kuitenkin noin viikon päästä. Nyt on vielä reilu viikko jäljellä ja tähän mennessä on ajettu 11 500 km.

Liitteenä oleva kuva kuvaa sitä, että wireless-internetyhteydet toimivat joskus paremmin ulkoilmassa kuin huoneen katveessa.



Moro taas kaikille (25.9-2.10.2007)

25.9 aamu valkeni kauniina ja jo aamupäivällä lämpö huiteli hellelukemissa. Ajettiin kunniakierros Cincinnatin keskustan ympärillä ja siirryttiin sitten seuraamaan Ohio-jokea itään milloin Ohion milloin Kentuckyn puolella. Ajelimme kohti West-Virginiaa, jonne saavuimme puolenpäivän jälkeen ja Marja sai 48 täyteen. Majoituimme iltapäivällä kahden aikaan Red Roof Inn –motelliin 55 dollarilla. Kaupasta haettiin mm. pullo kuohuviiniä, joka laitettiin jäihin jäähtymään ja aukaistaan aivan kohta, kunhan saan tämän jutun kirjoitettua, juhlistamaan Marjan 48. osavaltiota.

26.9 Helle jatkuu, vaikka ukkosta luvattiin. Tosin minun tulkintani mukaan kylmä rintama sateineen tulee lännessä meidän perässämme ja me olemme aina hiukan sitä edellä, kunnes Atlantin valtameri tulee vastaan. Iltapäivällä lämpö huiteli 95 asteen Fahrenheit-lukemissa ja se on reilu 30 Celsiusta. Ajoimme päivän Appalachian-vuoriston mahtavissa maisemissa. Välillä kuljimme pieniä serpentiiniteitä ja välillä komeaa interstatea pitkin. Siirryimme West-Virginiasta Virginiaan ja majoituimme Farmvilleen Day´s Inn –motelliin 72 dollarin hinnalla.


Taas kaunis aamu (27.9), mutta Atlantin rantaa lähestyessämme pilvikerros paksuni ja Virginia Beachillä tuli oikein kunnon rankkasade. Ajoimme rannikolle Richmondin läpi ja laitoin ilolla merkille, että autossani olevat naiset Marja ja ”Maire” alkavat päästä jo sopuun keskenään. Mairella oli vapaat kädet tuoda meidät nopeinta reittiä Richmondin läpi ja Marja seurasi kartasta Mairen reittivalintoja ja totesi lopuksi, että olipa ovelasti luotsattu kaupungin läpi, tuskin hänkään olisi pystynyt parempaan. Matka taittui siis sopuisissa merkeissä ja nopeasti Virginia Beachille. Täältä menimme Chesapeake-lahden yli ja ali valtavan pitkää siltaa pitkin ja välillä sukelsimme tunneliin lahden alle. Ei ole muuten mikään miellyttävä tunne olla valtameren pohjassa kulkevassa tunnelissa. Ilmeisesti olen nähnyt liikaa kauhuelokuvia, missä vesimassat syöksyvät juuri tällaiseen tunneliin ja tästä kauhuhetkestä piti vielä maksaa 12 dollaria. Ajelimme sitten kapeaa kannasta pitkin pohjoiseen ja majoituimme päivän kirkastuessa Marylandin puolelle Salisburyyn Best Western –motelliin 75 dollarilla. Pyykkitupa oli aivan huoneemme vieressä ja niinpä en malttanut olla pesaisematta pyykit taas kertaalleen puhtaaksi.

Täytyy kertoa teille hauska tarina minun ja Sillin Floridan matkan tiimoilta. Meidän piti pestä ensimmäinen likapyykkimme ja minä tohkeissani hoidin homman, kun kerta sen osaan. Sillillä oli joku ihmeen hieno sininen paita mukanaan, jota ei missään tapauksessa saanut lingota. No, minulle kävi pieni hama siinä pyykinpesussa. Laitoin tosiaan kaikki pyykit pesukoneen sijasta kuivuriin ja pesuaineen kanssa. Siellä se Sillin hieno paita sai ensin rumpukuivapesun! Uusi lataus ja Silli oli tietysti vähän karheana paitansa puolesta ja piti tarkkaan huolen, että ehti poistaa sen koneesta ennen linkousta. Silli tuli sinisen paidan kanssa huoneeseen ja oli tosi huolestunut, kun paita oli haalistunut väriltään ja kauluksesta hankautunut, siis mennyt pilalle pesussa. Sitä siinä ihmeteltiin, kunnes hain loppupyykin linkouksen jälkeen ja sieltähän sen Sillin hieno paita tuli puhtaana ja uuden veroisena. Se toinen, ”täysin pilalle mennyt” sininen paita, oli minun 15 vuotta vanha vielä omasta mielestäni kohtuukuntoinen Melkan paita. Nauroimme Marjan kanssa tätä juttua tässä pari viikkoa sitten, kun vihdoin raskin heittää kyseisen paidan motellin roskakoriin.

Yöllä (28.9) oli hiukan satanut, mutta aamu valkeni aurinkoisena ja ajelimme hiljalleen kohti Washington DC:tä. Motellia oli hieman vaikea löytää, kun olimme niin lähellä kaupunkia ja vähän väärällä puolellakin. Tämä kaupungin eteläosa on selvästi köyhemmän kansan asuinpaikkaa ja ihonväri on tummaa. Saimme kuitenkin Motel 6:ssa ystävällisen palvelun ja siistin huoneen 66 dollarilla. Marjaa selvästi jännittää asuinympäristömme, mutta kauppareissun teimme kuitenkin katto alhaalla. Koetimme ensin huonetta viereisestä Ramada Inn:stä, mutta kun eivät antaneet katsoa huonetta etukäteen, niin en ottanut. Tässä meidän motellissamme on pihalla päivystämässä aseellinen turvamies, joka halusi nähdä molempien kuvalliset ID-kortit ja otti auton tiedot tarkkaan ylös ja antoi lupalapun autoa varten. Lisäksi koko motellin aluetta kiertää kolmimetrinen piikkilanka-aita, jonka yläosa on taivutettu ulospäin, siis estämään ketään tulemasta alueelle luvatta. Motellissa asuu useita lapsiperheitä. Lapset ovat vauvaikäisestä ylöspäin. Marjaa pelotti koko homma, mutta minusta me vietimme yön todella turvallisessa paikassa.

Koko päivä (29.9.) oli täysin pilvetön ja ajoimme Washingtonin Arlingtonin hautausmaalle, missä kävimme katsomassa Kennedyjen hautamuistomerkit. Sitten ajelimme keskustassa Valkoisen Talon ympäristössä kauheassa ruuhkassa pari tuntia, kunnes saimme ruuhkista tarpeeksemme ja pakenimme pohjoiseen. Majoituimme lopulta Marylandin läntisimpään nurkkaukseen La Vale -kaupunkiin Super 8 -motelliin 96 dollarilla. Viereinen Day´s Inn pyysi huoneesta 160 dollaria. Alueella oli pari 60 dollarin motelliakin, mutta ne olivat tietysti täynnä näin viikonloppuna.

30.9 oli kaunis sunnuntaiaamu, aivan pilvetöntä, mutta selvästi viileämpää. Aamulla lämpöä 1200 jalan korkeudessa, missä motellimme sijaitsi, oli +8 C. Ajelimme koilliseen sellaisen 300 km pätkän kauniin ruskamaiseman läpi ja majoituimme saman ketjun eli Super 8 –motelliin Pennsylvanian Mifflinvilleen. Motelli on juuri sellainen perusmotelli, kuin pitääkin. Kaksi kerrosta ja meidän huone maan tasalla, auto seisoo peruutettuna oven edessä, jolloin tavarat on helppo nostaa sisään ja taas aamulla autoon. Huoneessa on kaksi leveää parisänkyä, iso televisio, kahvinkeitin kahveineen, hiustenkuivaaja ja jääkaappi sekä internet-yhteydet tällä kertaa kaapelilla. Huone on viihtyisämpi kuin eilinen saman ketjun huone, mutta melkein puolet halvempi. Eilen maksoimme 101 dollaria ja tänään 58 dollaria. Eilen tosin oli viikonloppu ja se usein nostaa hintoja ja paikka oli ilmeisesti jonkinlainen turistikohde. Majoituimme tänään jo heti puolenpäivän jälkeen, käytiin kaupassa ja nyt vietetään pitkää iltapäivää pöytä ja tuolit nostettuna oven ulkopuolelle. On mukava istuskella kauniissa kesäsäässä ulkona tätäkin juttua kirjoittamassa.

Nyt (1.10) alkaa ilmassa olla lähdön haikeutta. Tämäkin päivä muuttui puolipilviseksi ajellessamme hiljalleen kohti koillista ja New Yorkia. Parin sadan kilometrin siirtymä kauniissa ruskamaisemassa New Yorkin osavaltion puolelle Middletowniin. Majoituimme Super 8 –motelliin ja tällä kertaa huoneen hinta oli 78 dollaria. Huomenna on tarkoitus mennä Manhattanille ja poistua sieltä sitten taas kauemmaksi nukkumaan. Sellainen 100 km täytyy olla matkaa Manhattanille, jos haluat nukkua siistissä motellissa alle satasella. Manhattanin hinnat surkeistakin luukuista pyörivät 300-400 dollarin kieppeillä ja kun on Mustang alla, niin siirtyminen ei ole vaikeaa eikä ikävää!

Ratkaisin huomisen motelliongelman surffaamalla hetken netissä ja tutkimalla erilaisia vaihtoehtoja. Valitsin Howard Johnson –motellin heti Connecticutin rajalta Greenwichistä ja varasin sen 100 dollarilla. Motellilta on matkaa kentälle viitisenkymmentä kilometriä ja sinne on helppo suunnistaa Manhattanin kierroksen jälkeen.


2.10 Lähdimme aamiaisen jälkeen Manhattanille. Oli mukava päivä ajella Manhattania ristiin rastiin ja katsella New Yorkilaista elämää. Kaksoistornien ympäristö on vieläkin aika lohduttoman näköinen. Kaikki ympärillä pystyssä olevat pilvenpiirtäjät ovat nokisen mustia kaksoistornien palon jäljiltä. Ajelimme tosiaan Manhattania joka suuntaan, 4. Av. ylös, 5. Av. alas ja taas 6. Av. ylös. Liikenne kaupungissa on melkoisen vauhdikasta, mutta siellä on helppo ajaa ja tilaa tulee joka puolelle, kunhan ei jää sitä odottelemaan, vaan ottaa paikkansa liikennevirrassa. Minä nautin tällaisesta liikenteestä, kun siellä saa pyöriä turistina joukossa. Ajoimme Manhattanilta ”Mairen” ohjeiden mukaan motellillemme, joka osoittautui hintansa arvoiseksi. Nyt pakkaillaan laukkuja ja huomenna siirrytään kentälle, luovutetaan auto ja lennetään Suomeen.

Ajettua tuli tämän viiden viikon aikana noin 14300 km eli melko tarkkaan sama määrä kuin viisi vuotta sitten samanpituisella matkalla (14015 km). Kustannuksista en vielä osaa sanoa mitään, mutta kunhan luottokorttilaskut on maksettu, niin laitan vielä teille tiedot tällaisen retken kokonaiskustannuksista meidän elämäntyylillämme, jos vaikka jollekin on tullut ajatus tehdä joskus jotain samanlaista.

Tämä tällä erää, palaan asiaan vielä noin kuukauden kuluttua. Hieno reissu ja meidän mielestämme kannatti ehdottomasti tehdä. Jos terveys pysyy hyvänä, niin tuskin tämä vielä viimeinen oli.

Liitteenä olevasta kuvasta näkee WTC-tornien tuhopaikan ja ympärillä olevien rakennusten nokisuuden.


Moro vielä kerran kaikille!

Nyt ollaan kotona ja aikaerosta on toivuttu. Kotimatka oli aika värikäs, sillä matka alkoi New Yorkin Kennedyn kentällä tasan kahden tunnin rullauksella. Siellä oli ollut aamulla sumua ja liikenne oli ruuhkautunut ja kenttä oli tukossa vielä kello 1800, jolloin meidän piti lähteä. Irtosimme putkesta ihan ajallaan, koska putkia tarvittiin tietysti muille koneille. Kippari kuulutti, että 50 konetta ennen meitä odottaa lähtövuoroaan. Rullailimme siis hitaasti ja välillä seisoimme paikallamme puoli tuntia odottaen omaa vuoroamme. Pääsimme ilmaan tasan kello 2000 ja näin myöhäinen lähtöaika tarkoitti sitten sitä, että Frankfurtin jatkolentomme meni menojaan Helsinkiin ilman meitä. Frankfurtissa oli ylimääräinen viiden tunnin odotus seuraavaan koneeseen, joka sitten sekin hajosi ja taas portinvaihdon ja 45 minuutin myöhästymisen jälkeen pääsimme vihdoin matkaan. Paunulainen Helsingistä Tampereelle kulki sentään ajallaan ja ongelmitta. Kotimatka kesti noin 40 tuntia.
Itse matka ympäri USAa oli erittäin onnistunut ja vaikka paljon nähtiinkin, niin vielä on paljon näkemättäkin. Eiköhän sinne vielä lähdetä uudestaankin, ollaan nyt kuitenkin hetki Suomessa välillä. Laitan tähän selvityksen tämän 5 viikon reissun kustannuksista, niin saatte jonkinlaisen kuvan, mitä tällainen matka maksaa meidän tyylillämme.

Kustannukset:

Lennot 2 X 477 = 954 euroa

Auto =1169 euroa

Käteistä kului = 230 euroa

American Express =3453 euroa

Visa = 440 euroa

Yhteensä = 6686 euroa

Tässä summassa on mukana kaikki tuliaisia myöten. Polttoaineen hinta oli keskimäärin 57 c/litra ja polttoainetta kului 1262 litraa ja sen osuus kustannuksissa oli 728 euroa. Kilometrejä tuli kaikkiaan 14239 km ja keskikulutus tällä autolla oli 8,86 L/100 km.

Oli mukava kirjoitella näitä tarinoita matkan varrelta, ehkä näissä merkeissä palataan vielä asiaan tulevina vuosina!
Terkuin Jukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti